Ei hakutuloksia.

Teksti Minna Tiainen 

Jylkkäri sai uuden toimittajan

Jylkkärin toimittajaksi on valittu Suvi-Tuulia Nykänen. Uuden toimittajan työt alkoivat rivakasti työhaastattelua seuraavana päivänä, perjantaina 22.2.

Nykänen tuo toimitukseen nuorta näkökulmaa, sillä hän on 19-vuotias journalistiikan fuksi. Toimittajan työ pienessä lehdessä on silti Nykäselle tuttua. Hän vietti viime kesän Haukivuoren Seudussa, jossa Nykäsen kontolla oli muun muassa kaikkien lehden juttujen ideointi, kirjoittaminen, kuvaaminen ja osittain jopa lehden ilmoitusmyynti.

– Ihan kaikki, Nykänen kuvaa työtehtäviään.

Lisäksi Nykänen on kirjoittanut avustajana lukuisiin paikallislehtiin.

  1. Ville Virtanen

    Linja-auto artikkeleja odotellessa. Toisaalta Jylkkäri voisi pistää ylioppilaskehteä paremmaksi. Esimerkiksi ”kaksi toimittajaa ja muki” voisi olla kova hitti.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Kommentointi suljettu.