Jyväskyläläisen Katariina Vuorisen kolmas runokokoelma Rouvien ja lintujen talo vie lukijan matkalle, jolla mennyt ja nykyinen kietoutuvat toisiinsa. Runot asettuvat jatkumolle, jossa Etelä-Amerikan keltaisilta kaduilta päädytään aina Sarajevoon asti.
Väliin mahtuu runoja tuhoontuomitusta avioliitosta, jossa rakkaus on vain tapa. Runoissa kartoitetaan ikävän kipeyttä sekä lähtemisen ja jäämisen ongelmallisuutta.
Naiseus on jälleen keskeinen teema. Nyt naiset uhkuvat ”tiheää voimaa” toisin kuin Vuorisen edeltävässä kokoelmassa Kylmä rintama, joka kumpusi alistamisesta ja väkivallasta. Melankolisuudessaan Vuorinen on ottanut mallia Edith Södergranista.
Runot ovat pitkiä ja rönsyileviä, mikä toisinaan uuvuttaa. Ilmaisussa on kuitenkin alkukantaista voimaa. Pohjoisen metsien mystiikka yhdistyy luontevasti etelän eksotiikkaan ja sähköisiin kielikuviin.Tummasta pohjavireestä nousee lopulta myös toivoa ja ”kartta aukeaa yllemme toiseksi taivaaksi”.
Sanna Sillankorva
”Tummia sävyjä ja sähköisiä kielikuvia.”