Nainen ei ymmärrä miehen seksuaalista halua

21. Syyskuuta 2009 | Kirjoittaja: Henry Laasanen

Naiset eivät yleensä ymmärrä, kuinka paljon miehet pitävät seksuaalisesta vaihtelusta. Erityisen kiihottavaa miehistä on se, että nainen on eri kuin edellisellä kerralla. Myös pornon perusidea on yhä uusien ja uusien naisten katselussa. Muuten miehille riittäisi yksi pornofilmi.
Vaihtelunhalu on koiraiden universaali ominaisuus. Pässi ei astu yhtä uuhta useammin kuin viidesti, mutta voi astua muita uuhia erittäin kiihkeästi. Vaikka pässin aiemmat seksikumppanit olisi naamioitu parfyymillä tai vetämällä niille säkki päähän, pässistä ei ole mihinkään.

Miehet suhtautuvat seksiin samalla tavoin kuin naiset syömiseen. Miesten mieliruoka voi olla perunamuusi, mutta sitä ei jaksa syödä joka päivä.
Naiset saattavat sanoa: ”Jos yksiavioinen suhde ei riitä, niin silloin ei pidä mennä suhteeseen ollenkaan”.
Sekään ei ole miehelle tyydyttävä vaihtoehto, koska silloin hän ei pääse ”syömään perunamuusia” ollenkaan.

Miehet toki rakastuvat yhteen naiseen, mutta himo muihin naisiin jää. Naisilla asia on yleensä päinvastoin. Alituiseen vaihtuvat partnerit jättävät hyväksikäytetyn olon. Prostituoiduille erityisen inhottavaa onkin se, että partneri vaihtuu joka kerta.

Miksi naiset eivät ole tietoisia miesten seksuaalisesta halusta? Yksinkertaisesti siksi, että miehet eivät paljasta sitä naisille.
Totuuden kertominen ei edistä miesten seksuaalista agendaa naisten suhteen. Naiset haluavat kuulla olevansa miehen ainoa himon kohde. Ja miehet sanovat sen, minkä naiset haluavat kuulla.
Tämän luettuaan kauhistuneet naiset ryntäävät todennäköisesti kysymään miehiltään, pitääkö väite miesten kyltymättömästä seksuaalisesta vaihtelunhalusta paikkansa. Siihen heidän miehensä vastaavat matalan rauhoittavalla äänellä:
”Ei kultaseni – väite on humpuukia. Minä himoitsen vain sinua.”

Henry Laasanen


23 kommenttia | Jätä kommentti »

  1. Olen anonyymi mies ja penikseni ei toimi noin. olenko epänormaali, vai puhuuko Laasanen roskaa? Onko aiheesta tehty tutkimuksiakin, vai onko tämän tutkimuksen otantana vain Laasanen itse?

  2. Henry Laasanen ei varmaankaan kannata monogamiaa koskaan.

    Lauseiden ”Miehet toki rakastuvat yhteen naiseen, mutta himo muihin naisiin jää. Naisilla asia on yleensä päinvastoin.” merkitys jää vähän epäselväksi. Päinvastoin käännettynä naiset yhteen naiseen rakastuessaan eivät tuntisi himoa muita naisia kohtaan. En oikeastaan ymmärrä mitä tällä halutaan viestiä, ovatko naisparien liitot kestävämpiä kuin miesten ja naisten väliset seka-avioliitot?

  3. oox laasanen vähä alfa?
    spudro pedro :——D

  4. Asia pitää ehdottomasti paikkansa. Kyse on nyt siitä, miten voimakas tuo vietti miehellä on, ja se vaihtelee erittäin paljon. Ei ole epäilystäkään etteikö suresti omaan vaimoonsa rakastunutta miestä pystyisi lähes kuka tahansa ”ei niin ruma” nainen raiskaamaan. Varmasti jokaisen heteromiehen saa eteen nainen kuin nainen, oli naimisisssa, rakastunut tai ei.
    Luulisin kuitenkin, ja heittäisin nyt arvion että 80-90% miehistä kuitenkin hallitsee tämän viettinsä niin ettei petä vaimoaan, eikä mitenkään kärsi tämän viettinsä tukahduttamisesta.
    Eräs tähän liittyvä tutkimus jonka paikkansapitävyyteen uskon myös, on se että keskiverto mies ajattelee seksiä joka kolmas sekunti. Sekään ei tarkoita että simuloidaan täydellinen sessio mielessä vaan että ajatus ohikulkevan naisen tisseistä tai perseestä saattaa hyvin pikaisesti välähtää mielessä. Tämä ei varmasti kenenkään arkitoimia eikä työntekoakaan millääntavalla häiritse.

  5. Näin naisena minua lähinnä kiinnostaa se, mistä näitä naisia koskevia Tieteellisiä Totuuksia oikein vedellään tällaisiin keskusteluihin.

    Epäilisin itse asiassa, että suuri osa naisista on erittäin tietoisia tästä miesten ”vietistä”. Ei se, ettei mies ehkä ääneen mainosta pornontuijotteluaan ja muihin naisiin kohdistuvia halujaan tarkoita, etteikö nainen kuitenkin voisi olla hyvin perillä asiasta – jo osittain siksi, että kyllähän ne naisetkin itse asiassa saattavat joskus kaivata vaihtelua, katsoa muutakin kuin saippuasarjoja ja voivat suhteessa ollessaankin haluta muita miehiä, mikä, niin kuin edellinen kirjoittaja miehistäkin totesi, ei kuitenkaan johda useimmilla naisillakaan pettämiseen. Voisi melkein kysyä, miksi eräät miehet eivät sitten ole tietoisia naisen seksuaalisesta halusta, vaan uskottelevat itselleen naisen maailman ja ajatuksen pyörivän vuodesta toiseen vain heidän itsensä ympärillä? Eikö alfaurosten itsetunto kestä totuutta, ja omien sukukalleuksien ylivilkkaudelle täytyy sitten hakea julkista hyväksyntää/paheksuntaa?

  6. Kyllähän se niin on ,että siinä missä miehetkin himoitsevat muita naisia suhteessa niin naisetkin toisia miehiä. Onkin lähiinä jotenkin huvittavaa ,että miehet kuvittelevat että naiset eivät tiedä miesten ”kyltymättömästä halusta” mitään.

    Miehet eivät ehkä haluakkaan tietää naisten seksuaalisesta halusta ,koska haluavat olla ylivertaisia alfauroksia.
    Tuskinpa tämä ”uuhikaan” hirveästi vastustelee kun joku toinen ”pässi” astuu sen.

  7. Hohhoijaa!!

    Että tämä miehesten erityisten seksitarpeiden perustelu kyllästyttää. Aina vähän väliä tulee tällaisiä juttuja, jossa valitetaan siitä ettei naiset voi ja kykene ymmärtämään miesten haluja ja tarpeita. Tässä ei nyt onneksi sentään moitita naisia jatkuvasta pihtaamisesta.

    Käsittääkseni ihmisen tulisi olla kehittynein olento maapallon päällä ja yksi asia minkä ihminen oppinut tämän kehittymisensä aikana, on impulsien kontrolloiminen. Mistä ihmeestä sinä tiedät, ettei naiset halua parisuhteessaan vaihtelua? Onko siitä tehty jokin tutkimus? Omasta kokemuksestani voin sanoa ettei se todellakaan pidä paikkansa(enkä viittaa vain itseeni). Kun sitä liikkuu paikoissa joissa on muitakin ihmisiä tai vaikka katsoo ihan kotona tv:tä, niin sitä näkee monia nuoria ja vanhempiakin miehiä, joiden kanssa mielellään vaihtelua harrastaisi, mutta tässä vaiheessa tulee mukaan se impulsien kontrolloiminen. Minä itse ainakin arvostan omaa puolisoa sen verran, etten halua häntä loukata näillä vaihtelun haluilla, en edes sen vertaa, että kertoisin niistä hänelle. Kyllä uskon miehenkin haluavan olla puolisonsa ainoa himon kohde. Päinvastoin, jos ja kun parisuhteen arki alkaa kyllästyttämään, niin silloin on aika tarttua härkää sarvista tai tässä tapauksessa palleista. Vaihtelua voi keksiä myös parisuhteen sisällä. Silloin voi vaan joutua tekemään vähä työtä sen eteen, mutta se kyllä on sen arvoista!

    Voisin sanoa mitä ystävällisemmin Herra Laasaselle, että jos se perunamuusin syöminen kyllästyttää, niin puhu siitä sen perunamuusin tekijän kanssa. Keskustelu on myös yksi kehityksessä hankittu taito. Perunamuusiakin voi maustaa useilla eri tavoilla tai perunasta voi tehdä kokonaan uusiakin ruokalajeja.

  8. Ehkäpä se ongelma ei olekkaan siinä niinkään, että naiset eivät tietäisi näistä haluista tai vieteistä vaan ennemminkin siinä, että suurin osa ei suostu hyväksymään asian olemassaoloa vaikka sen sisimmässään tietäisi? Minun mielestäni tällainen asioiden kieltäminen on täysin arkipäivää, sekä naisten, että miesten enemmistön käytöksessä, koska kaikki kuvittelevat olevansa poikkeustapauksia ja elävät haaveessa, että tämä minun tilanteeni on täysin eri kuin muiden kohdalla, jotka joitain tämäntyyppisiä asioita ovat joutuneet karvaasti toteamaan, silti siitä mitään oppimatta.

  9. On uskomatonta, että keskustelussa seksistä puhutaan vieteistä, kuin seksi olisi jotain hengitykseen ja ravintoon liittyvä entiteetti, jota ilman ei eliö selviydy hengissä? Ja kokonainen teoria (Laasanen) rakennetaan sen varaan, että tälläinen vietti olisi jotenkin irrallinen ihmismielen ja ruumiin kytköksistä, tunteista ja kokemuksista?
    Kysyn vaan, että kuka mieltää seksin sitä tehdessä, oli se sitten perunamuussista tai ranskalaisista, että tässä sitä biokemia jyrää ja geenet rokkaa ja vietti saa kyytiä? Luulen että jokainen elävä, kokeva ja tunteva eliö seksiä harrastessaan nimenomaan tuntee, elää ja kokee. Niin miten ihmeessä seksistä voidaan puhua ilman viitauksia kokemuksiin ja tunteisiin ja siihen miten jokainen oppii tunteistaan ja kokemuksistaan? Seksissä on kysymys ihmisyystä, toisen ihmisen kohtaamisesta, hyväksynnän saamisesta ja yhteyden kokemisesta. Se on sitten jokaisen yksikän elämänhistorian merkitsemää, miten yksilö seksiin suhtautuu ja millä tavalla, minkälaista ja mistä sitä hyväksyntää itselleen hakee.

  10. Mistä näitä Laasasia oikein tulee? Kolumni on pelkkää vanhakantaisten kliseiden myllytystä. Missä on uusi ajatus? Ehkä kirjoittajan pitäisi lopettaa hetkeksi perunamuusin syöminen ja tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Ainakin suurin osa tuntemistani naisista ovat kyllä vähintään yhtä paljon mielenkiintoisten paritteluvaihtoehtojen arvonnan kannalla kuin suurin osa tuntemistani miehistä.

    Mielenkiintoisempaa olisi ehkä pohtia mikä vaivaa suurta osaa humanistimiehiä, kun seksi ei sooloversion ulkopuolella tunnu juuri kiinnostavan, mistä seuraa, että humanistinaiset repivät kangaskassejaan tai turhautuneina menevät sillan toisella puolelle hätävaran kimppuun.

  11. Laasasesta tulee mieleen eräs Goldenhawk-nimeä netissä useilla foorumeilla käyttävä tyyppi.

  12. Kyllä ihminen on eläin siinä missä pässi tai uuhikin. Lisääntymisen biologiset lainalaisuudet meilläkin jylläävät – biokielto on utopista haihattelua.

    Tosin ihminen päihittää eläimen siinä mielessä, että viettien hallinta on mahdollista. Se ei silti viettejä poista. Ja miehet ja naiset toteuttavat ”hupiseksissäkin” sitä samaa vanhaa geenien lisääntymisstrategiaa, joka miehillä ja naisilla tosiaan on erilainen.

  13. Onneksi täällä on fiksuja ihmisiä kirjoittelemassa. Miten tollasta roskaa saa tieteen nimissä kirjoittaa?
    (…)
    Ja sosiologina, eikö termi neoliberalismi ole Laasaselle tuttua? Kulutuskulttuurin idioottina Laasanen itsensä (ja muita miehiä) kylläkin esittää. Tutkijana, hahhaaa
    Jos seksin tulee olla hauskaa kaikille osallistuville niin seksiä harrastetaan YHDESSÄ, sen toisen KANSSA eikä että seksi ole tuote joka toinen toiselta saa. Jos ”saada”, ”ottaa”, ”antaa”- aseenteella joku vaikka hyännäköinenkin mies minua lähestyy niin saa kyllä kääntyä saman tien. Mutta jos hän ymmärtää että tämä hauska tapahtuma on meidän YHTEINEN niin silloinhan se on hauskaa myös minulle (naisena) eikä vain hänelle.
    Eli Laasaset, tulkaapa sieltä kulutusidiootin positiolta pois ja alkakaahan käyttätyä. Ei kaikkea mitä kuvittelee haluavansa aina voi saada vaikka mainokset onkin sinua vakuuttanut että ”olet sen arvoinen”. Ja ihan oikeasti miten tuollaisen kirjan saa edes tieteellisenä julkaista. Hieman kyllä nyt huolestuttaa meidän yliopistojen taso.

    (Toim. huom. Toimitus on muokannut kommenttia tiistaina 4.11. kello 20.18.)

  14. Kun rakastun haluan vain rakastamaani naista.
    Rakastaessa toista seksi tuntuu parhaalta ja tuon tiedon kanssa kun elää ja uskoo siihen, niin ei ne muut naaraat niin houkuta. Seksin pitää olla henkistä jos aikoo olla uskollinen. Seksi joka perustuu vaan fysiikkaan onkin sellaista, että vaihtelu on sen suola, mutta tuollainen ei tuo kellekään kunnon tyydytystä.

    On keskenkasvuista haluta seksiä usean naisen kanssa siis – kypsä ihminen ymmärtää seksuaalisuuttaan syvemmin ja kykenee henkisyyden kautta olemaan uskollinen, nauttimaan seksistä sekä romanttisesta rakkaudesta samaan aikaan eikä elä himojensa riepoteltavana.

    Totuus tekee vapaaksi – Jeesus on Herra – Jeesus on totuus.. omin voimin pukittelun valheesta tuskin eroon pääsee.

  15. En oikein ymmärrä näitä pelkästään tunteen palolla Laasen teilaavia. On siis aivan tosissaan tutkittua tietoa siitä, että miehet kaipaavat vaihtelua enemmän seksissä kuin naiset, erityisesti partnerin suhteen. Ei se ihmistenkään biologinenkaan perusvire ole mihinkään kadonnut, vaikka moni täällä niin uskottelee itselleen. Totta on kyllä, että näitä viettejä voi yrittää kontrolloida. Ja kyllä. naisetkin voivat haluta vaihtelua, ei tämä sitä poissulje.

    Se ero vain miesten ja naisten välillä on, että miehet ovat valmiimpia parisuhteessakin pettämään puolisoaan häntä paljon ”rumemmankin” naisen kanssa, kun naiset vaativat korkeampaa statusta mieheltä. Eli miehet ovat valmiita seksiin sen itensä ja määrän vuoksi tasostakin tinkien, naiset haluavat seksiä muiden alfurosten kanssa. Miehet haluavat jakaa geeninsä mahdollisimman laajalle ja naiset puolestaan haluavat mahdollisimman laadukkaat geenit lapsileen. Mies siis mielellään harrastaa seksiä myös vaatimattomimpien naisten kanssa jos on tilaisuus. Ja mitä nuo puheet jopa 90% uskollisuudesta oikein tarkoittavat kun tilastojen mukaan joka toinen pettää parisuhteessa.

    Luin äskettäin tutkimuksen joka tehtiin toisiinsa rakastuneille pariskunnille. Aluksi pariskuntien välistä suhdetta ruodittiin kysymyksillä jotka antoivat tulokseksi yhtä vahvan sitoutumisen uskollisuuteen kumppaniaan kohtaan. Tämän jälkeen kummallekin erikseen näytettiin kuvia attraktiivisista vastakkaisen sukupuolen edustajista ja kysyttiin samat kysymyksen sen jälkeen uudestaan. Naiset olivat edelleen yhtä uskollisia miehilleen kuin ennen kuvien näyttöä, sen sijaan miesten uskollisuus kumppaniaan kohtaa oli laskenut dramaattisesti.

    Muuten Laasasen kirjasta sen verran, että siinä on turhankin paljon käytetty sivuja sen asian todentamiseen, minkä jokainen näkee omilla silmillään, kun katselee ympärilleen. Olen aivan varma, että yksikään Laasasen mainitsemista ”alfauroksista” ei kiistä hänen väitteitään.

  16. kyllä mäki oon enemmä siihe yhteen naiseen suuntautunut, en himoitse muita. Olen vielä 20-vuotias.

  17. Nainen kaipaa vaihtelua seksissä siinä kuin mieskin, uuden miehen kanssa kiihottuminen on helppoa. Tiedätte varmaan parisuhteessa olevien naisten haluttomuus- ja kuivuusongelmat? Ne johtuvat siitä että oma tuttu mies ei enää kiihota. Nainen pyrkii kuitenkin kestävään ja monogaamiseen parisuhteeseen tutulta mieheltä saaman turvan, taloudellisen tuen, yhteisten lasten ja turvallisuuden vuoksi. Fyysisesti nainen kiihottuu vieraista miehistä ja seksistä uuden kumppanin kanssa paremmin,

  18. Nainen ei tutkimusten mukaan kaipaa vaihtelua siinä määrin kuin mies. Dennise Donnellyn suorittaman tutkimuksen mukaan miehen haluttomuus kasvaa suorassa suhteessa parisuhteen kestoon. Gilles Trudelin tutkimuksessa kolmasosa miehistä oli sitä mieltä, että seksi parisuhteessa ei ole vaihtelevaa, kun taas naisista samaa mieltä oli vain 17%. Seksuaalisella vaihtelulla on siis enemmän merkitystä miehille kuin naisille. Nämä Tulokset löytyvät Heusalan Miehen sekuaalisuus kirjasta.

    Laasanen on myös omassa kirjassaan sivulta 52 eteenpäin tarkasti eri lähteiden tutkimustuloksiin nojaten käynyt läpi miesten ja naisten seksuaalisen halun ja vaihtelutarpeen eroa. tulokset tiivistettyä: Miesten seksuaaliset halut ovat kaikkialla universaalisesti naisten haluja suuremmat, miehet haluavat enemmän seksipartnereita kuin naiset sekä haluavat seksiä myös nopeammin. Seksuaalinen vaihtelu ja uudet partnerit ovat tärkeitä miesten seksuaaliselle kiihottumiselle.

    Nämä eivät tietenkään poista etteivätkö naiset myös kiihoitu uusista partnereista. Ilman muuta, mutta selkeä ero voimakkuudeltaan tähän vaihteluun sukupuolten välillä on. Naiset ovat myös satunnaisissa suhteissa kiinnostuneempia tunteista kuin miehet, välittikö mies hänestä jne. Nämä erot eivät myöskään näytä olevan kulttuurisidonnaisia, vaan vahvasti biologiaan pohjaavia. Yhtään sellaista kulttuuria ei ole kirjattu ylös missä tulokset olisivat päinvastaiset.

  19. Seksuaalinen aktiivisuus vaihtelee yksilöittäin sukupuolesta riippumatta melko paljon. Myös elämänkaaren vaiheesta riippuen.

    Miehen ”ongelma” on visuaalisten ärsykkeiden ratkaiseva osuus syttymiselle. Kun kumppanin piirteet muuttuvat kimmoisuuden, lihomisen, raskauksien, hoitamattomuuden ym. seikkojen myötä, miehen halut saattavat suuntautua ”tuoreempiin” naaraisiin. Naiset eivät ole yhtä riippuvia miehen ulkonäöstä. Kiihoittavuus vähenee useimmilla vähän kuin Kekkosvitsissä, kun presidentille kirjoitti vuosikymmenten takainen naisystävä Ameriikasta ja ehdotteli lemmentapaamista. Kekkosen palaute oli: Suo siellä, vetelä täällä.

  20. Erittäin hauska artikkeli. Päätarkoitus oli mitä luultavammin keskustelun aikaansaaminen. Tai ehkä tämä on Henryn oma kokemus asiasta. Haluaisin silti kuulla pätevämpiä perusteluja.

  21. Minä en ainakaan voi kieltää sitä, etteikö se satu ihan sikana, kun minun poikaystäväni näyttää katselevan/harrastavan facebookissa ja netissä kauniiden naisten, mallien ja seksipommien kuvia! Olen itse ihan normaali vartaloinen (hoikka), tyylikäs ja nätiksi kehuttu, mutta tulee silti sellainen olo, että voiko tuollainen lähes päivittäinen naisten kuvien katselu netissä kertoa muusta kuin siitä, että en riitä hänelle. Kun huomaan hänen kommentoineen jonkun todella seksikkään ja kauniin naisen kuvaa facebookin kautta, pieni pala aina murtuu sydämestäni. Hän haluaisi tuollaisen naisen kuin tuossa kuvassa, mutta jostain syystä niin ei ole käynyt ja hän tyytyy minuun?

    Poikaystäväni (yli 35v) sanoo ettei ole seksuaalisesti kovin vireä mieheksi, mutta minusta tuollainen kuvien katselu todistaa ihan muuta. Ehkä kuulun niihin naisiin, joilla ei ole itsetunto tarpeeksi teräksisessä kunnossa tai jonka on vaikea sulatella totuutta miesten useisiin naisiin kohdistuvasta himosta. Tai ehkä jopa elän valheessa omassa suhteessani…tuo poikaystäväni tarve katsella noita kuvia netissä, on kuitenkin käynnistänyt päässäni epävarmuuden….kannattaako tuohon mieheen keskittyä vai hukkaanko aikaa. Vai onko turha etsiä miestä, joka oikeesti voi ja haluaa keskittyä yhteen naiseen? Vaikea niiden naisten kuvien rinnalla on tuntea itseään halutuksi, kauniiksi ja rakastetuksi…En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Jäädä vai lähteä. Asia korpeaa minua.

  22. Heh, älkää nyt ampuko viestintuojaa. Ei tämä kolumnin perusteella Suomen yliopistojen tasoa tai tutkija pätevyyttä arvioida. Sallikaa kolumnistille hänen oikeutensa, nehän jäivät Hazardillekin ;)

  23. tämän palstan perusteella tosiaankaan ole…..

Jätä kommentti

Spam Protection by WP-SpamFree