Jyväskylän yliopisto

Pääkirjoitus: Hyyn kiinteistökatastrofi voisi tapahtua missä tahansa

Mikäli edustajisto olisi tekemässä turhan rohkeita talouspäätöksiä, tulee palkattujen ammattilaisten toimia myös asiantuntijoina, jotka kertovat mielipiteensä, kirjoittaa Jylkkärin päätoimittaja Henri Häkkinen.

Mielipiteet

24.11.2025

Näin kampusravintolat ratkaisisivat vegehampurilaisten kieltämisen

EU:n päättäjät ovat puuttumassa jäsenmaiden kieliin. Päätös on herättänyt vastustusta, mutta ainakaan Jyväskylässä ei jäätäisi toimettomaksi.

Uutiset

21.11.2025

Edustajistovaalit 2025 | Vihreät räjähti ja PD romahti, näin edustajistopaikat jakautuivat

Toiveet äänestysprosentin noususta jäivät toteutumatta, mutta valtakunnan jumbosijalta vältyttiin.

Uutiset

7.11.2025

Jyväskylän kaupunginvaltuusto siunasi Jamk-kaupat, myös Jämsä ja Äänekoski myymässä osuutensa yliopistolle

Jyväskylän yliopisto ostaa 50,6 prosenttia Jamkin osakekannasta 2,25 miljoonalla eurolla.

Uutiset

4.11.2025

Edustajistovaalit 2025 | Seurasimme Jyyn ja Puolueen vaalitenttiä

Viime keskiviikkona vaaliliitoille ja itsenäisille ehdokkaille tarjoutui mahdollisuus esitellä kantojaan Jyyn ja Puolueen vaalitentissä. Jylkkäri seurasi tentin paikan päällä, jotta sinun ei tarvitse. Ellet sitten halua, tee mitä huvittaa.

Uutiset

3.11.2025

Haalareiden värijakauma

Jylkkäri selvitti, minkä värisistä haalareista Jyväskylän yliopiston ainejärjestöt koostuvat.

Ilmiöt

30.10.2025

Jyt neuvottelee tulevaisuudestaan Ilokivessä

Jytin toiminnan jatkuminen Ilokivessä on epävarmaa Jyyn luovuttua Venuen tapahtumaliiketoiminnasta.

Kulttuuri

23.10.2025

Jyväskylän yliopiston kovimmat äyrit löytyvät kauppakorkeakoulusta – selvitimme kuinka eri tiedekunnissa tienataan

Jyväskylän ylioppilaslehti päätti selvittää kuinka paljon Jyväskylän yliopiston johto ja professorit ansaitsevat vuodessa.

Uutiset

23.10.2025

Jyväskylään uusi yhdistys sateenkaareville opiskelijoille

Elokuussa Jyväskylään perustettiin uusi yhdistys: Jyväskylän Sateenkaarevat Opiskelijat ry. Mukaan toimintaan saavat tulla niin yliopiston kuin ammattikorkeakoulunkin opiskelijat.

Uutiset

22.10.2025

Siirry takaisin sivun alkuun