Suomalaisen kokeellisen musiikin pioneereihin lukeutuva Erkki Kurenniemi vietti heinäkuussa 70-vuotissyntymäpäiviään. Juhlavuoden kunniaksi Ektro Records penkoi arkistoja ja julkaisi kaksi Kurenniemen vanhaa nauhoitusta.
Kurenniemen ja Circlen ”uusi yhteisalbumi” Rakkaus tulessa on sattuman tuotos. Siinä soivat päällekäin Kurenniemen äänitys vuodelta 1972 ja Circlen soitto vuodelta 1999. Jussi Lehtisalo yhdisti nauhat toisiinsa sellaisenaan, editoimatta.
Sattuma tuottaa taiteessa harvoin itsessään kiinnostavia lopputulemia, mutta tällä kertaa kokonaisuus toimii yllättävänkin hyvin. Kurenniemen pakoin vapaasti assosioiva puhe, psykedeeliset ”hetken laulut” ja häröilevä ääntely luo kiinnostavaa kontrastia Circlen minimalistiseen jumitukseen. Circlen raita on ajalta, jolloin yhtyeen kompit olivat pelkistetyimmillään ja kurinalaisimmillaan.
Välillä nauhat lomittuvat niin osuvasti, että syntyy vaikutelma, kuin Kurenniemi todella improvisoisi Circlen soiton päälle:
”Musta viitta, mustanruskea Marimekko, tummanruskeat kengät, vaaleat sukat, tylpät kengät, musta laukku ja viittä vaille kolari Albertinkadun risteyksessä oikealta tulevan taksin kanssa”


Rauli Karjalainen


”Sattuma toimii”