Ismo Alangon ja Teho Majamäen duon toinen pitkäsoitto on yllättävällä tavalla raskasta kuunneltavaa: melodiat ovat kevyitä ja popahtavia, mutta samaan aikaan levyn ylitsevuotava energisyys tuntuu aavistuksen kuluttavalta.
Sovitukset ovat kautta linjan niin turpeita, että kuulija haukkoo henkeään jo neljännen kappaleen kohdalla. Liekö sattumaa, että levyn oikeastaan ainoan seesteisen kappaleen nimi onkin Hengitä?
Mutta vaikka kokonaisuutena Onnellisuus on hieman turhan tukeva, yksittäiset kappaleet toimivat. Levyn päättävä Friikkaan on mainion ironinen, Vuorelle ihastuttavan hektinen ja nimikappale Onnellisuus ”loppuun saakka hiottu pop-järkäle”, kuten tekijät kuvaavat itse levyään.
Kenties Onnellisuudessa puhuukin nykyaika: kukaan ei enää kuuntele levyjä alusta loppuun saakka, vaan yksittäiset biisit kilpailevat toistomääristä ”shuffle”-nappulan armoilla. Juuri pieninä annoksina muun musiikin lomassa nautittuna Onnellisuus on loistavaa kuunneltavaa.
Marja Honkonen
”Turhan tuhti pop-albumi.”