Erityisesti esseitä ja tutkielmia tekevät opiskelijat törmäävät tämän tästä yliopistolla ongelmaan löytää vapaata tietokonetta omaa työskentelyään varten.

Tilanne vaihtelee osin kampuksittain, ruuhkatuntien ajoittuessa kymmenestä kahteen. Kysymys on pitkälti taloudellinen ja optimaalisen tietokonemäärän saavuttaminen on yliopistolle ymmärrettävästi haastavaa.

Etenkin pääkirjastolla törmää usein vapaita tietokoneita etsiviin kanssaopiskelijoihin, jotka tuskastelevat ajoittain pitkiäkin jonoja. Maltti on valttia, mutta absurdeimmillaan pula vapaista tietokoneista on yliopiston itse aiheuttamaa.

Olen tänä keväänä työskennellyt usein kirjaston tietokoneluokissa, joissa on alkanut kursseja tiedonetsinnästä erilaisiin atk-harjoituksiin. Monesti kurssit ovat luokan tietokonemäärään nähden vajaita. Tästä huolimatta kaikkien ulkopuolisten on vaadittu poistuvan. Parhaimmillaan tietokoneita on jäänyt vapaaksi toistakymmentä.

Mielestäni on täysin ymmärrettävää, ettei kesken luennon suvaita runsasta liikehdintää luokkaan ja takaisin. Raja on vedettävä johonkin. Sitä en sen sijaan ymmärrä, mitä haittaa opetukselle on siinä, jos luokkaan jäisi muutama ulkopuolinen opiskelija työskentelemään muuta opetusta häiritsemättä? Varsinkin kun opetus on monesti yksisuuntaista luennointia. Tällöin muu vuorovaikutus ei jo valmiiksi hiljaa istuvilta opetukseen osallistuvilta häiriinny.

Erään tietokoneluokassa alkavan luennon alussa kysyin, haittaisiko jos jäisin työskentelemään ääneti jo valmiiksi vajaaseen luokkaan? Vastaus oli yksiselitteinen ”Kyllä haittaa”.  Itsepäisyyttäni kysyin vielä, miten mahdollisesti häiritsisin opetusta? ”Et mitenkään”, minulle vastattiin opettajan jatkaessa: ”Mutta tila on varattu tälle kurssille. Saa reklamoida.” Tällaista on 2010-luvun joustava opiskelu absurdeimmillaan.

Joonas Könttä

Opiskelija