Liikuntaa opiskeleva Tuomas Latikka on nähnyt aitiopaikalta merkittävän jakson jyväskyläläistä jalkapallohistoriaa.
Kun Tuomas Latikka pääsi 16-vuotiaana ensimmäistä kertaa Jyväskylän Jalkapalloklubin edustusjoukkueeseen, näytti jalkapallo-ottelu Harjulla varsin erilaiselta kuin nykyään.
”Silloin oli ehkä 200–300 katsojaa ja suurimmat aplodit tulivat, kun pallo potkaistiin ulos stadionilta”, muistelee Leppäveden Lepän kasvatti ensimmäisiä kakkosdivariotteluitaan.
2000-luvun alussa jyväskyläläinen jalkapalloilu junnasi muutaman vuoden paikallaan. Potentiaalia oli sekä seurassa että muutamia poikien maaotteluita pelanneessa Latikassa, mutta moni epäili molempien mahdollisuuksia pärjätä korkeammalla tasolla.
Reilussa viidessä vuodessa Keski-Suomeen syntyi kuitenkin jalkapallokaupunki: JJK nousi Kakkosesta Veikkausliigaan, yleisömäärät kasvoivat yli kymmenkertaisiksi ja katsojat alkoivat ymmärtää lajista muutakin kuin onnistuneet purkupallot.
Samalla Latikan unelma toteutui ja hänestä kehittyi liigatason pelaaja.
”Aina kun sarjaporras on vaihtunut, on itsekin miettinyt, että näinköhän poika pärjää. Pelaamaan päästessäni en ole kuitenkaan kokenut, että hyppäys olisi niin iso.”
24-vuotias Latikka on nykyisestä liigajoukkueesta pisimpään JJK-paitaa kantanut pelaaja.
Hänen mielestään seura otti ennen nousukausia selkeän harppauksen eteenpäin, kun johtoon astui Joni Vesalainen ja valmentajaksi Ville Priha. Vesalainen toi särmää toimistolle ja Priha vaati joukkueeltaan ammattimaista asennetta – jalkapallosta tuli pelaajille harrastuksen sijaan urheilua.
Vaativan valmentajan myötä tulokset kentällä paranivat, mutta menestyksellä oli myös kääntöpuoli: viimeiset vuodet ovat olleet monelle pelaajalle raskaita.
Työnteko pelaamisen ohessa on ollut lähes mahdotonta ja opiskeleminenkin on vaatinut jatkuvaa kädenvääntöä.
Yliopistossa liikunnanopettajaksi opiskeleva Latikka on rutistamassa koko tutkinnon viiteen vuoteen, mutta se on vaatinut paljon venymistä ja neuvottelutaitoja.
”Onhan tämä ollut molempiin suuntiin repimistä. Välillä on tuntunut, että neliön mallista palikkaa työnnetään väkisin pyöreään reikään. Aina ei kaksi paikkaa riitä, vaan pitäisi olla kolmessa tai neljässä.”
Kiireisimpiin päiväohjelmiin on kuulunut parit joukkueharjoitukset ja 6–7 tuntia muuta liikuntaa koulutuksen puitteissa.
”Ihminen on kuitenkin siitä jännä kapistus, että se tottuu kaikenlaiseen. Jos tässä on jotain oppinut, niin ainakin kalenterin kanssa vekslaamista.”
Tänä keväänä opiskelu on sujunut helpommin, kahdestakin syystä. Viime kesänä vaurioitunut olkapää leikattiin joulukuussa, joten omatoiminen talviharjoittelu on ollut paremmin soviteltavissa yliopiston aikatauluihin.
Toisaalta uutena valmentajana aloittanut Kari Martonen on suhtautunut opiskelemiseen paremmin kuin Priha edellisvuosina.
”Martonen ymmärtää, että on ihan hyvä tehdä muutakin kuin pelata jalkapalloa. Varsinkin Suomessa opiskelu pelaamisen ohella on fiksu valinta.”
Latikka toteaa, että uuden valmentajan myötä seura on muutenkin ottanut taas pitkän askeleen eteenpäin.
”Martosen tulo toi ihan uuden vaihteen. Hänen tapansa toimia on pelaajaystävällisempi. On helpompi motivoitua, kun asioista keskustellaan ja kaikki tekeminen perustellaan”, Latikka kertoo.
Jyväskyläläiset vasta totuttelevat katsomaan liigapelejä, mutta johtoporras on väläytellyt jo seuraavaa askelta – toiveena on pärjätä niin hyvin liigassa tai Suomen cupissa, että JJK nähtäisiin kansainvälisissä otteluissa. Haaveisiin Euroopan kentistä luottopuolustaja toteaa, että tavoitteiden pitää olla korkealla.
”Jos joku olisi viisi vuotta sitten sanonut, että JJK pelaa liigassa, aika kaukaisilta olisivat nekin maalailut tuntuneet.”
Ennen Euroopan valloitusta pitää kuitenkin pärjätä kotimaassa ja Latikalla riittää haasteita myös henkilökohtaisella tasolla.
Vaikka laitapakki valittiin joukkueen parhaaksi pelaajaksi edelliskaudella, ei pelipaikka ole olkapääleikkauksen jälkeen itsestäänselvyys.
”Antto (Tapaninen) ja (Anssi) Viren ovat pelanneet laidalla hyvin koko talven. Haluan päästä pelaamaan ja olla isossa roolissa, mutta siihen päästäkseni mulla on vielä iso vuori kiivettävänä.”
Tuleva kausi näyttää suuntaa myös puolustajan uralle. Valmistuminen häämöttää vuoden päässä, joten päätös jalkapalloilun ja liikunnanopettajan töiden välillä on pian edessä.
”Tähän saakka sitä on aina pelannut vähän muun ohella. Tekisi hirveästi mieli panostaa kunnolla futikseen tulevat vuodet, kun se on vielä mahdollista, mutta aika paljon pitää tapahtua, että se olisi järkevää.”
Tulevan kauden suhteen kaikki näyttää kuitenkin hyvältä. Latikka on kuntoutumassa sopivasti ennen kauden alkua ja joukkueen esitykset talven otteluissa lupailevat mielenkiintoista kesää.
Juha Korhonen
toimittaja(at)jyy.fi