”Kuulin ensimmäisen kerran The Beatlesia radiosta ja teeveen uutispätkistä vuonna 1964, kun olin 11-vuotias. Silloin en ollut vielä niin innostunut siitä, olin niin lapsi vielä.

Sellainen halolla päähän -efekti tapahtui sitten torstaina 14. maaliskuuta 1968. Olin 14-vuotias, ja Markku Helismaa soitti radion Popsävel-ohjelmassa Beatlesin uunituoreen singlen Lady Madonna. Siitä se virus iski, enkä ole oikeastaan siitä vieläkään parantunut. Se on hemmetin vetävä biisi, jossa on aivan upea melodia. Sen draivi jäi pysyvästi mieleeni.

Beatlesin White Album on ensimmäinen lp-levy, jonka olen ostanut. Kun pääsin kotiin, kuuntelin sen varmaan viisi kertaa läpi putkeen.

Olin silloin yksi niistä sadoista miljoonista nuorista, joihin Beatlesin meininki ja musiikki jätti lähtemättömän jäljen. En kyllä olisi silloin arvannut, että tulevaisuudessa tekisin heistä väitöskirjan, luennoisin heistä ja soittaisin itse heidän musiikkiaan eri yhteyksissä.

Tulin Jyväskylän yliopistoon vuonna 1972 opiskelemaan musiikkitiedettä. Aloin tutkia Beatlesia kuitenkin vasta 15 vuotta maisteriksi valmistumisen jälkeen. Vuonna 1997 perustettiin Beatles 2000 -tutkijaryhmä, jossa oli aluksi kuusi ja myöhemmin neljä jäsentä. Tavoite oli, että kaikista tulisi projektin myötä tohtoreita. Lopulta vain yksi valmistui siitä tohtoriksi, se satuin olemaan minä.

Väitöskirjassani tutkin muun muassa sitä, miten hyvin Beatlesin kappaleista tehdyt nuotinnokset vastaavat levyltä kuultua musiikkia. Nuotinnoksissa on usein hirveän vaikea visualisoida kaikkea, mitä kappaleissa kuuluu. Onnistuin työssäni tekemään muutamia tarkkoja nuotinnoksia. Niiden avulla pystyi näkemään, miten huikeasti variaatiota Beatles käytti kappaleissaan.

Väittelin vuonna 2006. Sittemmin väitöskirjaa on ladattu netistä yli 8000 kertaa.

Beatlesit olivat oman aikansa Mozarteja. Heidän kappaleensa kestävät kuuntelua, ja ne on rakennettu todella taitavasti. Niiden tyylillinen kirjo on valtava. Lauluharmoniat myös olivat alusta asti fantastisia.

Se muukin tarina heidän taipaleellaan on hyvin poikkeava. Se joukkohysteria oli ilmiö, jota ei sitä ennen eikä sen jälkeen siinä laajuudessa ja järjettömyydessä ole koettu. Sitä ei voi liioitella, koska se oli liioittelua jo itsessään.

Minulla ei ole Beatlesilta suosikkilevyä tai -biisiä. Voisin toki sanoa, että on muutamia biisejä, joista olen tykännyt pitkään. Yleisesti ottaen pidän enemmän bändin loppuajan tuotannosta, siellä on enemmän instrumentteja ja se musiikin tekemisen kirjo on laajempi. Alkuajat olivat useimmiten kaksi kitaraa, sähköbasso ja rummut -meininkiä.

Tampereella on järjestetty vuodesta 2010 lähtien Beatles Happening -tapahtumaa, jota olen ollut tekemässä lähes joka vuosi.

Ensimmäisenä vuonna tapahtumassa pidettiin Beatles-visa. Sen järjestäjät sanoivat minulle puolileikillään, etten saa osallistua. En ole koskaan virallisesti osallistunut siihen, mutta olen ollut seuraamassa sitä. Minä olisin joka kerta voittanut.

Kerran minä ja ystäväni olimme seuraamassa visaa, ja yhden kysymyksen vastaus oli mielestämme väärin. Päätimme mennä kuiskaajaksi kavereille, jotka eivät tienneet Beatlesista mitään. Tottakai kaverimme sitten voittivat.

Minulla on kolme syvempää harrastusta, joiden yhdistelmä on ehkä vähän omituisemmasta päästä: Beatles, mandoliini ja tennis.

Mandoliinia olen soittanut viimeiset 43 vuotta. Johdan myös Mandolin Mountain -mandoliiniorkesteria, joka koostuu enimmäkseen musiikkikasvatuksen opiskelijoista. Mandoliini on hieno soitin, pirteä ja iloinen.

Tennistä seuraan koko ajan reaaliajassa. Puhelimessani on monta sovellusta siihen tarkoitukseen. Parhaillaan on käynnissä Pariisin Masters-turnaus.”

 

Jouni Koskimäki

  • Musiikkitieteen lehtori Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella.
  • Väitöskirja ”Happiness Is… a Good Transcription – Reconsidering the Beatles Sheet Music Publications” julkaistiin vuonna 2006.
  • Opettaa parhaillaan musiikkitieteen syventävää Variaatio Beatlesin musiikissa -kurssia.