Tätä ei ole koskaan ennen nähty: taaperoita ja kaikenikäisiä lapsia Höstfestissä. Järjestäjät Hear ry:n piirissä ovat päätyneet siihen ikään, että heidän ystävänsä ovat alkaneet lisääntyä, ja jotain oli tehtävä, jotta myös perheelliset saataisiin pidettyä Höstfestin piirissä.

Ratkaisuna Höstfest järjesti ensimmäistä kertaa lapsille suunnattua päiväohjelmaa. Pirpanoiden, vesojen ja tenavien oli mahdollista esimerkiksi pullahtaa pehmoleluilla täytettyyn uima-altaaseen. Myöhemmin pehmomeri kävi suosituksi myös aikuisten illassa.

turusta-saapuneet-ohto-airio-ja-juha-va%cc%88isa%cc%88nen-kehuivat-festarin-meininkia%cc%88
Turusta saapuneet Ohto Airio ja Juha Väisänen kehuivat festarin meininkiä.
toimittaja-tanskanen-huolestui-pehmomeren-va%cc%88en-oikeuksista
Toimittaja Tanskanen huolestui pehmomeren väen oikeuksista.

Lapset ansaitsevat priimaa siinä missä aikuisetkin, ja periaate toteutui hyvin, kun Mikko Perkaila & Vinkulelu sekä Muuan mies esiintyivät.

Kriittisenä toimittajana minua vaivaa yksi asia: pehmomeren pehmolelujen oikeusturva.

Nalle Saastamoinen, oletko pehmomeressä vapaasta tahdostasi?

”Minulta kuten muiltakin kysyttiin asiasta muodollisesti. Vastasin tulevani, mutta ehkä se oli virhe, sillä selkäni kipeytyi, kun yksi nassikka istui pitkään päälläni”, Nalle Saastamoinen vastasi.

teija%cc%88n-keittio%cc%88-piti-festarikansan-muonassa-hodareillaan
Teijän Keittiö piti festarikansan muonassa hodareillaan.
sur-rur-hera%cc%88tti-eturivin-pittausinnon
Sur-rur herätti eturivin pittausinnon.

Yksi koko Hösfestin kiinnostavimmista esiintyjistä oli Sumuposauttaja eli Sami Keinänen, joka luonnehtii musiikkiansa heart beatiksi.

”Se on henkilökohtaista ja rytmistä, tanssittavaa. Siitä se beat tulee tuohon termiini. Heart viittaa henkilökohtaisuuteen ja siihen, miten teen musiikkia kotonani. Olen tosi pitkiä ajanjaksoja kotona ja kuuntelen siellä C-kasetteja”, Sumuposauttaja sanoo.

Sumuposauttaja käyttää Yamaha PSR-48 -syntetisaattoria, luupperia ja kasettinauhoitinta. Hänellä on selvä kyky bongata ja luoda kiinnostavia ääniä sekä yhdistää niitä hyvin omalaatuisella tavalla. Lopputuloksena musiikki sekä rauhoittaa että tanssittaa.

”Kaksi voimaa kohtaa. Minusta on mahtavaa, jos yleisö tanssii, mutta yhtä kaikki suurimpia kohteliaisuuksia, mitä voin keikalla saada, on se, että joku nukahtaa”, Sumuposauttaja kertoo.

 

sumuposauttaja
Sumuposauttaja ihastutti ja hämmästytti festariväkeä.
seksihullujen-keikan-avasi-jenkeista%cc%88-asti-saapunut-ihka-aito-muppet-nukke
Seksihullujen keikan avasi Jenkeistä asti saapunut ihka aito Muppet-nukke.

Kaikille ei ilmeisesti ole selvää, miten Sumuposauttajan musiikkiin pitäisi reagoida, sillä Sumuposauttaja on kuullut useiden tahtoneen tanssia hänen keikoillaan, mutta jostain syystä yleisö ei ole kehdannut tanssia. Tanssia siis saa, kuten myös nukkua.

Sumuposauttajan nimi palautuu kaukaista räjähdystä muistuttavaan ääni-ilmiöön, jonka englanninkielinen nimitys on mistpouffer eli kirjaimellisesti sumuposahtaja.

”Se on äänenä pitkä – noin kolmetuntinen – vaikka nimi antaa ymmärtää, että se olisi aika lyhyt posahdus”, Sumuposauttaja valistaa.

puiset-heilat
Puiset heilat oli yksi illan esiintyjistä.
myo%cc%88s-varttuneempi-festarikansa-ihastui-pehmomereen
Myös varttuneempi festarikansa ihastui pehmomereen.

Höstfest vetää puoleensa paitsi nuoria jyväskyläläisopiskelijoita myös yliopiston henkilökuntaa ja väkeä muualta maasta. Esimerkiksi turkulaiset Ohto Airio ja Juha Väisänen tulivat Jyväskylään Höstfestin tähden.

”H2Ö:ssä esiintyivät Litku Klemetti, Sur-rur ja Itä-Hollola Installaatio. Niiden perässä oli tultava tännekin!” Väisänen sanoo.

”Höstfestiä on myös kehuttu eikä syyttä”, Airio toteaa. ”Ja kun puhutaan festivaaleista, tulee mieleen kesä. Mutta näin syksylläkin voi tykittää!”

myttys-duon-keikan-aikana-teltan-kattoon-heijastettiin-visuaaleja
Myttys-duon keikan aikana teltan kattoon heijastettiin visuaaleja.
muuan-miehen-keikalla-esiintyi-ylla%cc%88tysvieras
Muuan miehen keikalla esiintyi yllätysvieras.
lauantai-iltapa%cc%88iva%cc%88n-kaikenika%cc%88isille-suunnatun-ohjelman-alettua-pehmolelumeri-otettiin-vastaan-hurmoksellisesti
Lauantai-iltapäivän kaikenikäisille suunnatun ohjelman alettua pehmolelumeri otettiin vastaan hurmoksellisesti.
jyyn-tiedottaja-oskari-rantalan-lapsi-pa%cc%88a%cc%88si-ensimma%cc%88isilla%cc%88-ho%cc%88steilla%cc%88a%cc%88n-heti-haastateltavaksi
JYYn tiedottaja Oskari Rantalan lapsi pääsi ensimmäisillä Hösteillään heti haastateltavaksi.
ika%cc%88rajattoman-ohjelman-osana-oli-monia-erilaisia-tyo%cc%88pajoja
Ikärajattoman ohjelman osana oli monia erilaisia työpajoja.
hearin-dekot-toimivat-niin-koristeina-kuin-myo%cc%88s-hyvina%cc%88-keskustelunaiheina
Hearin dekot toimivat niin koristeina kuin myös hyvinä keskustelunaiheina.
adonis
Adonis keikkatunnelmissa.