Kuva: Johannes Kaarakainen.
Kuva: Johannes Kaarakainen.

Ismo Leikolan uusin oma stand up – esitys Ismo Leikola kasvaa ihmisenä kiertää parhaillaan ympäri Suomea saaden ihmiset hyvälle tuulelle. Leikolan naurettava ammatti on syntynyt asioiden pohdinnasta uudesta ja humoristisesta näkökulmasta.

”Kouluni olen käynyt Jyväskylässä Norssissa. Kaikki koulut ovat siis olleet yhden neliökilometrin säteellä. Lähdin opiskelemaan yliopistoon, jotta oisin voinut sivistää itseäni. Mä oon aina tykännyt pohtia erilaisia juttuja. Kuitenkin opiskelut eivät olleet ihan sitä, mitä oisin halunnut tehdä. Fysiikka oli vain lähinnä laskemista, kun taas mua ois kiinnostanut pohtia erilaisia asioita, kuten piru että Jupiter on iso! Sit mä luin kemiaa, tähtitiedettä, biologiaa, matikkaa ja filosofiaa. Opiskelu meni enemmän sellaiseksi ’huhhailuksi’.

Tykkäsin paljon esitelmien pitämisestä ja niiden tarkoitus oli olla hauskoja. Kerrankin filosofian opettaja nauroi niin paljon, että esitelmän jälkeen hän tuli pyytämään anteeksi. Oon edelleen kirjoilla yliopistolla ja ehkä vielä joku päivä valmistun kandiksi.
Mun ensikosketus stand up – komiikkaan on ollut Jyväskylässä, ellei Seinfieldin lopputekstien aikana olevia stand up – osioita lasketa. Tuohon aikaan, eli 90 – luvulla ei Suomessa vielä nähnyt stand uppia.
Kun Seisomapaikka aloitti, kävin katsomassa kaikki illat. Se oli ihan parasta mitä ikinä olin nähnyt. Olin tosi vakuuttunut koomikoista ja siitä miten hauskoja ne oli! Aikalailla heti syttyi kipinä, että itsekin pitää päästä jossain vaiheessa kokeilemaan. Sitten otin yhteyttä Seisomapaikan perustajaan Teemu Vesteriseen ja kysyin pääsiskö lavalle.
Muistaakseni olin käynyt katsomassa neljä iltaa ja viidentenä jo esiinnyin. Ilta meni hyvin ja sitten onkin ollut hyvin keikkoja.
Jyväskylä yhdistetään minuun edelleen vahvasti. Se tulee varmaan siitä, kun toimin Hyppönen Enbuske Experience -ohjelman Jyväskylän kirjeenvaihtajana. Ja oonhan mä nyt asunut täällä koko ikäni, lukuun ottamatta kahta viimeistä vuotta. Ohjelmaan päädyin, kun Krisse Salminen suositteli mua.

Jyväskylässä mun lempipaikka on Harju kaikkine vappumuistoineen. Erityisesti Harjun Torni on hieno paikka, kun sieltä näkee kaikkialle. Sinne ei vaan tule riittävän usein mentyä.
Tulevaisuudessa haluaisin viihteen puolella vielä tehdä ehkä omaa sketsiohjelmaa ja sitten modernin ja viihdyttävän ajankohtaisohjelman, joita briteissä on paljon. Haluaisin vielä enemmän suunnata ulkomaille, kun oon tehnyt keikkaa englanniksikin. Ois siistiä tehdä Amerikoissa keikkaa.
Mua itseäni naurattaa uudet asiat. Joskus nauran ihan ääneen stand up – koomikoillekin, jos niillä on joitain uusia juttuja. Tv – ohjelmista tulee mieleen Family Guy, jolle taisin viimeksi nauraa. Mutta täytyy myöntää, että tosi yli menevät ja törkeät jutut naurattaa ja välillä oikein harmittaa, jos keksii tosi hyvän jutun ja se ois tosi hauska, mutta sitä ei voi kertoa missään.  Sitten myös ihan oudot tilanteet ja hauskat kyltit saa nauramaan ja usein myös kuvaan ne.

Mulla ei oo vapaa-aikaa. Seuraavassakin kuussa on 34 keikkaa. Maanantait ovat vapaita ja silloin oon kotona, käyn tyyliin suihkussa ja joskus katon jonkun leffan.
Nyt keväällä ois tarkoitus ryhtyä liikkumaan, kun kunto on vähän päässyt rapistumaan. Aion käydä äänestämässä, jos vain en ole keikalla. Oon käynyt äänestämässä aikaisemminkin, mutta jos mä unohdan käydä, niin ei se tulos siitä muutu. Stressiä en ota.”

Helena Pöllänen