Kävinpä keikalla Ilokivessä. Musa oli mukavaa, bändit hyviä. Tosin, keikka oli aika paska.

Samalla viikolla menin Rentukkaan kuuntelemaan kaverin keikkaa. Kolme bändiä, monenlaista ja jopa ihan menevää soittoa tuorehkoilta bändeiltä. Mutta taas: itse keikka on syvältä.

Nautin musiikin kuuntelusta, mutta mikä siinä on, että live-keikat täytyy miksata niin kovaäänisiksi että korvia särkee? Ei se musiikki parane, mitä kovempaa sitä soitetaan!

Itse asiassa päinvastoin: soitto on pahimmillaan miksattu niin voimakkaaksi, että musiikki muuttuu mössöiseksi särinäksi. Kovimmat rummuniskut ylittävät kipukynnyksen. Koeta siinä nauttia, kulttuurista. Ilokivestä lähdin pois toisen biisin jälkeen, Rentukassa siirryin kuuntelemaan baaritiskien taakse, kolmisenkymmenen metrin päähän lavasta – siltikin korviin otti. Ja päähän.

 

”Voithan sä käyttää korvatulppia?” Tietysti – vaan tulenko enää toiste, jos hyvästä musasta, huonosta keikasta on palkkana tinnitus nukkumaan menon hiljaisuudessa?

Tosin eipä se musiikki tulppienkaan läpi parane. Kaikki tulpat jossain määrin mumisuttavat ja muuttavat ääntä. Ylipäätään oleellinen kysymys on se, miten fiksu lähtökohta illalle on, että kuulon vaurioittaminen on normijuttu ja kuuluu oleellisesti baari- ja keikkakulttuuriin?

Tupakat saatiin kuppiloista onneksi tumpattua – milloin pysyttäisiin järkevissä äänirajoissa? Live-musiikin kuuluu soida kuuluvasti ja kovaakin, mutta ei sen nyt kuulokojeiden menekkiä ole tarkoitus edistää.

 

No, kävinpä lihatiskibaarissa joraamassa pelireissulla kaverien kanssa. ”Ai mitä kuuluu?”, siis: ”AI MITÄ KUULUU?”. Yhteisöllisyys on huipussaan – samoin volyymit. Kaveri näyttää älypuhelinsovelluksesta desibelejä: noin 100 dB on keskiarvo. Paperikoneet sentään hyrisevät vain 90 desibelissä. Kuulosuojainten käyttö on konesalissa pakollista. Suositus melussaoloajaksi sadassa desibelissä on 15 min. Ainakaan ei tule nk. pitkä ilta.

Yleinen turvallisuusraja melulle on 85 dB. Kipukynnys ylittyy noin 120 dB:ssä. Eipä ihme, jos korvat huutavat kulttuurikeikan jälkeen kuin pää krapulaa juopon aamussa. Tosin, pahimmillaan se kuulo ei palaudu vesilasin ja pizzan jälkeen.

Miksaajalla on suuri valta – varmistaa hieno keikka tai tehdä musiikista särisevää mössöä. Hän voi tehdä jopa väkivaltaa suurelle joukolle ihmisiä – tuhoten korvan korvaamattomia kuulosoluja, jopa jo suoraan nostamalla äänenpaineet ylittämään kipukynnyksen.

Toivotan nautinnollisia keikkoja.