Ei hakutuloksia.

Teksti  Iiro Kerkelä

Elitistipunkkari nauttii kontrasteista

 

Raine Pulkkinen. Kuva: Jere Kyrö

Lutakon ja Mustan Kynnyksen promoottori Raine Pulkkinen ei koskaan valmistunut kulttuurituottajaksi. Se ei estänyt häntä järjestämästä lapsuutensa suosikkia Lutakkoon yhtenä ensimmäisistä buukkauksistaan.

 

En ole ikinä soittanut missään bändissä, sen takia varmaan teenkin kaikkea muuta musiikin saralla. Ostin joskus 14-vuotiaana isosiskon kaverilta akustisen Landolan ja kävin vuoden ajan kansalaisopiston kitaratunneilla, mutta en oppinut ikinä sitä kunnolla soittamaan enkä jaksanut opetellakaan. Vietin Mikkelissä teini-iän kriittiset vuodet, mikä ei ollut paras mahdollinen ympäristö rokkihommiin 90-luvun puolivälissä. Olin yläasteella ainoa poika joka kuunteli heviä ja kasvatti pitkää tukkaa, siellä oli menossa niihin aikoihin kova rockabilly-huuma.

Muutin Jyväskylään kymmenen vuotta sitten opiskelemaan kulttuurituottajaksi HUMAKiin. Tammikuussa 2003 kävin viikon aikana viitenä iltana katsomassa keikkoja Lutakossa. Sen jälkeen päätin tulla tänne vapaaehtoiseksi. Promoottorina aloitin viime keväänä, enkä koskaan valmistunut kulttuurituottajaksi.

Levykauppa Äxässä aloitin vuonna 2005 osa-aikaisena. Uutta työsopimusta ei ole koskaan kirjoitettu, mutta nykyään se neljän tunnin sopimus pitää jälleen paikkansa, kun jäin syksyn alussa osa-aikaiseksi. Mustan Kynnyksen keikkoja olen järjestänyt hieman alle vuoden ajan. Aika pitkälti elämä pyörii Jyväskylässä noiden kolmen paikan ympärillä.

Pyrin siihen, että teen työni arkisin ja päivisin. Mun duunithan ovat pitkälti sitä, että istun tietokoneella ja näpyttelen sähköposteja sekä teen levytilauksia. Iltaisin ja viikonloppuisin tulee käytyä katsomassa keikkoja Kynnyksessä ja Lutakossa, eli työpaikalla hengailua vapaa-aikana.

 

En missään tapauksessa halua sanoa olevani musiikin suhteen kaikkiruokainen tai kuuntelevani musiikkia laidasta laitaan, sillä ihmiset jotka sanovat niin eivät tiedä musiikista mitään eivätkä ole kiinnostuneita musiikista. Keikoilla keskimäärin parhaiten toimii punk, mutta sitä ei tule niin paljoa kuunneltua kotona.

Koen olevani punkkari. Ainakin kuuntelen punkkia ja syön kasviksia. Joskus olen käyttänyt leikkisästi termiä elitistipunkkari, kun tykkään kuunnella kotona hifi-stereoista käppästä crustilevyä kallis viski kädessä. Pidän muutenkin tuollaisista kontrasteista, kuten kun tämän vuoden Lutakko Liekeissä -festivaalissa Räjäyttäjien laulaja oli illan hämärtyessä lavalla munasillaan ja taustalla kohosi uusi ja hieno hotelli.

Kaikki mitä kotona kokkaan on vegaanista, mutta ravintolaan mennessä syön ihan hyvällä omallatunnolla juustoasioita. En tykkää vaatia itseltäni liikaa ehdottomuutta. Muutenkin ihmiset voisivat ajatella, että pienetkin askeleet ovat hyväksi ja yhtenäkin päivänä lihan jättäminen pois ruuasta on askel parempaan päin.

Usein liika puritanismi elämässä on pahasta. Nykyään sellainen tuntuu vähän naiivilta, vaikken halua ketään tuomita. Jokainen tekee itse omat valintansa, mutta ehkä sitä on hyvä miettiä, miten niitä valintojaan tyrkyttää muille.

 

Nykyään jaksaa innostua uusista jutuista ja yritän olla paikalla kun meiltä tai maailmalta tulee jotain mielenkiintoista. Tavallaan keräilee bändejä, eikä niitä tule lähdettyä katsomaan niin herkästi toista kertaa.

Tämän syksyn kohokohtia ovat olleet Soulflyn ja Eevil Stöön keikat Lutakossa. Soulfly ei ollut uusi juttu, mutta oli siistiä kuulla Soulflyn Max Cavaleran laulavan vanhoja Sepultura-kappaleita, joita on veivannut pikkupoikana c-kaseteilta ja vhs:ltä. Oli hieno juttu tehdä melkein ensimmäisenä buukkauksena tuollainen lapsuudensuosikki.

Eevil Stöö oli itselle uusi tuttavuus. En ole mikään räppi-intoilija ja yleensä räppikeikat ovat paskoja, jos niissä ei ole oikeaa bändiä. Eevil Stööllä oli niin tuhdit soundit ja hyvät taustat, että se toimi ilman livebändiäkin.

Yritän tulla katsomaan keikkoja ihan vaan asiakkaana, vaikka voisi olla ihan kohteliasta mennä esittäytymään esiintyville bändeille, jotka on soittamaan buukannut. Siitä tulee kuitenkin heti sellainen olo että on töissä enkä halua, että bändit rupeavat kyselemään multa bäkkärin jallupulloista.

Nyt kun on vanha ja läski niin on pakko vähän yrittää urheilla, että pysyy kunnossa. Juoksemisen lisäksi olen aloittanut käymään taas joogatunneilla. Kävin ensimmäisen kerran alkeiskurssin kolme vuotta sitten, mutta se jotenkin jäi. Viime keväänä menin uudestaan alkeiskurssille ja nyt kun olen samassa talossa töissä niin ei mulla ole enää tekosyitä olla menemättä niille tunneille. Tunnilla voi käydä vaikka kesken työpäivän ja jatkaa sen jälkeen virkeänä töitä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.