JYVÄSKYLÄN YLIOPPILASLEHTI hakee toimitusharjoittelijaa keväälle 2022.

Harjoittelun pituus on neljä (4) kuukautta. Työ alkaa tammikuussa ja jatkuu toukokuuhun. Aloituspäivämäärä on neuvoteltavissa. Tehtävä on kokopäiväinen eli yhteensä 37,5 tuntia viikossa.

Harjoittelijan tehtäviin kuuluu sekä Jylkkärin printtiin että verkkoon kirjoittaminen ja valokuvaaminen, sosiaalisen median kanavien päivittäminen, lehden taittaminen ja juttujen editointi. Myös videoiden ja audion tekeminen on mahdollista.

Harjoittelijalta odotetaan hyvää kirjoitustaitoa, laajaa kiinnostusta ja intohimoa tehdä opiskelijoita koskevista aiheista juttuja, rohkeutta ja ideointikykyä. Taitto-ohjelma InDesignin ja verkon julkaisujärjestelmä WordPressin käyttökokemukset ovat eduksi, samoin somen hallitseminen.

Harjoittelupaikka on tarkoitettu korkeakouluopiskelijalle, jolla ei ole yli vuoden työkokemusta media-alalta, eikä alempaa media-alan korkeakoulututkintoa suoritettuna. Neljän kuukauden harjoittelun ajalta ensimmäisen kuukauden ajalta ei makseta palkkaa, mutta kolmelta muulta Journalistiliiton työehtosopimuksen mukaista harjoittelijapalkkaa.

Hakemukset otsikolla ”Jylkkärin harjoittelija kevät 2022” pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen paatoimittaja@jylkkari.fi perjantaihin 19. marraskuuta kello 23.59 mennessä. Kerro hakemuksessa, miksi haet harjoittelijaksi ja miksi olisit tehtävään sopiva. Liitä sähköpostiin mukaan myös ansioluettelosi sekä juttunäytteet (2–3 kpl).

Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Haastattelut pidetään viikon 47 keskiviikkona 24.11. ja torstaina 25.11, ja rekrytointi viikon 48 alussa.

Lisätietoja antaa päätoimittaja Oona Komonen sähköpostitse paatoimittaja@jylkkari.fi ja puhelimitse 045 137 1957.

Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäri on vuonna 1960 perustettu suomenkielinen opiskelijalehti. Kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvän printtilehden normaali levikki on 5 000 kappaletta. Lisäksi Jylkkäri ilmestyy verkossa. Jutut käsittelevät opiskelijaelämää, politiikkaa ja yhteiskuntaa, kulttuuria, tiedettä sekä ajankohtaisia ilmiöitä. Jylkkäri on sitoutunut JYYn arvoihin, joita ovat muun muassa yhteisöllisyys, vastuullisuus ja yhdenvertaisuus.