Olavi Uusivirta: Ikuiset lapset (Johanna Kustannus)

Pelkkä vilkaisu Olavi Uusivirran kuudennen albumin suuntaan kertoo, mistä rokkari on tällä kertaa ammentanut inspiraationsa. Levykotelo kansitaiteineen on ehtaa kasaria. Itse musiikkikin jatkaa samalla linjalla, vaikka retroilevan otteen keskiössä kuuluukin myös tunnistettava Uusivirta maneereineen.

Iloisesti rämisevä äänimaailma vaikuttaa pastissilta 1980-luvun rokkaavammista vedoista. Linjauksen varjopuolena pitkäsoitto jää turhan pinnalliseksi elämykseksi, kun ilakoinnissa on hieman falski pohjavire. Aidosti koskettavat hetket ja kovimmin kolahtavat kappaleet jäävät pimentoon.

Olavi Uusivirta on tehnyt jälleen hyvän levyn, mutta mieheltä olisi voinut toivoa enemmänkin.

Arimo Kerkelä

”Uusivirta hakee uutta virtaa tyylikokeilusta. Pärjäisikö mies seuraavaksi omana itsenään?”