Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteeriksi on valittu sen nykyinen puheenjohtaja, kauppatieteen ylioppilas Matti Parpala. Ennen SYL-pestiään 24-vuotias Parpala on toiminut muun muassa Helsingin kauppakorkeakoulun hallituksen puheenjohtajana.

Parpala aloittaa työnsä keskustoimiston johdossa vuoden alussa, sillä hän hoitaa puheenjohtajan tehtäviään vuoden kestävän kautensa loppuun saakka. SYL:n uusi puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa marraskuussa.

Pääsihteeri toimii SYL:n keskustoimiston henkilöstön esimiehenä sekä johtaa liiton hallintoa ja hoitaa taloutta. Pääsihteerin toimikausi on kolmivuotinen. SYL:n hallitus teki valinnan 22 hakijan joukosta.

Parpalan seuraa tehtävässä Tuomas Viskaria, joka toimi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerinä vuosina 2006–2007. Keskusliiton toimistossa on kuitenkin myös jatkossa JYY-taustaisia vahvistuksia, sillä SYL:n kansainvälisten asioiden sihteeriksi valittiin vast’ikään Jyväskylässäkin kv-sihteerinä toiminut Hanna Laitinen.

Marja Honkonen
paatoimittaja(a)jyy.fi