Ei hakutuloksia.

Soitimenot: Julma tarina, jossa päähenkilöt juonivat toisensa hengiltä

Kyllä kannatti. Savonlinnan oopperajuhlien Tosca ei pettänyt odotuksia. Dramatiikkaa riitti, eikä intohimoakaan oltu unohdettu. Tällä kertaa ei tarvinnut tyytyä katselemaan, kuinka päähenkilöt tunnustuvat rakkauttaan eripuolilla lavaa, vaan suudelmista ja kiihkeistä syleilyistä olisi ollut sulattamaan kivisemmänkin katsojan sydämen.

Yleensä oopperoiden juonet ovat vähintäänkin yksinkertaisia ja harvemmin oopperaa tarinan takia mennäänkään katsomaan. Oopperan erikoisuuksiin kuuluu, että juoni on tapana kerrata ennen esitystä. Toscan juoni olikin Metropolitan Operan internetsivuilla pelkistetty ytimekkäästi: Julma tarina, jossa päähenkilöt juonivat toisensa hengiltä. Silti minua harmitti, että olin lukenut juonen etukäteen. Toscan koskettava ja oopperalle epätyypillisen ytimekäs loppuratkaisu olisi ansainnut yllätyksellisyytensä.

Poikkeuksellista Savonlinnan oopperajuhlien Toscassa oli myös sen elokuvamaisuus. En tiedä, oliko Giacomo Puccini ollut oopperaa säveltäessään edellä aikaansa ja luonut jo 1800- ja 1900 -lukujen taitteessa nykyistä elokuvamusiikkia muistuttavia sävelkulkuja, vai johtuivatko elokuvalliset mielleyhtymäni Keith Warnerin ohjauksesta, jossa oltiin hyödynnetty elokuvakerronnalle ominaisia elementtejä.

Yhtäkaikki Tosca hipoi tyylikkäästi teatterimaisia piirteitä eikä pitkästyttänyt edes seurueemme näyttelijäjäsentä, joka vielä ennen esitystä kyseenalaisti koko oopperan tarpeellisuuden taidemuotona. Tällä kertaa esiintyjät osasivat aarioiden kailottamisen lisäksi myös näytellä, eikä pateettisuuksiin sorruttu. Jopa laulava zombiarmeijakuoro tuntu täysin katu-uskottavalta ja erottamattomalta osalta kokonaisuutta.

Anna Takala
anna.m.takala@jyu.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *