Tarjoiluehdotus: Mikäli ruoka näyttää pahalta, sen voi myös soseuttaa ja yrittää tarjoilla nätisti.

Yksin asuva suomalainen heittää roskiin keskimäärin 27 kiloa ruokaa vuodessa.

Se tarkoittaa melko montaa leivänkannikkaa, ruskeaa banaania ja itänyttä perunaa. Opiskelijan ruokabudjetilla tällaiseen hävikkiin ei pidä sortua, vaan oman jääkaapin sisältöön kannattaa suhtautua avoimesti.

 

Pilaantuneen ruuan tunnistaminen on yleensä helppoa, eikä parasta ennen -merkinnän aina tarvitse tarkoittaa biojätetuomiota. Esimerkiksi mädän kananmunan tunnistaa parhaiten vangitsevasta tuoksusta, ei kennon päivämäärästä. Hieman notkistunut porkkanakin toimii kypsytetyssä ruuassa loistavasti. Liiallisuuksiin ei toki kannata mennä, sillä selvästi pilaantunut ja homeinen ruoka ei enää kuulu ruokalautaselle.

 

Oma loppukuun ruokalistani koostuu usein pakastetuista pavuista, sekä vihanneslokeron pohjalla lojuvista nahkeista perunoista, porkkanoista ja pätkästä inkiväärinjuurta. Kasa vanhoja juureksia ei välttämättä kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta pienellä vaivalla ja hyvillä mausteilla niistä saa varsin toimivan aterian. Intialaisittain maustetut kasvismössöt maistuvat myös sopuisalle sekasyöjälle.

 

Tällä kertaa jaettavaa reseptiä ei ole syytä toteuttaa turhan tunnollisesti. Papujuttu on nimensä mukaisesti hieman epämääräinen ruoka. Siihen ei ole tarkkaa ohjetta, vaan se koostuu papujen lisäksi juuri siitä, mitä sinun jääkaapissasi on. Tämän esimerkkireseptin aineet löytyivät omasta kaapistani.

 

Resepti: Papujuttu

  • 2 sipulia
  • 3 tl currya
  • loraus öljyä kuullottamiseen
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • 1 prk tomaattipyrettä
  • vettä n. puoli litraa
  • 2 nahistunutta porkkanaa raasteena
  • pätkä hienonnettua inkiväärinjuurta
  • 1-2 tuoretta punaista chiliä (jauhekin käy)
  • 2 toissapäivänä keitettyä perunaa
  • puolisen kiloa erilaisia keitettyjä papuja (purkkipavutkin kelpaavat)
  • suolaa maun mukaan

Kuumenna reilu loraus öljyä kattilassa. Pilko sipulit, heitä curryn kera kattilaan ja kuullota hetki. Lisää sipuliseokseen tomaattimurska ja -pyre sekä puolisen litraa vettä. Keittele pari minuuttia ja lisää raastettu porkkana, inkivääri sekä pilkottu chili. Anna porista taas pari minuuttia, jonka jälkeen voit kääntää levyn pois päältä ja lisätä pavut sekä muut valmiiksi kypsytetyt ainekset pataan. Hauduta kannen alla hetki ja tarjoile sellaisenaan. Vähentämällä nesteen määrää, papujuttu toimii hyvin kastikkeena pastalle tai riisille.