”Emmä tiedä, ihan paskaa. Murrostila käynnissä.”

Kysymys ”Mitä kuuluu?” on Ismo Puhakan käsittelyssä hankala. Puhakka on juuri jäänyt osa-aikaiseksi taiteilijaksi betonimiehen töistä Laukaan Betonilla. Raudoitus- ja muottitöissä kului viimeiset kolme vuotta.

Pian innostus kuitenkin syttyy, kun taiteilija selittää alustavia suunnitelmiaan ensi helmikuiseen Jyväskylän Talvi -kulttuurifestivaaliin. Hänet valittiin alkusyksystä 60-luvulta lähtien järjestetyn työväen festivaalin puheenjohtajaksi.

Valoa tuovat myös keikat, joita on Jyväskylässä ja eri puolilla Suomea luvassa syksyn aikana. Ismo Puhakka tekee sekä soolokeikkoja että esiintymisiä yhdessä Muuan Mies -bändinsä kanssa.

Riittää myös se, että olen viihdyttäjä ja se ilon pipana. Ilon pipanat ovat elämässä tosi tärkeitä.

Kesätauon jälkeen muusikko nauttii lavalle lähtemisestä. Puhakan keikkoja yhdistää käsinkosketeltavan lämmin tunnelma.

”Katharsis siinä on tavoitteena, mutta aina siihen ei pysty, mutta aidoimmillaan on vain siinä ja jakaa tunteita. Esiintyjälle keikka on sen tunteen vastaanottamista, mikä nousee esiin. Oli se sitten hyväksyntää, iloa tai surua.”

”Hyvä keikka ei ole vain egotrippi, vaan se luodaan yhdessä yleisön kanssa. Yleisö luo sen tapahtuman. Riittää myös se, että olen viihdyttäjä ja se ilon pipana. Ilon pipanat ovat elämässä tosi tärkeitä.”

Bändin keikkojen alla julkaistaan vielä yksi single keväällä julkaistulta ja laajasti kehutulta Elämmekö unessa -levyltä.

Olin sitä mieltä, että saan kaiken mitä tarvitsen. Mutta sitten bändin rumpali Arwi tuli käymään Italiassa ja juotiin viiniä.

Vielä kolme vuotta sitten uuden musiikin tekeminen ja keikkakiertueet tuntuivat Puhakasta menneeltä elämältä. Historian väitöskirjaa tehdessään Firenzessä hän oli löytänyt zen-meditaation. Tutkimus ja meditaatio täyttivät päivät.

”Olin sitä mieltä, että saan kaiken mitä tarvitsen. Mutta sitten bändin rumpali Arwi tuli käymään Italiassa ja juotiin viiniä. Pian suunniteltiin jo uutta musiikkia.”

Zen on Puhakan mukaan elämää ja kuolemaa. Elämänlankana muusikolle on luominen ja se tuo myös samalla vapauden.

Kun Puhakalta kysyy neuvoja juuri opintonsa aloittaville, hän alkaa puhua tasapainosta hörhöilyn ja järkevien ratkaisujen välillä.

”Hyvä on hörhöillä rohkeasti, mutta katsoa järkevät sivuaineet.”

 

Ismo Puhakka

36-vuotias jyväskyläläinen muusikko, runoilija, kirjailija ja historian tohtori. Betonimies Laukaan Betoni Oy:ssä.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa 2000-luvun alkupuolella. Väitteli Italian Firenzessä.

Aktiivinen zen-meditaation harrastaja.

Julkaissut muun muassa Hei hommiin! –lastenkirjan 2011. Suomentanut runoja.

Puoliso ja kaksi lasta: 10- ja 11-vuotiaat tyttäret.