Ei hakutuloksia.

Teksti Riku Lehtoranta

Flipperin ja albumin kaksintaistelu

Tavaratalojen kuningas Anttila syöstiin vallasta. Samalla muodostui ympyrä fyysisten levyjen menestystarinaan Suomessa. Helsingin Sanomat kiteytti romahduksen 21.7.2016 seuraavasti: ”Anttilasta se alkoi, Anttilaan se loppui.” Mutta loppuiko? Musiikkitoimittaja Ilkka Mattila ilmaisi samassa jutussa levynkeräilijänä haikeuden hiipivän mieleen Anttilan kujanjuoksun myötä. Samaistuin, sillä kauppojen levyhyllyjä dominoivan albumikokonaisuuden kuolemaa on julistettu esimerkiksi sillä perusteella, että JVG:n ja Anssi Kelan kaltaiset lista-artistit ovat ilmoittaneet panostavansa enemmän yksittäisiin biiseihin julkaisuissaan.

Vaikutan ehkä sammalta kasvavalta, koska en suostu pinnallisin perustein kirjoittamaan elegioita albumikokonaisuudelle. Uskon, että se pysyy pitkään. Aivan yhtä itsestään selvästi kuin musiikin tekeminen ei ole kiinni musiikkiteollisuudesta, ei albumikokonaisuuskaan ole – varsinkaan nykyään – riippuvainen siitä, julkaiseeko sen Universal Music Group, kahden henkilön pyörittämä indie-yhtiö vai musiikintekijä itse internetissä.

 

Sisällön kannalta on yhdentekevää, mihin fyysiseen tai aineettomaan muotoon albumi on pakattu, ihmisoikeuksien ja planeetan sietokyvyn kannalta ei tietysti lainkaan. Vaikka vatsassa tuntuu epämiellyttävältä aina, kun levykauppa, pieni tai suuri, sulkee ovensa, ymmärrän reaktioni heijastuvan vuosien takaa. Noin 15 vuotta sitten ihastuin ylenpalttisesti ja luultavasti loppuelämäkseni kokopitkiin levyihin, enkä ole ainoa. Esimerkiksi parin viime vuoden aikana Helsinkiin on avattu useita vinyylilevyihin keskittyviä kauppoja. Anttilan loppu on tuskin kaiken loppu.

Resurssipula voi rajoittaa ideoiden toteuttamista yhä, mutta suunta näyttää selvältä: perinteiset soittolista-artistit siirtyvät suhteellisesti marginaaliin, koska musiikkia on mahdollista julkaista ja levittää enemmän ja halvemmalla kuin koskaan aikaisemmin. Samalla albumikokonaisuus on se muoto, joka aiheuttaa valtavalle määrälle musiikin harrastajia ja ammattilaisia iloa, ahaa-elämyksiä ja muita toivottuja tuntemuksia.

 

Kaiken musiikin levityksen mahdollistaman tulvan keskellä albumikokonaisuus siinä missä kirja, elokuva tai vaikka rekkaribongaus voidaan mieltää terapeuttiseksi tavaksi käsitellä universumin kaoottisuutta. Onnistuessaan se voittaa sekavan mielen illusorisella rauhalla ja varmuudella siitä, että jossakin piilee järjellistä elämää. Jos juuri sinusta tuntuu, että olet kovaa vauhtia muuttumassa henkiseksi ihmisflipperiksi, kokeile pitkäsoittoa, esimerkiksi The Whon Tommya, joka kertoo flipperiä pelaavasta, sokeasta pojasta. Jos yksikin kappale riittää meditaatioharjoitukseksi, hyvä on. En halua olla dogmaattinen vaari.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.