Ei hakutuloksia.

Teksti Riku Lehtoranta Kuvat Matti Parkkinen

C-kasetti tuli jäädäkseen

Monesti kuolleeksi julistettu c-kasetti ei ole kuollut, eikä näppäryytensä ansiosta näytä kuolevan lähitulevaisuudessakaan.

Kuka muistaa tai edes tietää c-kasetin? Digiajan sukupolven mielikuva c-kasetista voisi olla seuraava: Eppu Normaali runsaalla taustakohinalla, auto ja kesäinen maantie – tai ei mielikuvaa lainkaan.

C-kasetin kehittäminen ja markkinoille saapuminen olivat kuitenkin ratkaisevia askelia kohti nykyistä digiaikaa ja sen vaivattomuutta.

Taideyliopiston tutkijat Kaarina Kilpiö, Vesa Kurkela ja Heikki Uimonen pureutuvat ilmiöön vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassaan Koko kansan kasetti – C-kasetin käyttö ja kuuntelu Suomessa. Sen pohjana on muistitietokysely, johon on vastannut liki tuhat suomalaista.

Kasetti oli merkittävä musiikin kuuntelun tottumusten mullistaja ja väline identiteetin rakentamiseen.

Philips kehitti sen vuonna 1963 lähinnä puheen äänittämiseen, mutta kuluttajat omivat sen pian itselleen enimmäkseen musiikin kuunteluun.

Syitä oli useita. C-kasetti oli äänilevyihin verrattuna halpa ja kätevä formaatti niin musiikin julkaisijalle kuin kuluttajallekin. Siinä, missä äänilevyjä ei taloudellisesti kannattanut painaa pieniä määriä, kasettia saattoi monistaa kätevästi 500 kappaletta päivässä 1970-luvun Suomessa.

 

1960-luvun köyhässä Suomessa c-kasetin yleistyminen oli kuitenkin hidasta. Televisio oli kotitalouksien välttämätön ostos ja kallis menoerä moneksi vuodeksi eteenpäin, eikä muuhun elektroniikkaan ollut välttämättä varaa.

1970-luvulla radionauhureiden ja c-kasettien suosio räjähti. Myynti kahdeksankertaistui kymmenessä vuodessa. Aänitemyynnin kokonaiskuvassa c-kasetti oli eniten kasvuaan nostanut formaatti. Se pysyi silti imagoltaan lähinnä lp-levyjen halpana oheistuotteena.

C-kasetti oli äänilevyihin verrattuna halpa ja kätevä formaatti niin musiikin julkaisijalle kuin kuluttajallekin.

C-kasetin suosion kasvu ruokki itseään muuttamalla musiikin kuuntelun tapoja radikaalisti. Kannettavien musiikinkuuntelulaitteiden ja kasetin pienen koon ansiosta musiikista tuli lähes joka paikkaan kuljetettava arkinen hyödyke, ja sellaisena sitä myös aktiivisesti markkinoitiin.

Musiikin kuuntelun arkipäiväistymisestä kertoi sekin, että kasetit levisivät ruokakauppojen hyllyille saakka. C-kasetti oli silti leimallisesti vanhemman väen formaatti. Kun vanhoja iskelmiä julkaistiin kasetteina, taustakohinaa ei koettu häiritseväksi, koska äänenlaatu oli valmiiksi heikko.

Nuorison suosiman rockmusiikin uskottavin julkaisumuoto oli sen sijaan vinyylilevy. Rock-albumin mainostaminen c-kasettina ei tullut kysymykseen.

 

C-kasetin suuri rooli rockmusiikissa onkin selitettävissä kotiäänitteiden runsaudella. Suuren levykokoelman haaliminen ei ollut rockmusiikkia kuuntelevalle nuorelle usein taloudellisesti mahdollista Suomessa, joten ystäväpiirissä yksi lp-levy kopioitiin jokaisen omalle c-kasetille.

1980-luvulla c-kasettien jakaminen kädestä käteen oli merkittävä väylä uuden musiikin levittämiseen, nyt saman tekee internet.

Yhtymäkohtia digiaikaan löytyy muitakin: korvalappustereot mahdollistivat niin sanotun liikkuvan musiikin, nyt saman tekee älypuhelin.

Tästä näkökulmasta nykyinen suoratoiston ja laittoman lataamisen sättiminen vaikuttaakin hieman oudolta.

1980-luvulla c-kasettien jakaminen kädestä käteen oli merkittävä väylä uuden musiikin levittämiseen, nyt saman tekee internet.

Digitaalisen äänentoiston aikana kasetti voi hyvin, vaikkakin hiljaisesti. Suomessa vähäinen mutta uskollinen osa musiikin kuluttajista suosii formaattia, kun taas esimerkiksi Yhdysvalloissa c-kasetteja tehtaileva National Audio Company teki parhaan tuloksensa koskaan vuonna 2015.

Yhtiön toimitusjohtaja Steve Stepp arvioi mediayhtiö Bloombergille kasvun johtuvan paljolti vanhoja fyysisiä äänitallenteita suosivan “retroliikkeen” aktivoitumisesta, mutta retroilu selittää vain osan kasvusta. Koko kansan kasetti -kirjassa arvioidaan, että kasetin nykyinen underground-suosio selittyy paljolti samalla syyllä kuin ennenkin: kustannustehokkuudella.

 

img_5863
Sami Keinänen tunnetaan Sumuposauttajana, joka tekee heartbeat-musiikkia.

Jyväskyläläinen Sami Keinänen on uskollinen c-kasetin kannattaja, vaikka pitää yhtä lailla muista formaateista. Hän julkaisee musiikkia esimerkiksi Litku Klemetti & Tuntematon numero -yhtyeen rumpalina sekä lo-fi-musiikkia nimellä Sumuposauttaja.

Sekä Litku Klemetti & Tuntematon Numero että Sumuposauttaja julkaisevat c-kasetteja, joista jälkimmäinen enimmäkseen niitä. C-kasetilla on Keinäsen mielestä monia hyviä puolia.

“Kasetille on helppoa tallentaa ja kopioida. Se mahtuu taskuun, eikä sitä tarvitse edes varoa kamalasti, koska se on käyttöesine”, Keinänen sanoo.

Hänen mukaansa c-kasetteja syntyy omalla tehtaalla hyvin nopeasti ja pienillä kustannuksilla.

”Jos ei halua hifistellä, niin kirpparilta saa koteloita ja vähän kuunneltuja kasetteja, joihin nauhoittaa päälle. Juuri se on mahtavaa kasetissa: jos et tykkää, voit nauhoittaa tilalle jotain parempaa. Omilla keikoilla kynnys c-kasetin ostolle saattaa olla jopa matalampi kuin cd-levyn.”

Digitaalista äänentoistoa kehnomman äänenlaadun Keinänen näkee enemmän esteettisenä arvona kuin haittana.

Esteettisyys tulee ilmi myös Koko kansan kasetti -teoksessa. Vaikka äänitealan ammattilaiset suosittelivat kuluttajille lp-levyjä kasetin sijaan, monet kokivat c-kasetin äänenlaadun persoonallisena.

“Kasetti kannattaa kuitenkin saattaa digitaaliseen muotoon, jos tahtoo, että sisältö säilyy. Kasetin nauhat katkeilevat”, Keinänen huomauttaa.

 

Underground-kasetteja uudempi ilmiö näyttävät olevan valtavirran artistien c-kasettijulkaisut. Esimerkkeinä voidaan mainita niinkin suuret nimet kuin Vesala ja Yona.

Vaikka c-kasetista puhutaan esimerkiksi mediassa enemmän kuin muutama vuosi sitten, sen myyntimäärä on edelleen pieni murto-osa toiseen kuolevaan formaattiin eli cd-levyyn verrattuna.

Ei liene kuitenkaan liioiteltua todeta, ettei c-kasetti kuollut 1990-luvulla, vaan se tuli jäädäkseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *