Ei hakutuloksia.

Teksti Reetta Multanen

Viimeiset sanat: En saa unta, koska stressaava opiskelu muuttaa elämän uuvuttavaksi pärjäämiskilpailuksi

Minä pelkään nukkumaanmenoa.

Sänkyni on muuttunut rauhoittumisen ja levon tyyssijasta sotatantereeksi, jolla käytävät taistelut häviän yöstä toiseen. Jos nukahdan, heräilen jatkuvasti. Aamut ovat perseestä muutaman tunnin yöunien jälkeen. Rämmin päivien läpi rättiväsyneenä. Nukahtelen yliopiston vessoihin ja kantakahvilani pöytään. Illalla olen niin poikki, että ehdin jo elätellä toivoa nopeasta sammumisesta. Sitten menen sänkyyn ja taistelut alkavat uudestaan.

Unettomuus on varsin yleinen ongelma opiskelijoiden keskuudessa. YTHS:n käyntitilastojen mukaan unettomuus on yksi viidestätoista yleisimmästä syystä hakeutua lääkärin puheille. Pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsii noin 12 prosenttia aikuisväestöstä. Jatkuva unettomuus altistaa mielenterveysongelmille ja aiheuttaa muun muassa vastustuskyvyn heikkenemistä sekä muistin, keskittymiskyvyn ja oppimisen häiriöitä.

Sanotaan, että vuorokauden valvominen vastaa noin promillen humalatilaa. Olen siis elänyt jatkuvassa pöhnässä ainakin viimeiset pari vuotta.

Monet unohtavat, että onnistunut nukahtaminen on paitsi fyysinen, myös psyykkinen prosessi. Sekä keho että mieli pitäisi saada uskomaan, että uneen vaipuminen on turvallista.

Näiden parin vuoden aikana minulle on ehdotettu muun muassa liikunnan lisäämistä, alkoholin käytön lopettamista tai lisäämistä, terveellisempää ateriarytmiä, stressitekijöiden vähentämistä, melatoniinia, meditointia, ASMR-videoita, eteerisiä öljyjä ja enkelihoitoja. Kyllä, myös tuota viimeistä. Ja kyllä, olen kokeillut lähes kaikkia keinoja.

Ei, mikään niistä ei ole toiminut. Tällä hetkellä kartoitan mahdollisuuksiani kokeilla unilääkitystä, enkä ole koskaan odottanut lääkäriaikaa näin hartaasti.

Olen käynyt elämäni aikana lukemattomia väittelyitä ihmisten kanssa, jotka hartaasti uskovat lenkkeilyn tai appelsiinien syömisen parantavan uniongelmat. Monet unohtavat, että onnistunut nukahtaminen on paitsi fyysinen, myös psyykkinen prosessi. Sekä keho että mieli pitäisi saada uskomaan, että uneen vaipuminen on turvallista.

Ongelmat alkavat siitä, jos itselleen ei osaa valehdella tarpeeksi uskottavasti. Esimerkiksi yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä aivot luulevat jatkuvasti, että tulossa on uhkaava tilanne ja siihen pitää valmistautua taistelemalla tai pakenemalla. Keho reagoi sen mukaisesti: sydämen syke kiihtyy, hengitys on pinnallista ja aistit ylikierroksilla. Mieti, miltä tuntuisi mennä nukkumaan, jos makuuhuoneen takana olisi karjuva ja nälkäinen leijona.

Yliopiston hektinen arki ei ole paras mahdollinen ympäristö uniongelmista kärsivälle. Jotta jaksaisi opiskella, pitäisi nukkua kunnolla, mutta jotta ehtisi tehdä kaiken tarvittavan ajoissa, unet jäävät usein vähiin. Kokonaisvaltaisen pahoinvoinnin kehä on valmis. Näitä ongelmia yhä merkittävämmät koulutusleikkaukset eivät ainakaan helpota.

Aina ei tarvitse pärjätä vain siksi, että muut haluavat väkisin mennä eteenpäin höyryillä.

Stressaavan opiskelun lisäksi olen huomannut joutuneeni suomalaisen pärjäämiskulttuurin uhriksi. Usein väsymyksestä puhuminen ystävien kesken muuttuu masokistiseksi kilpailuksi, jossa mittelöidään siitä, kuka saa eniten aikaan vähimmällä levolla. Väsymyksen myöntäminen on tabu.

Pärjäämiskilpailu johti omalla kohdallani siihen, että paloin viime keväänä loppuun neljä opintopistettä vailla valmiina kandina. Kuitenkin sen sijaan, että olisin tajunnut levätä, menin kesätöihin ja jatkoin syksyllä opiskeluja normaaliin tahtiin. Nyt joudun kärsimään seurauksista, enkä ole vieläkään tajunnut ottaa kunnolla aikaa levolle. Tyhmästä kulttuurista kärsii tyhmä pää.

Surullisinta on se, että moni muu kärsii samoista vaikeuksista eikä hae apua. Uniongelmat ovat todella pätevä syy mennä lääkärin tai terapeutin vastaanotolle, vaikka monet uskottelevat itselleen pärjäävänsä niillä lenkeillä tai appelsiineilla. Aina ei tarvitse pärjätä vain siksi, että muut haluavat väkisin mennä eteenpäin höyryillä.

Olisi ollut mukavaa päättää tämä kirjoitus siihen, että kaikki kääntyy hyväksi ja uniongelmiin on loppujen lopuksi olemassa yksinkertainen ratkaisu. En kuitenkaan halua valehdella.

Tyydyn vain toteamaan, etteivät ongelmat ainakaan omalla kohdallani ratkea, ennen kuin tämä ällöttävä pärjäämispakotus loppuu.

Kirjoittaja on journalistiikan opiskelija, joka hoitaa unettomuuden traumoja lonkerolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *