Vaalikonevastauksista luotiin poliittisia karttoja.

Wikileaksin myötä julkisuuden kansainväliseen valokeilaan putkahtanut avoimen datan liike sai jalansijaa Suomessa eduskuntavaalien myötä. Vaalikoneisiin kerätystä datasta tuli hitti, jota monet datanikkarit ja journalistit pyörittelivät eri tavoin.
Nettiaktiivit tekivät muun muassa havainnollisia kuvia siitä, miten eri ehdokkaat sijoittuivat poliittiselle kartalle. Myös vaalirahailmoitusten jättämistä seurattiin havainnollisin visualisoinnein.

Helsingin Sanomat julkisti vaalikoneeseensa keräämän datan verkossa aktiivisten kansalaisten avoimesti käytettäväksi. Yleisradio ei näin tehnyt, eikä tarvinnutkaan, sillä freelancejournalisti Jens Finnäs teki koodinpätkän, joka kokosi vaalikoneen datan yhdeksi excel-tiedostoksi suoraan Ylen nettisivuilta.
Finnäsin koodilla saatuun aineistoon perustui myös Jylkkärin viime numerossa esitetty analyysi, jossa vaalikonevastauksista oli etsitty puoluekohtaisesti eniten erimielisyyttä aiheuttavat kysymykset sekä kysymykset, joista vallitsi suurin yksimielisyys.

Julkisesta vaalidatasta tehtyjä käytännön sovelluksia kerättiin ehdolla.org-sivustolle, joka syntyi Jyväskylässä maaliskuussa järjestetyn avoimen datan tapahtuman tiimoilta. Sivustoa ylläpitää Antti Poikola, joka arveli Helsingin Sanomien vaalikonedatan ympärille syntyneen ”pöhinän” yllättäneen hesarilaisetkin.

”Olen varma, että nyt nähty spontaani pöhinä aiheuttaa sen, että vaalikoneet ovat kuntavaaleihin mennessä muuttuneet radikaalisti”, sanoo Poikola.

Poikola arvelee, että kysymykset suunnitellaan enakkoon huolellisemmin nimenomaan datan visualisointia ajatellen.

Esimerkkejä HS:n vaalikonedatan uusiokäytöstä: http://blogit.hs.fi/hsnext/

Jarno Liski
paatoimittaja@jyy.fi