Ei hakutuloksia.

Teksti  Ilona Pesu

Tuutorin päiväkirja

Ensimmäinen päivä. Sieltä niitä nyt tulee, uusia opiskelijoita.

Fuksin tunnistaa ensimmäisenä aamuna siitä, että se pälyilee eksyneenä ympäriinsä ja tuijottaa monttu auki ohikulkevan tuutorin haalareita. Ei vissiin ole ennen ihmistä nähnyt.

Tiedekunnan alkuinfon jälkeen tuutori saa peräänsä lauman eksyneitä fuksipalleroita. Pidetään nimenhuuto.

”Täällä,” jokainen fuksi piipittää vuorollaan. Enopi ikinä noiden nimiä. Onneksi niillä on sentään kaikilla kodit eivätkä ne muutenkaan vaikuta ihan niin avuttomilta kuin tuutorikoulutuksessa peloteltiin.

Toinen päivä. Muutama fuksi uskaltaa jo puhua.

Mitäs te haluaisitte tehdä, tuutori kysyy.

Mää haluun juoda kaljaa. Mää en tykkää kaljasta. Mää haluun pelata lautapelejä. Mää en. Missä täällä on punttisali? Mää en tykkää hikoilla. Mää haluun tanssimaan. Mää en haluu tehdä mitään.

Tuutori päätyy johdattamaan fuksinsa ylioppilaskunnan avajaismessuille. Lauma hajaantuu ympäri Mattilanniemen kampusta ja tuutoriin iskee paniikki. Mistä ne ikinä löytyy?

Yksi on eksynyt Agoran kolmoskerrokseen, yksi on Agoran pihalla. Hiki valuu pitkin tuutorin selkää. On tullut juostua rappuset muutaman kerran edestakaisin.

 

Kolmas päivä. Fukseihin on iskenyt kyselykausi.

Mitä kursseja mun pitää ottaa? Missä myydään sisustustyynyjä? Miks mun Korppi ei toimi? Mistä sää teet gradun? Mistä niitä liikuntatarroja saa? Mikä se semmoinen tarra on? Mistä voi ostaa polkupyörän? Miten täällä toimii wifi? Ja ne opiskelijakortit. Niitä kun ei ole vieläkään tullut.

Tuutoria alkaa jo väsyttää.

 

Neljäs päivä. Ensimmäiset opiskelijabileet.

Parikymmentä fuksia ahtautuu tuutorin pienenpieneen olohuoneeseen etkoille. Tunnelma on tiivis, jopa lämpimän trooppinen. Tai mitäpä sitä kaunistelemaan, ällöttävän hikistä siellä on.

Hiljaisuuden tullen hikinen ja hilpeän nousuhumalainen lauma siirtyy kohti anniskeluravintolaa. Yhdeltä on jäänyt henkkarit kotiin.

Viides päivä. Kurssi-ilmoittautuminen alkaa yhdeksältä ja tuutoria jännittää. Pääsevätkö kaikki atk-luokkaan asti?

Luokan edessä odottaa iloinen yllätys. Kaikki ovat päässeet sängystä ylös ja saavat klikkailtua ”ilmoittaudu” -nappulaa riittävän monta kertaa.

 

Toisella viikolla pikkuiset osaavat jo mennä luennolle ihan itse. Kolmannella viikolla on fuksiaiset, eikä kukaan eksy matkalla fuksiaisista kotiin. Ne pärjäävät jo omillaan, ja pian on lopputapaamisen aika.

Tuutorin pikku pallerot, tui tui. Syksy on kulunut yhdessä hujauksessa. Tuntuu haikealta päästää irti.

  1. emuli

    Olipa lapsellisen ylemmyydentuntoinen kirjoitus.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.