Ei hakutuloksia.

Teksti Laura Kangas

Ilokivi uudistuu tammikuussa suurin suunnitelmin: Jälkiruokaa, sohvia ja juhlia

Ilokivi, liha, ruoka,

Ilokiveä on tarkoitus kehittää ruokalasta ravintolaksi. Kuva: Aleksi Tolppi

Lounasravintola Ilokivi uudistuu tammikuussa. Jatkossa Ilokivellä on myös opiskelulle sopivaa tilaa ja kahvilatuotteita.

Ilokiven ravintolapäälliköllä Kati Lemiläisellä on selkeä ajatus siitä, miten ravintola Ilokiveä pitäisi muuttaa: ruokalasta ravintolaksi.

”Haluaisin tästä sellaisen paikan, että täällä voisi järjestää vaikka häitä tai muita juhlia”, Lemiläinen sanoo.

Muodonmuutos tapahtuu parin kuukauden päästä, sillä tammikuussa avaa ovensa uudistunut Ilokivi.

Suunnitelmien perusteella opiskelijoita kohtaa jatkossa hyvin erinäköinen Ilokivi kuin nyt. Sisustukseen tulee lämpimiä värejä, viherkasveja, tekstiilejä ja boheemia tunnelmaa. Ravintolan akustiikkaa parannetaan niin, että melu ruuhka-aikoina vähenee ja tapahtumia voidaan järjestää ylä- ja alakerrassa yhtä aikaa ilman, että äänet kantautuisivat häiritsevästi kerroksesta toiseen.

Asiakaspaikkojen määrä pysyy uudistuksessa suunnilleen samana kuin nyt eli noin 230 paikassa.

Uudistuneesta ravintolasta löytyy sohvia ja pystypöytiä, ja pöytien läheisyyteen tulee sähköpistokepaikkoja laitteiden lataamista varten.

JYY selvitti Ilokiven asiakkaiden mielipiteitä ravintolasta asiakaskyselyllä syyskuussa. Kyselyn vastaajat toivoivat Ilokivelle etenkin lisää vapaaseen oleskeluun ja opiskeluun soveltuvaa tilaa. Myös välipaloja ja jälkiruokia haluttiin tarjolle nykyistä enemmän.

Näihin toiveisiin myös vastataan: uudistuneesta ravintolasta löytyy sohvia ja pystypöytiä, ja pöytien läheisyyteen tulee sähköpistokepaikkoja laitteiden lataamista varten. Iltapäivisin tarjoillaan nykyistä enemmän kahvilatuotteita.

Kyselyssä moni toivoi myös, että Ilokivi olisi auki myöhempään iltaan ja että ravintola tarjoaisi ruokaa myös lauantaisin ja sunnuntaisinkin. Lemiläinen suhtautuu siihen kuitenkin epäillen.

”Pitäisin mielelläni ravintolaa auki vaikka aamusta iltaan joka päivä, mutta nykyäänkin kampuksella näkee tosi vähän ihmisiä viiden jälkeen, kun lähden töistä. Riittäisikö iltaisin ja viikonloppuisin niin paljon asiakkaita, että kannattaisi pitää useita ihmisiä töissä?” Lemiläinen miettii.

”Ensin illalliselle yläkertaan ja sen jälkeen alakertaan keikalle.”

Myös Ilokiven ylä- ja alakerran yhteistyö tiivistyy. Ilokiven alakerran baaritoimintaa ylläpitää erillinen yritys, Maailmanlopun Ravintola Oy.

Ilokiven nettisivut uudistuvat niin, että sekä ylä- että alakerran palvelut kuten lounas, teatteri, leffat ja keikat löytyvät kätevämmin samoilta sivuilta.

”Haluaisin tänne tapahtumia, joissa voisi sekä syödä että nauttia ohjelmasta samassa paikassa niin, ettei tarvitse vaihtaa osoitetta välissä. Ensin illalliselle yläkertaan ja sen jälkeen alakertaan keikalle”, visioi Lemiläinen.

Yläkerran baaritiskille on tulossa myös parannuksia muun muassa jääpalakoneen ja nykyistä kuppilamaisemman sisustuksen muodossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *