Ei hakutuloksia.

Teksti  Ilona Pesu

Duuninhakublues

Olen kaupunki-ihmisiä, mutta kerran vuodessa tulee ikävä maalle. Nimittäin silloin, kun pitäisi hakea kesätöitä.


Maalla, hamassa nuoruudessa, haku tapahtui suunnilleen näin: Marssi yritykseen sisään ja kerro hakevasi töitä. Pomo tuntee sinut ennalta, joten kummempaa haastattelua ei tarvita. Sovitte siltä istumalta, että duuni alkaa kesäkuun kolmas päivä ja jatkuu heinäkuun loppuun.
Kättä päälle ja sillä selvä, palkka tessin mukaan tai ainakin jotain sinnepäin.
Toista se on täällä suuressa maailmassa.
Ensimmäinen haaste on veemäinen hakulomake. Verkossa, tottakai. Vähintään kymmenen sivua. Ohjelmoituna niin, että eteenpäin ei pääse, ennen kuin on kaikkeen edelliseen vastattu. Ja se itsensä kehuminenhan on tunnetusti pirun vaikeaa.
”Miksi juuri sinä olisit paras työntekijä tänne meidän makkaratehtaaseen?”
Pitäisi varmaan valehdella, että on aina halunnut katsella, kun possusta tulee uunilenkkiä. Mutta ette te sitä kuitenkaan uskoisi. Jos sitä vain kertoisi totuuden. Olen opiskelija. Tarvitsen rahaa.
”Millaisia verkostoja voisit lattianmoppaajana tuoda siivousfirmallemme?”
No tota, on mulla Twitter… Mutta onko sillä oikeasti mitään väliä? Tämä marketti siivotaan kuitenkin sulkemisajan jälkeen, joten en varmasti kohtaa yhtäkään ihmistä koko kesänä.

Seuraava vaihe on rekrytoijan hiillostaminen. Se tapahtuu kätevästi puhelinlankoja pitkin.
Luurin toisessa päässä on lähes poikkeuksetta menossa palaveri, mutta hyvällä tuurilla saa kinuttua kutsun haastatteluun.
Jos käy niin hyvä säkä, että pääsee kahteen haastatteluun, ei kannata iloita ennen aikojaan. Onnekas tilanne kun kääntyy väistämättä epäonneksi.
Siivousfirma ilmoittaa, että olisi paikka tarjolla. Kaksi päivää aikaa päättää, ottaako moppaajan pestin vastaan. Makkaratehdas kiinnostaa enemmän, mutta työhaastattelu on vasta kahden päivän päästä. Pattitilanne.

Kesätyöhaun pitäisi olla kuin yhteishaku. Kaikki tulokset tulisivat samana päivänä, ja tiettyyn päivään mennessä pitäisi ottaa yksi paikka vastaan. Kätevää ja stressitöntä.
Mutta kyllä nykyinenkin systeemi palkitsee, omalla kierolla tavallaan.
Oi autuutta, kun tajuaa erottuneensa miljoonasta muusta hakijasta. Olleensa juuri sitä, mitä makkaratehdas haluaa. Yksi niistä harvoista, jotka jaksoivat kahlata hakulomakkeen loppuun asti.
Leveä hymy naamalle ja nimi työsopimukseen. Toimeentulo turvattu – eikä tarvitse täyttää enää yhtään hakemusta!
Paitsi tietenkin se vaihtohakulomake, jonka deadline lähestyy uhkaavasti.
Ilona Pesu

  1. Pirjo Karjalainen

    Kiitos mehevästä pohdinnastasi. Opettamaani aineisiin kuuluu työnhaun asiakirjat. Saanko näyttää tekstistäsi parhaita paloja oppitunnilla? Lohduttaakseni opiskelijoita sillä, että ei ole helppoa, ei.

    Ystävällisin terveisin

    Pirjo Karjalainen
    ope

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  2. Ilona Pesu

    Kiitos kommentistasi! Minun puolestani kolumnia saa ilman muuta käyttää opetuksessa.

    – Ilona

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *