Kun ylioppilaslehti täyttää 50 vuotta, sen pääkirjoituksessa pitäisi tehdä suuria linjauksia. Harmillista vaan, että suurten linjausten aika on ohi.

Vanhoja Jylkkäreitä selatessa saa huomata, etteivät edeltäjämme pelänneet tunnustaa poliittista väriä tai kirjoittaa hyvän maun rajoille olevia kuvatekstejä. Kannessa on nähty niin naisten kuin miesten elimiä, ja otsikoissa on viljelty kirosanoja.  Takana oli halu tehdä muista lehdistä poikkeavaa, raikasta ja uutta journalismia – siis kapinoida.
Kulttuurisodan puolestamme taistelleiden ikäluokkien työllä on korvaamaton merkitys Jylkkärin historiassa. Kaupunkiin avattiin uomia, joita pitkin keskuuteemme saattoi lipua kriittistä keskustelua, näkemyksellistä kulttuuria ja Ilokiveen kondomiautomaatti. Tantit säikytettiin ja yliopisto suututettiin. Taidettiinpa muutaman opiskelijapoliitikonkin tunteita loukata.

Mutta mitä jää meille, jotka saamme painaa lehteen mitä tahansa ilman, että se hetkauttaa ketään? Kun pillujuttuja painetaan jokaiseen ilmaisjakelulehteen, mikä jää mediakentän ikuisen uhmaikäisen tehtäväksi?
Vastaus on sekä helppo että hankala. Ennen kaikkea ylioppilaslehden tehtävä on  olla sukupolvensa äänitorvi: kammottava sananvapauden ase, jolla puolustaa oikeudenmukaisuutta, keskeneräisten asioiden julkisuutta ja opiskelijaa suhteessa yliopistoon, kaupunkiin ja valtiovaltaan.
Yhteiskuntakritiikin siemenet on kaivettava syvemmältä. Siksi Jylkkäri ei voi enää julistautua olevansa feministinen, kulutuskriittinen, kokoomuslainen, vihervassaripaska tai härski. Se ei ole aina oikeassa, kuten 1960-luvulla.
Jos nyky-Jylkkäri jotain vastaan haluaa kapinoida, ne ovat odotukset, joita sille asetetaan. Siksi myös 50-vuotislehdessä on hyvä linjata vain aikovansa tehdä kiihkotonta ja tasapuolista mutta veitsenterävää journalismia. Kun muut puhuvat riittävästä laadusta, pitää ylioppilaslehdessä tehdä raikasta ja poikkeavaa – vaikkei sitä menneille sukupolville haistatteluna voi hyvälläkään tahdolla enää pitää.
Suurien linjauksien aika voi olla ohi, mutta siinä vaatimattomimmassakin linjauksessa – että tekee työnsä niin hyvin kuin osaa – on aivan kylliksi täyttää.

Marja Honkonen
paatoimittaja@jyy.fi