Olen kotoisin Jongun kyläpahasesta Putasjärveltä. Peräkylien peräkylältä, jossa on talavisin pimiää ja kesäsin hyttyset purree persiestä. Sielläpäin sanotaan, että jonkulaiset on jonkulaisia ja muut on mitä sattuu.
Jongulla pelataan talavisin kovasti jääkiekkova, vaikkei sitä tiijä, osaako siellä siinäkään lajissa kukaan mittään. Putasjärvelle kun on tyypillistä, että siellä ei mikään toimi. Ei koskaan. Ei sitten ikinä.
Paikalliset poliitikot oli niin suuruuvenhulluja, että tekivät Putasjärvestä kaupungin, vaikka siellä ei ole ikinä ollut mittään muuta, kuin palijo suota. Kai ne luuli, että se kuulostaa hienommalta, kun on kaupunki, vaikka oikiasti se on pelkkä kylä ja olisi aidompaa sanoa sitä kyläksi. Putasjärvellä melekein kaikki on aivopesukepulaisia ja jos joku on jottain muuta, niin se on hirviä seurapiiririkos.
Maalima on putasjärveläisten mielestä niin hirviän pelottava.
Kaikki pojjaat mennee Putasjärvellä inttiin. Minä olen vieläkin ainoa nainen, joka meijän kylältä on käynyt intin. Muut ei ehi, kun niillä on kiire joutuva naimisiin ja kakaista liuta kakaroita. Se on keino varmistaa, että Putasjärvellä ei mikkään muutu paremmaksi.
Putasjärvellä ei kukkaan saa olla mittään, eikä saa olla varsinkaan yhtään erilainen. Pittää ellää ja olla justiinsa niinku kaikki muutkin viimeset sata vuotta, eikä mittään saa koskaan muuttaa. Jos joku on vähänkään erilainen, se ei Putasjärvellä voi ellää tulematta vähän hulluksi.
Vaikka Ouluun ne kaikki sieltä lähtee, kun ei kukkaan voi ellää Putasjärvellä sekoamatta. Oulua pitemmälle eivät pääse, kun ei ne uskalla. Maalima on putasjärveläisten mielestä niin hirviän pelottava. Putasjärvellä ajatellaan asioista monesti, että mitä se hyövää? Siihen ajatukseen on heleppo jäädä jummiin ja sitten jää peräkamarin poijjaksi tai tyttäreksi kotikylälle. Sen takia siellä Putasjärvellä ei ole mittään.