Ei hakutuloksia.

Minimalismia ja epämusiikkia kansalle!

Order of the Living piti yleisöä suvereenisti otteessaan. Kuva: Ville Tikka

Jyväskylän, Keski-Suomen ja mikäpä ettei koko valtakunnan odotetuin tapahtuma, jokasyksyinen undie-festivaali Höstfest, nykäistiin näyttävästi käyntiin perjantaina. Laaja ja monipuolinen tarjonta antoi jälleen osoituksen festivaalin pettämättömästä mausta, jossa genreuskollisuutta tärkeämpänä ominaisuutena musiikissa korostetaan laadukkuutta, oivaltavuutta tai omintakeisuutta – useiden artistien yhdistellessä kaikkia edellä mainittuja.

Perjantain artistikattaus esitteli laajasti enemmän ja vähemmän tuttuja artisteja, vahvoista tulkitsijoista punkin kautta elektronisempaan ilmaisuun. Kaksi esiintyjää nousi kuitenkin ylitse muiden: illan aloittanut Order of the Living sekä yläkerrassa hämmennystä aiheuttanut Running.

Paikallisista muusikoista muodostettu Order of the Living esitti Terry Rileyn huuruisen klassikkoteoksen ”In C”. Minimalismia oli saapunut kuuntelemaan kiitettävä yleisö, joka istui hartaasti Ilokiven alakerran lattialla. Yhtyettä kuuntelikin mielellään mukavasti istuen, keskittyen seisomisen sijasta täysin kuuntelemaan kunkin soitttajan mantranomaisesti toistamaa melodiaa (Rileyn teos koostuu kymmenistä noin tahdin mittaisista melodiapätkistä, joita soittajat saavat toistaa haluamansa määrän ennen siirtymistään seuraavaan).

Order of the Livingin soittoa ja etenkin sen dynamiikkaa lähestyisin analogialla: esitys oli kuin kierros M.C. Escherin kuuluisassa portaikossa. Koskaan ei saavu määränpäähänsä, koskaan ei tiedä miten päin ja minne on menossa – ja juuri kun luulee löytäneensä tien, odottaakin seuraavan oven takana ikuisesti samaa. Yhtyeen esityksessä soitto sulautui aika ajoin pahaaenteileväksi nostatukseksi, joka kuitenkin päättyi poikkeuksetta antiklimaattisesti, palaten takaisin toistamaan kiertoaan. Tämä ei kuitenkaan ole yhtyeen tai teoksen tapauksessa huono asia.

Yhtyeen tapa ”antaa ymmärtää vaan ei ymmärtää antaa” (kamala ilmaisu, pahoittelen) piti ainakin allekirjoittaneen otteessaan äärimmäisen vahvasti. Teoksen ja sen sovituksen vahvuus perustui pitkälti sille, että dynamiikka ei noudattanut yleisesti pop-musiikissa harjoitettuja lainalaisuuksia. Teos ei etene sointukulkuja, ei tunne säkeistöjä tai väliosia ja esimerkiksi kontrabasisti olisi voinut mennä D-A-D -yhtyeen basistiakin pidemmälle, ja tiputtaa soittimestaan kahden kielen sijasta kaikki paitsi yhden. Ja silti Order of the Livingin tulkinta piti yleisön herpaantumatta otteessaan – saaden lopulta seisovat aplodit muutoin maassa istuneelta yleisöltä.

Mutta tämänlainen täysosuma illan avaajana on kaksiteräinen miekka: tuntuuko näin hienon esityksen jälkeen mikään artisti samana iltana enää.. ..miltään? Oliko Order of the Livingin sijoittaminen avauskokoonpanoon virhe festivaalijohdolta? Onneksi vastaukset edellä esitettyihin kysymyksiin ovat ”kyllä tuntui” ja ”ei”. Festivaalipäivän kohokohdasta käytiin nimittäin todenteolla mittelöä vielä uudemman kerran, tällä kertaa yläkerran lavalla.

Runningin esityksen performatiivisempi osuus. Kuva: Ville Tikka

Running on duo, jonka musiikkia kuvailisin elektroniseksi epä-tanssimusiikiksi. Teatterikorkeakoulusta toisensa löytänyt kaksikko esiintyi valottomalla lavalla, edustalle pystytetyn alttarinomaisen kynttiläasetelman luodessa tunnelmaa. Siinä missä valaistus ja duon toinen osapuoli, Eero Pulkkinen edustivat hillittyä tunnelmaa, piti Runningin seremoniamestari Teemu Iltola huolen yhtyeen performatiivisesta puolesta. Paidaton Iltola ei montaa sekuntia paikoillaan pysynyt: milloin oltiin kaatamassa huikat edesmenneille, milloin muuten vaan heilumassa yleisössä, yht’äkkiä lensi eturivissä pöytä kynttilöineen päivineen.

Runningin musiikkia on turha pyrkiä kuvailemaan tarkasti. Tärkeintä yhtyeen ulosannissa on arvaamattomuus ja – kuten Order of the Livingin tapauksessakin – piittaamattomuus totutuista käytännöistä nykymusiikin saralla. Samanlaisia desibelitasoja en usko mitanneeni Ilokiven ruokalassa koskaan. Yhtyeen musiikki olikin alleviivatun fyysistä: rytmi puski äänentoistosta rintaan lähes kivuliaasti, melodiat kuulostivat joko siltä, miltä uskon Cernin hiukkaskiihdyttimessä kuulostavan, tai vaihtoehtoisesti pojat ovat ratkaisseet ydinfission mysteerit, tehneet atomeja halkovan efektipedaalin ja vedelleet sitten koko miksauksen ko. pedaalin lävitse.

Lue lisää: Höstfestin lauantai

Performanssiyhtye Musta Taksi esiintyi Ilokiven eteisessä. Kuva: Ville Tikka
Order of the Living klassikkoteoksen kimpussa. Kuva: Ville Tikka
Pitkältä tauolta palannut Astrid Swan. Kuva: Ville Tikka
Perjantain juustoisimmat soundit ja leveimmät haara-asennot: Alpo 86. Kuva: Ville Tikka
Terassilla meininki oli Hot & Stinky. Kuva: Ville Tikka
Ruotsalainen Molly Nilsson esiintyi visuaaleissa, mutta yleisö vain katseli lavalle. Kuva: Ville Tikka
SG-malliset kitarat ja nahka-asut tarjosi Garfield Steel. Kuva: Ville Tikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *