Tea Hiilloste. (Kuva: Natanael Sinisalo)
Tea Hiilloste. (Kuva: Natanael Sinisalo)

Tytöt tykkää -hitillään vuonna 2007 tanssittanut ja ärsyttänyt Tea Hiilloste aloitti syksyllä kemian opinnot Jyväskylän yliopistossa. Energiapillerin mielestä lasten ohjelmien juontaminen sopii kemiaa opiskelevalle terveydenhoitajalle, koska vastakohdat täydentävät toisiaan.

”Omat tuntemukset Tytöt tykkää -kappaleesta ovat edelleen samat kuin silloin, kun kuulin sen ekan kerran. Tiesin heti, että teen sen mun levylle, ja siitä tulee sinkku.
Se oli hauska, huoleton biisi, jota ei tartte sen syvällisemmin ajatella. Kunnon kesäralli.
Sit on eri asioita, joita mietitään ja pohditaan syvällisemmin. Pidän todella paljon myös sellaisesta. Mun levyllä jotkut muut biisit edustavat tätä sarjaa.
Palaute biisistä oli mukavaa, koska useat joko rakastivat tai vihasivat. Sehän olisi kauheinta, jos ei herätä mitään tunteita.
Multa tultiin myös kysymään, oonko tehnyt tän tosissani. Totta kai mää oon tehnyt tosissani biisin. Mutta täytyykö sitä ottaa niin tosissaan? Pitää olla sen verran huumoria, että tällainen mahtuu kaikkien muiden biisien sekaan.

Biisi upposi tosi monen ikäisille, mutta juontajan työt televisiossa tietysti vaikutti, että varsinkin lapset ovat tykänneet. Oon tehnyt Kids Top 20 -lasten musohjelmaa neljä vuotta, ja tällä hetkellä juonnan Subin Juniori-kanavalla.
Tykkään työstäni juontajana todella paljon, mä rakastan sitä. Saan täysillä toteuttaa itseäni ja omaa luonnettani. Siinä pitää heittäytyä, se on mahtavaa. Kids Top 20 -ohjelmaan ei olisi päässyt juontamaan, jos ei olisi superenerginen ja iloinen. Musta osa on sellaista persoonaa.
Sit taas Juniorilla pitää osata heittäytyä eri tunnetiloihin ja näytellä erilaisia juttuja. Oon siellä välillä oma itseni, mutta aina sen niin sanotun roolihahmon rajoissa. En voi väittää olevani se sama Juniorin Tea, kun tässä näin normaalisti istun. Pitää muistaa, että ohjelma luo ne omat puitteet ja rajat sille, millainen se juontaja tai näyttelijähahmo on. Ihminen omassa elämässään on paljon muutakin.

Popstars -kilpailulle olen tosi kiitollinen. Ilman sitä ei ois näitä muita upeita juttuja tapahtunut. Vuonna 2004 osallistuin Popstars 2 -kilpailuun, pääsin Jane-bändiin ja me tehtiin kaksi levyä. Sen jälkeen lähdin tekeen sooloa, koska meidän bändi hajosi. Ollaan kyllä edelleen tekemisissä, olen muun muassa Eeva-Leenan lapsen kummi. Me ollaan ihan bestiksii.
Nyt oon ihan tietoisesti pitänyt musiikista taukoo. Jatkoin silloin Janesta suoraan sooloilemaan. Nyt oon halunnut keskittyä opiskeluun ja teeveehen. Aika on rajallista, se pitää aina muistaa. Täytyy priorisoida asioita. Mulle tärkeitä asioita ovat ystävät, perhe, työt ja opiskelu.

Oon aina haaveillut lääkärin ammatista ja mua on kiinnostanut tieteet. Kemia on ollut tosi mielenkiintoista ihan lukioajoista asti, kävin kaikki kurssit ja kirjoitinkin sen. Päätin hakea lukemaan kemiaa yliopistoon ja pääsin tänne Jyväskylään. Oikein paljon olen tykännyt nykyisistä opinnoista.
Vastakohdat täydentävät toisiaan. Voi välillä olla tieteiden puolella, toisaalta taiteiden ja vähän siinä keskellä. Niitä voi soveltaa, voinhan tehdä biisin jostain tieteeseen liittyvästä aiheesta, kuten UV-säteestä olen tehnytkin. Opiskelusta saa  hauskempaa, jos välillä vaikka laulahtaa siinä vähän keitellessään liuoksia.

Urheilu on musiikin lisäksi toinen henkireikä ja aihe, josta voin kertoa vaikka tunnin. Jyväskylässä aloitin kuntopotkunyrkkeilyn, se on ihana laji. Sit oon käynyt kuntosalilla ja niissä jumpissa. Ne on tosi hyviä. Aiemmin oon myös pelannut salibandya ja harrastanut judoa. 17-vuotiaana aloitin aktiivisesti juoksemisen, ja tällä hetkellä suurin saavutus on puolimaraton. Rakastan juoksemista. Edellisviikolla juoksin yhteensä 50 kilometriä.
Liikunta antaa tosi paljon energiaa ja on varmasti selittävä tekijä sille, miksi on terve ja  jaksaa hymyillä näin paljon.”

Juha Korhonen
toimittaja(at)jyy.fi