Ei hakutuloksia.

Teksti Toimitus 

Urbaanin haaveilijan soundtrack

Iisa – Iisa (Johanna)

Heleän indiepopin ystäville Reginan tauolle jäänti oli painajainen. Neljällä erilaisella ja toinen toistaan paremmalla levyllä se tuntui kuitenkin kulkeneen tiensä päähän. Siksi Reginassa laulaneen Iisan debyytti tuntuu ja kuulostaa tulleen juuri oikeaan aikaan.

Iisa kuulostaa kuin aikuistuneelta Reginalta. Haaveilevien sanoituksien välistä pilkistää helposti samaistuttava ja turvallinen, mutta tyylikäs suurkaupungin arki, jonka ympärillä ystävätkin ovat perheellistyneet. Iisan omaperäinen lauluääni vie mennessään ja yhdistettynä Mikko Pykärin hienostuneeseen ja monipuoliseen ysäriretroilun äänimaisemaan, tuloksena on urbaanin haaveilijan soundtrack.

Arttu Seppänen

”Juuri oikeaan aikaan.”

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *