Kuva: Lotta Kvist
Kuva: Lotta Kvist

Jyväskylän ylioppilaslehden uudeksi toimittajaksi on valittu Ilona Pesu, 24. Pääaineenaan journalistiikka opiskeleva humanististen tieteiden kandidaatti odottaa innolla uutta pestiään.

”Tosi hieno juttu, odotan mielenkiinnolla töitä Jylkkärissä. Haluan kirjoittaa juttuja, joista lukija voisi pikkaisen yllättyä. Ettei aina mentäisi sieltä mistä aita on matalin.”

Pesu aloittaa tänä syksynä kuudennen opiskeluvuotensa Jyväskylän yliopistolla. Journalismin lisäksi hän opiskelee suomen kieltä toisena pääaineenaan. Sivuaineena Pesu opiskelee kirjallisuutta ja kasvatustieteitä.

 

Jylkkäri on tullut Pesulle tutuksi jo useamman vuoden ajalta.

”Moni kavereistani on kirjoittanut Jylkkärissä. Lehti tarttuu mulle kyllä aina mukaan tuolla yliopiston käytävillä.”

Toimittajan kokemusta Pesu on aiemmin hankkinut useampana kesänä kesätoimittajana. Tällä hetkellä hän on töissä Kaakon Viestinnän sisäisessä uutistoimistossa, joka tekee muun muassa Etelä-Saimaan, Kouvolan Sanomien ja Kymen Sanomien verkkolehtiä. Jylkkärissä Pesu aloittaa 1. syyskuuta.

”Nimi velvoittaa eli olen iloinen persoona. Olen helposti lähestyttävä tyyppi, joka kiinnostuu monista eri aiheista. Tykkään myös taitto-ohjelmien kanssa työskentelystä ja lehden visuaalisesta puolesta”, Pesu toteaa.