Kuva: Saara Koho
Kuva: Saara Koho

Jyväskylän virallinen työtön Mauno Voutilainen päivystää Kävelykadulla ja kirjoittaa havainnoistaan lehtien palstoilla. Siinä sivussa voi pitää silmällä sitäkin, sattuisiko hyvää naista kohdalle.

”Mauno Voutilainen, 52 vuotta ja Hankasalmelta. Hankasalmi on tylsä paikka, viikon jälkeen on jo päästävä pois. Meitä on ollut minä ja kuus siskoa. Muuramen systeri tuo välillä koiran minulle hoitoon. Kesällä koira oli minulla pari viikkoa. Alban rannassa nuohottiin pari tuntia, mutta kelloja ja koruja ei valitettavasti löytynyt. Leikkilapio löytyi.
Itte oon naista vailla. Pari kertaa oon avoliitossa ollu ja seurustellu. Pitää tarkemmalla silmällä katella, jos löytyis joku tolkun ihminen. Juoppoja ja tupakoijia ne tahtoo kaikki olla. Eihän sitä koskaan tiedä mistä se nainen löytyy, vaikka Kävelykadulla kannattaa mennä kattelemaan. Senssi-ilmoitukset ovat minulle hupia, ei ole paljon puhelin soinut. Jotkut naiset laittaa mulle numeronsa ja soitan, mutta ovat olleet liian vanhoja. Nettitreffeistä en ole innostunut.

Oon käyny peruskoulun Hankasalmella, tai oikeastaan se jäi aikoinaan kesken, mutta suoritin sen loppuun 1984 kansalaisopistolla. Olen meidän luokalta ainut, jolla on oma patsas. Se on sen Hankasalmen poltetun koulun muistopatsas. Opettajat laittoivat minut koulukotiin, vaikka mitään en ollut tehnyt, en varastanut, enkä polttanut. Opettajilta tuli kotiin ilmoituksia, että Mauno häiriköi, ja isä antoi selkään. Se nousi se katkeruus pintaan kun olin humalassa ja poltin koulun.
Kauppaopisto jäi yhteen syksyyn, kun tuli lähtö Sukevalle lusimaan. Varkaissa kävin nuorempana. Nyt on liian hyvä sosiaaliturva, kun ei muista enää käydä. Olen ollut vankilassa maksamattomien sakkojen takia kymmenisen kertaa ja varsinaisia kertalaisuuksia on ollut myös kymmenen. Viimeisen kerran olin sakkojen takia vankilassa vuonna 2008. Pakoilin poliisia vuoden, kunnes menin Kävelykadulle, ja tuttu poliisi kysyi, että eikös sulla ole jotain hakuja päällä.
Työnhakukursseja olen käynyt parikymmentä, mutta enää eivät ota, pitäkööt kurssinsa. Nyt käyn elämänkoulua.
Enpä ole juurikaan ollut töissä. 23 vuotta sitten olin muutaman kuukauden Saarioisten teurastamolla. Jouduin pois, kun kuulivat, että olin linnassa ollut. Ensimmäistäkään lihapalasta en ollut ehtinyt varastaa.
Olihan niitä haaveammatteja, että olisi saanut autolla ajella. Mutta ei ole edes korttia. Pyysin työkkäriltä rahaa autokouluun, mutta eivät antaneet. En ole käynyt enää työkkärissä, ei ole sinne mitään asiaa. Kunhan eivät laittele tarjouksia yhdeksän euron työpäivistä, olen tyytyväinen. Raha kiinnostais ja menisin töihin, mutta en millään yhdeksällä eurolla päivässä. Mutta kuka enää palkkaa ketään tämän ikäistä. Monet käyttävät hyväksi harjoittelijoita ja työkokeilijoita. Koko ajan ottavat uusia ilman edestä.

Minusta tuli Jyväskylän virallinen työtön ihan luonnostaan. Työttömiä on paljon Jyväskylässäkin, mutta suurin osa ei esiinny julkisuudessa. Minä oon sitten jonkun verran ollut. Tänäänkin taas Keskisuomalaisessa minun kommentti ja senssipalstalla pari ilmoitusta.
Paheksujia on, mutta he eivät tunne minua. Minäkin paheksun heitä. Näistä lähtökohdista on ihme, että olen näinkin hyvin pärjännyt. Joku kusipää oli Kävelykadulla ja huusi ’Jyväskylän suurin pummi!’ Se huvitti suunnattomasti. ”En ole kreikkalainen sentään”, huusin takaisin. Työttömiltä on tullut kiitostakin. Mutta kyllä ihmiset minut tunnistavat ja kiertävät kaukaa.

Mielipidekirjoituksia aloin kirjoittaa tosissani vuonna 1991. Olin silloin lusimassa. Se oli siellä harrastus. Aloin kirjottaa Itä-Savoon, Hesariin ja Iltalehteen. Niin aloin kylähullun mainetta hankkimaan, vaikka johan se oli Hankasalmelta saatu. Keskisuomalaiseen minulla on erityissuhde. Minulla on 10 600 kommenttia ja 2 000 keskustelunavausta Keskarin nettisivuilla kahdessa vuodessa. Kaupunkilehdessä on melkein joka numerossa ollut minulta kirjoitus. Kirjoittaminen on osa tätä tiedostamista. Pitää seurata asioita, mitä tavallinen ihminen pystyy. Yritän tuoda esille sitä näkemystä. Olen säästänyt kaikki julkaistut kirjoitukset ja senssi-ilmoitukset. Ne on minulla kellarissa.
En ole hyvin pärjännyt, mutta kumminkin. Seuraan asioita ja liikun. Eilen oli niin krapula, että kävin vain kävelyllä, mutta tänään menen nostamaan painoja. Joskus hiihdän keskellä yötä otsalamppu päässä, kun ei päivällä ehdi. Merkkaan kalenteriin kaikki tapahtumat, joissa on tarjoilua. Joskus niitä on aamusta iltaan, ei jää aikaa muuhun. Mutta kirjastolla menee joskus montakin tuntia aikaa koneella. Kun minulla oli netti kotona, olin kahdeksan tuntia yhtä soittoa Keskarin nettivuilla käymättä edes vessassa. Se meni jo yli. Iltalehden sivuilta katson, onko mitään kamalaa tapahtunut, koneita tippunut ja muuta. Luen lehdet joka päivä, luukusta tulee Hesari ja Keskisuomalainen. Onhan niissä tuista maksamista, mutta laskut tulevat eri kuukausina. Monia asioita ei lehdessäkään tiedetä, ja toimittajat ovat keskiluokkaisia. Ruokapankki nousee joskus aiheeksi kuriositeettina.

Jyväskylässä olen asunut vuodesta 1986, neljä ekaa vuotta hullun akan kanssa Kangaslammella. Nykyään olen tyytyväinen kun on joku asunto. Teltta olisi tässä ilmastossa hankala. Työllisyystilanne on Jyväskylässä haastava, mutta kyllä meillä pyritään asioita tekemään. Kaupunginjohtaja on hyvä. Työkkäriin olen tyytymätön, se palvelee yhtä hyvin kuin köysi hirtettävää. Oon tähän kaupunkiin tottunut. Kävin viime vuonna Oulun Rotuaarilla, eikä kukaan tuntenut. Ajattelin vaan, että pääsispä takas Kävelykadulle.”

Emmi Tuomisto