Mikäklubin näyttelijät Jukka Käännä ja Laura Happonen. Kuva: Tatu Onkalo.

Kerran kuussa Ilokiven alakerran täyttää hervoton nauru ja päästä keksityt lainit. Silloin mustassa laatikossa improtaan Mikäklubilla – on improttu jo kahden vuoden ajan.


Keskiviikkoilta Ilokivessä. Baari on auki ja katsomo pullistelee ihmisistä. Kukaan ei vielä tiedä, mistä on pääsymaksunsa maksanut. Kukaan ei tiedä, mitä ilta tuo tullessaan – eivät edes illan päätähdet.

Mikäklubi sai alkunsa, kun Jyväskylän improvisaatioteatteri JOO:n ja Ässiä Hatusta -improvisaatioteatterin näyttelijät innostuivat ajatuksesta järjestää kuukausittain improvisaatio-
klubi. Ideasta tehtiin totta, ja ensimmäinen klubi järjestettiin helmikuussa 2011.

”Olin itse tehnyt improvisaatioteatteria JOO:ssa jo yhdeksän vuotta, ja toivoin Jyväskylään samanlaista klubia kuin Seisomapaikkaklubi, mutta improlla eikä stand upilla”, selittää yksi perustajista, Mikäklubin juontaja Kaisa Kokko.

Nyt takana on jo 18 improvisaatioteatteriklubia. Mikäklubin idea on siinä, että näyttelijät improvisoivat lyhyitä ja nopeita tekniikoita ja pelejä, joihin on helppo yleisönkin lähteä mukaan. Yleisöltä kysytään esimerkiksi paikkoja ja henkilöitä, joita näyttelijät käyttävät esityksissään.

Mikäklubin juontaja Kaisa Kokko.

”Ensisijaisesti emme hae sitä, että pätkät olisivat hauskoja, mutta aika usein niistä sellaisia kuitenkin tulee”, Kokko toteaa.

Hänen mukaansa impron ei välttämättä tarvitse edes olla hauskaa. Mikäklubi ei myöskään halua ratsastaa alapäähuumorilla.

”Esityksissä ei siis ole näitä pillupalli-juttuja. Minulle itselleni kaikista suurimmat oivallukset impron ihmeestä ovat tulleet silloin, kun on improttu jotain oikeasti syvällistä juttua. Se on sitä, kun miettii, ettei tämä oikeasti voi olla edes totta, se on niin huikeaa”, Kokko kertoo.

 

Mikäklubin näyttelijät ovat kaikki harrastelijoita. Heillä on kuitenkin kaikilla takanaan jo pitkä tausta improvisaation esittäjinä.

”Haluamme tehdä viihteellistä, mutta korkeatasoista esittävää taidetta. Edellytys siis on, että näyttelijät ovat harrastaneet tätä jo pitkään ja tehneet töitä myös yhdessä, että he tuntevat toisensa”, Kokko sanoo.

Silti Mikäklubi haluaa näyttää myös katsojilleen, että impro on mahdollista ihan kaikille. Monella on harhakuva siitä, etteivät kaikki yksinkertaisesti vain pysty heittäytymään kunnolla. Se ajatus on Kokon mielestä väärä.

”Monelle impro on myös toimiva terapiamuoto, silloin ei blokata tai mietitä asioita liian pitkälle. Että pälli on niin auki, että sieltä voi tulla ihan mitä vain”, Kokko toteaa.

Hän uskoo impron antavan myös katsojalle enemmän kuin perinteinen laitosteatteri.

”Kun menee jonnekin West Endiin katsomaan jotain ihan loppuun asti hiottua näytelmää, sitä ajattelee, että olipa se mahtavaa. Mutta kun taas tulee katsomaan improa, ajattelee, että olipa ne mahtavia, mutta minäkin pystyisin tuohon ihan samaan!”

 

Seuraava Mikäklubi pidetään 19.3 Ilokivessä.

Tällä hetkellä suurin osa Mikäklubin yleisöstä on opiskelijoita. Kokko kuitenkin toivoo, että myös aikuisemmat ihmiset löytäisivät tiensä Ilokiven improteatteriin.

”Että tännekin voi tulla katsomaan improa eikä katsottaisi vain sitä huonompaa versiota telkkarista kotona”, Kokko selittää.

Hänen mielestään televisiossa näytettävät impro-ohjelmat, kuten Vedetään hatusta ja Nyhjää tyhjästä, ovatkin osittain katsojan aliarvioimista.

”Tietysti se on hienoa, että improa on otettu televisioon ja ihmiset tekevät sitä nykyään myös paljon itse. Mutta haluaisin, että ihmiset ymmärtäisivät, että impro on muutakin kuin että tämä sketsihahmo ja tämä on hauskaa.”

Kokon edustama improvisaatioteatteri JOO on käynyt jo pitkään keskusteluja tv-kanavien kanssa improvisaatio-ohjelman tekemisestä. Vastaus on yleensä aina sama: mukaan tarvittaisiin joku jo valmiiksi tunnettu näyttelijä.

”Miksi sellaisten ihmisten, jotka tekevät improa hirveällä intohimolla ja oikeasti tietävät asiasta jotain, ei anneta tehdä sitä valtakunnallisesti”, hän ihmetteleekin.

Mikäklubin tulevaisuus näyttää silti valoisalta. Kuukausittaiset klubit jatkuvat edelleen, ja ryhmän tarkoitus on esiintyä tulevaisuudessa myös kesällä.

”Viime kesänä oltiin Muuramen Naamoilla ja sinne mennään nytkin. Jotain sen tapaista olisi mielenkiintoista tehdä muutakin, tuollaisia festaritouhuja”, Kokko toteaa.

 

Mikä improssa kiehtoo? Mikäklubilaiset kertovat! Lue lisää täältä.