Ei hakutuloksia.

Teksti  Suvi-Tuulia Nykänen

Kahden ajan loppu

Osmo Kääriäinen ja Maija Saarnisto auttelevat vielä hetken seuraajiaan ylioppilaskunnassa. Kuva: Tatu Onkalo

 

Ylioppilaskylän pitkäaikainen kiinteistöpäällikkö Osmo Kääriäinen sekä vieläkin pidempään ylioppilaskunnalla työskennellyt talouspäällikkö Maija Saarnisto jäävät syksyllä eläkkeelle. Työpaikan lisäksi heitä yhdistää rakkaus toisiinsa.

 

Maija Saarnisto astui ylioppilaskunnan palvelukseen vuoden 1980 toukokuun 12. päivä. Aikaisemmin Vaasan kaupungilla ja kouluvirastolla työskennellyt nainen kaipasi elämäänsä uusia haasteita.

“Hain silloin töitä kahdesta eri paikasta, autoliikkeestä sekä ylioppilaskunnasta. Sain molemmat paikat ja mietin, että menisin autoliikkeeseen, kun sieltä voisi saada auton käyttöön. Tulin kuitenkin tänne, sillä tämä työ vaikutti haastavalta ja mielenkiintoiselta”, Saarnisto kertoo.

Jyväskylä ei ollut nyt yli kolmekymmentä vuotta ylioppilaskunnassa työskenneelle talouspäällikölle ollenkaan tuttu paikka.

“Pyörän ja kartan kanssa täällä silloin suunnistin”, hän nauraa.

Osmo Kääriäisellä sen sijaan on takanaan pidempi Jyväskylä-historia. Hän toimi muun muassa vuosina 1981-1982 ylioppilaskunnan puheenjohtajana. Lisäksi hän oli mukana käynnistämässä Kortepohjan ylioppilaskylän rakennustöitä rakennustoimikunnan puheenjohtajana.

“Kaksi kertaa pyysin siitä tehtävästä eroa, mutta ei minua siitä pestistä pois päästetty”, Kääriäinen myhäilee.

Elämä ja työt veivät miehen myöhemmin pääkaupunkiseudulle vakuutusyhtiö Pohjolan leipiin.

Kääriäinen kuitenkin piti asuntonsa myös Jyväskylässä, ja seurasi Kortepohjan tapahtumia aktiivisesti. Hän tiesi myös vuonna 1997, että Kortepohjan kiinteistöpäällikön paikka tulisi hakuun.

“Silloin Helsingin työhuoneeseeni ilmestyi kaksi miestä, jotka kertoivat, etteivät tule poistumaan huoneesta ennen kuin nimi on paperissa”, Kääriäinen nauraa.

Paperi oli Kortepohjan ylioppilaskylän kiinteistöpäällikön työpaikkahakemus, jolla Kääriäinen palasi lopullisesti takaisin Jyväskylään.

 

Saarnistolla ja Kääriäisellä on monia sekä hyviä että huonoja muistoja Kortepohjan ajoistaan.

“Aloittaessani työssä ylioppilaskunnan rahatilanne oli tiukka. Ensimmäinen tehtäväni oli hankkia lisäaikaa ylioppilaskunnan lainoille. Ohjeeksi sain silloin, että ravintoloiden alkoholimaksut pitää maksaa ajallaan, muista voi aina neuvotella”, Saarnisto muistelee nauraen.

Saarnisto nimeää yhdeksi vaikeimmista paikoista 90-luvun laman ja sen vaikutuksen ylioppilaskuntaan. Ylioppilaskunnan ravintolatoiminta ajettiin silloin alas ja kymmeniä tarjoilijoita, hovimestareita sekä toimistohenkilökuntaa jouduttiin irtisanomaan.

“Ne tapahtumat ohjasivat jatkoa niin, että olen pyrkinyt hoitamaan asiat siten, ettei tuollaista tilannetta tule enää”, Saarnisto huokaisee.

Ehdottomasti parhaimmaksi asiaksi työssään molemmat mainitsevat opiskelijoiden kanssa toimimisen.

“On ollut hyvä olla täällä fiksujen ja monessa liemessä keitettyjen opiskelijoiden kanssa, vaikka heidän kanssaan joutuukin joskus vääntämään asioista”, Kääriäinen nauraa.

Saarniston toimenkuvaan kuuluu myös opiskelijoiden vuokranperintä. Parasta onkin ollut, kun raha-asiat on saatu kuntoon ja opiskelija on saanut taas elämän syrjästä kiinni.

“Yksi rankimmista paikoista oli se, kun yksi opiskelija ilmoitti, ettei jaksa enää ja uhkasi tappaa itsensä. Soitin silloin Osmolle ja kysyin, mitä ihmettä oikein teen. Sain Kriisikeskus Mobilen onneksi paikalle ja myöhemmin opiskelija ilmoitti, että asiat ovat kunnossa ja kiitti huolenpidosta. Se tuntui hyvältä”, Saarnisto kertoo.

“Onhan tämä vähän tällaista äitinä ja isänä toimimista välillä ollut”, Kääriäinen hymyilee.

 

Haastavassa ja joskus myös vaikeassa työssä Saarnistoa ja Kääriäistä auttaakin se, että he ovat myös siviilissä kumppaneita.

Heidän tarinansa ensiaskeleet otettiin jo 80-luvulla, kun Kääriäinen oli ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja ja Saarnisto aloitteli työtään talouspäällikkönä.

“Itse en tätä muista, mutta kuulemma silloin kun Osmo kävi ensimmäistä kertaa taloustoimistossa, olin sanonut työkaverille, että olipa sen kanssa ihana jutella”, Saarnisto nauraa.

Yhteen pariskunta päätyi kuitenkin vasta, kun molemmat työskentelivät ylioppilaskunnalla.

“Pyysin Maijaa elokuviin kanssani ja hän pyysi pari päivää miettimisaikaa. Sen parin päivän jälkeen kysyin sitten että mennäänkö ja Maija kysyi, että mikä se elokuva olisi. Se oli “Elämä on ihanaa” ja sitähän se sitten oli”, Kääriäinen hymyilee.

Pariskunta yrittää pitää työnsä erillään henkilökohtaisesta elämästään, mutta joskus työt livahtavat myös vapaa-ajanpuheisiin.

“Jos esimerkiksi kaikki ne automatkat, kun olemme olleet matkalla mökille ja puhuneet töistä, laskettaisin, meillä olisi ylityötä aika paljon”, Kääriäinen nauraa.

 

Pariskunta katsoo luottavaisin mutta haikein mielin tulevaisuuteen. Saarnisto on jo jättänyt työnsä seuraajalleen Anssi Kuivistolle ja Kääriäisen viimeisiin töihin kuuluu hänen seuraajansa perehdyttäminen hommaansa.

“Onhan se helpottavaa, ettei tarvitse enää joka ilta miettiä mikä vastuu täällä oikein on. Itse ehkä olen vielä jossain pienessä roolissa näissä keskeneräisissä rakennusprojekteissa”, Kääriäinen toteaa.

Saarnisto ja Kääriäinen asuvat itsekin Kortepohjassa, mutta nyt tarkoitus on irrottautua ylioppilaskunnasta lopullisesti.

“Iltalenkillä ehkä käydään muistelemassa vanhoja”, he hymyilevät.

 

  1. petra

    Nauttikaa! Ja jos elämä käy tylsäksi niin kyllä Lotta mummille ja ukille tekemistä keksii!!haha

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *