Ei hakutuloksia.

Teksti  Toimitus

”Uppoamaton” seilaa jälleen

Jyväskylän ylioppilasteatteri: Titanic! – Meren yli että heilahtaa

Kuka muistaa vielä sen kuluneen Oscar-leffan vuosien takaa? Niin, sen jossa Céline Dion hoilasi rakkauslaulua, pääpari huojui toisiinsa ihastuneina laivan kannella ja lopulta se paatti upposi? Titanic-elokuva on vielä monien muistissa liiankin hyvin tallessa, joten Jyväskylän ylioppilasteatteri teki siitä uuden version uusilla mausteilla.

Uudessa Titanicissa ei mistään söpöstä rakkaustarinasta ole kyse, vaan laivan kannella ja ruumassa etsitään pääsylippua parempaan elämään. Ajattomia teemoja ovat siirtolaisuus, rikkaus ja köyhyys sekä laiva, joka seilaa niiden välissä. Eri ihmisten unelmat kohtaavat ja murskautuvat, ja kaikki ovat lopulta samassa veneessä.

Näytelmä käy rohkeasti läpi monta teemaa ja lajityyppiä. Toisinaan esitys liikuttaa, toisinaan naurattaa ja toisinaan irvailee makeasti alkuperäiselokuvalle. Vaikuttavimmat kohtaukset syntyvät juuri liikuttavimmista, näyttelijäntyö toimii ja viittaukset elokuvan henkilöhahmoihin piristävät kokonaisuutta. Joskus dialogi kuuluu kuitenkin hieman epäselvästi salissa, johtuisikohan se Ilokiven akustiikasta? Loppu jää katsojalle epäselväksi. Upposiko se laiva tässä versiossa vai ei?

Elina Salin

”Fanaattiset DiCaprio-fanit eivät tästä näytelmästä ehkä innostu.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.