Vapaa-ajallaan Jarno Liski harrastaa muun muassa satiirin kirjoittamista ja lukemista. ”Olen kaikkiruokainen kulttuuridiletantti”, Liski tiivistää. (Kuva: Johannes Kaarakainen)
Vapaa-ajallaan Jarno Liski harrastaa muun muassa satiirin kirjoittamista ja lukemista. ”Olen kaikkiruokainen kulttuuridiletantti”, Liski tiivistää. (Kuva: Johannes Kaarakainen)

Jylkkärin uusi päätoimittaja Jarno Liski haluaa tehdä lehdestä entistä kriittisemmän.

Vihreä, samettinen pikkutakki, paksusankaiset mustat silmälasit ja pulisongeilta leuan alle ulottuva parta.
Vaikka ei olisi 1970-luvulla elänyt, voi hyvin kuvitella, että ylioppilaslehden päätoimittaja olisi silloin näyttänyt samalta kuin juuri työnsä Jylkkärissä aloittanut Jarno Liski, 26.
”Pitkään olin sitä mieltä, että 1980-luvulla ei enää tehty muuta hyvää kuin minut”, tuore päätoimittaja vitsailee.
Huumorista huolimatta lausahduksessa on tilkka aitoa mielipidettä. Liski kertoo, että tyylinsä lisäksi niin hänen musiikki-, kirja- kuin elokuvamakunsa painottuvat ajalle ennen omaa syntymäänsä.
Palataan kuitenkin vuoteen 2011.
Päätoimittajana Liski haluaa tehdä Jyväskylän Ylioppilaslehdestä entistä ärhäkämmän vallan vahtikoiran.
Hän lupaa pistää lujille niin yliopiston, valtion kuin Jyväskylän kaupungin edustajat aina, jos siihen on tarvetta.
”Myös lehden avustajat pitää innostaa tekemään uutisia”, Liski sanoo.
”Toimittajana kaikki onnistumisen kokemukseni liittyvät kriittisyyteen: kun joku on saatu narautettua kiinni jostain väärästä.”
Uutisoinnissa hän haluaa yliopiston ja ylioppilaskunnan lisäksi tuoda entistä vahvemmin esille myös Jyväskylän kaupunkiin liittyviä juttuja – liittyyhän asuinkunta jokaisen opiskelijan arkeen.

Ylioppilaslehtien päätoimittajilla on hieman kahtiajakoinen tehtävä, sillä toisaalta pitäisi tehdä kiinnostavaa lehteä, mutta samalla olisi täytettävä rooli ylioppilaskunnan asioiden tiedottajana. Liskin mukaan ratkaisu yhtälöön on tehdä niin hyvää lehteä, että ylioppilaskunnan jäsenet kokevat saavansa vastinetta rahoilleen.
”Muussa kuin uutisaineistossa haluan, että pystymme kirjoittamaan älykkäällä tavalla provosoivaa aineistoa. Miksei välillä myös tyhmällä tavalla.”
Hän ei aio rynnätä päätä pahkaa radikaaleihin muutoksiin, vaan linja tarkentuu juttu jutulta.
”Ensiksi täytyy opetella tekemään lehteä niin kuin sitä on tehty. Ei ole järkeä räjäyttää toimivia käytänteitä taivaan tuuliin. Uskon kuitenkin, että lehdessä uudistaminen uudistumisen vuoksi on järkevää. Silloin toimittajilla säilyy into tehdä töitä ja lukijoilla into lukea lehteä”, Liski kertoo.
Moneen muuhun julkaisuun verrattuna muutokset on helppo ajaa läpi, sillä lukijat vaihtuvat tiuhaan joka tapauksessa.
”Jylkkärin lukijakunnan vahvuus on, että yksikään Pohjanmaan mummo ei peru kestotilaustaan, jos sisältö ei miellytä.”

Jylkkärin päätoimittajan äänestyksestä pystyi aistimaan poliittisia vivahteita, mutta Liskin mukaan hänellä ei ole erityistä poliittista agendaa.
”Ihmisten hyvä elämä pitäisi olla kaikkien päämäärä.  En ole esimerkiksi sitä mieltä, että menestyneet ihmiset olisivat itse ansainneet menestyksensä. Tämä mielipide tuntuu tekevän minusta vasemmistolaisen.”
Liskin mielestä onnellisen elämän perustana on mielekäs työ ja hyvät ihmissuhteet. Tällä hetkellä ne palikat ovat hänen omassa elämässään kohdallaan.
Lisäksi uusi työpaikka antaa mahdollisuuden asua Jyväskylässä, jonne Nurmijärveltä syksyllä 2005 journalistiikan opintojen perässä muuttanut päätoimittaja kertoo kotiutuneensa erinomaisesti. Nyt kaikki tarpeellinen on parin minuutin kävelymatkan etäisyydellä: koti, Vakiopaine, Ylä-Ruth ja työt Opinkivellä.

Syy siihen, miksi Liskistä tuli toimittaja, onkin erikoinen tarina. Hän oli päättänyt hakea kirjallisuuden pääsykokeisiin, jotka järjestettiin Jyväskylässä kesken armeijan pääsotaharjoituksen. Liski huomasi, että journalistiikan pääsykokeet olivat päivää ennen kirjallisuuden pääsykokeita , joten ilmoittautuminen niihin tarkoitti pidempää lomaa metsäleiriltä.
”Sain kirjallisuudesta ehkä 15 prosenttia täysistä pisteistä, mutta journalistiikasta sen sijaan lähes täydet.”
Vasta valinnan jälkeen Liskille valkeni, että Jyväskylän journalistiikka oli toimittajakoulu – hän oli kuvitellut opintojen valmistavan lähinnä viestintätieteen tutkimukseen.
Tutustuminen opiskelukavereihin ja ensimmäiset kosketukset työelämästä saivat hänet kuitenkin innostumaan toimittajuudesta. Kesätyöt ovat vieneet Liskin muun muassa Länsi-Savoon, Sunnuntaisuomalaiseen sekä Helsingin Sanomien taloustoimitukseen.
Viimeistään päätoimittajapestin myötä voi pitää varmana, että Liski on oikealla alalla.

Juha Korhonen
toimittaja(at)jyy.fi