MINNA OLI viettämässä kavereidensa kanssa iltaa. Asunto oli Minnalle tutun miehen. Illan aikana mies ja Minna lähentyivät. He harrastivat yön aikana seksiä usean kerran, molempien suostumuksella.

Ensimmäisillä kerroilla he käyttivät kondomia. Kun ne loppuivat, seksiä harrastettiin ilman ehkäisyä.

Aamulla Minna ehdotti vielä seksiä. Mies oli vastahakoinen. Ehkä hän oli väsynyt?

Oireilu alkoi seuraavana aamuna. Ensin kutina, sitten virtsaaminen kirveli. Genitaalialueelle ilmestyi pieniä haavaumia ja rakkuloita. Kun oireet pahenivat, Minna etsi vastausta internetistä. Oireet viittasivat genitaalialueen herpekseen.

Vahvistuksen epäilyilleen hän sai miehen kaverilta, joka mainitsi asiasta ohimennen.

Mies kyllä tiesi tartunnastaan, mutta oli jättänyt sen kertomatta Minnalle. Kaveri luuli, että Minnakin tiesi. Mutta ei se niin ollut.

 

SEKSITAUTIEN MÄÄRÄT ovat kasvaneet viimeisen vuoden aikana.

Niillä tarkoitetaan joukkoa erilaisten bakteerien, virusten ja alkueläinten aiheuttamia tauteja. Tartunnat tapahtuvat pääosin suojaamattoman seksin kautta limakalvojen sekä rikkoutuneen ihon kosketuksessa. Tauti voi tarttua peniksen, emättimen, peräsuolen tai suun limakalvoille.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan tippuri- ja hiv-tartunnat ovat lähes kaksinkertaistuneet vuodesta 2021 vuoteen 2022. Eniten kasvua on ollut kuppatartunnoissa. Niitä on 128 prosenttia enemmän.

Tilastoitujen hiv-tartuntojen määrän kasvua selittää esimerkiksi Ukrainan sotaa paenneiden ihmisten muutto Suomeen, sanoo Jenny Tigerstedt. Hän on terveyttä, hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta edistävän Hivpointin ennaltaehkäisy- ja palvelutoiminnan päällikkö.

Ukrainassa hivin esiintyvyys on Suomea korkeampi, ja ukrainalaisten tartunnat tilastoidaan Suomessa uusina. Suurin osa on kuitenkin elänyt viruksen kanssa pitkään ja käyttää lääkitystä.

Muiden seksitautien kasvua voi selittää esimerkiksi se, että korona-aikana ihmiset pyrkivät välttämään kontakteja. Epidemian hiipuessa seksikontaktien määrät ovat kasvaneet.

Myös hiviä ennaltaehkäisevän prep-lääkityksen käyttö on kasvanut. Sen käyttö vaatii säännöllistä testeissä käymistä, jolloin voi tulla ilmi muita tartuntoja.

”Prep-lääkitys voi itsessään lisätä seksitautien määrää, sillä sen on todettu vähentävän kondomin käyttöä”, Tigerstedt sanoo.

Ja mitä enemmän seksitauteja testataan, sitä enemmän niitä tilastollisesti löytyy.

 

 

ENSIMMÄISENÄ NOUSI paniikki. Minna mietti, onko seksielämä pilalla taudin takia kokonaan. Koulussa oli puhuttu seksitaudeista ja niiden ehkäisystä, mutta tartunta tuntui epätodelliselta. Missään ei kerrottu mitä tehdä, kun tartunta oli tapahtunut.

Minna kaipasi tukea. Hän soitti parhaalle ystävälleen.

Kun paniikki oli ohi, tulivat häpeä ja itsetuhoiset ajatukset.

 

VÄESTÖLIITON SEKSUAALINEUVOJA Viivi Sihvonen vastaa työssään nuorten kysymyksiin seksitaudeista.

Nuoret saattavat kuvailla seksitilannetta ja kysyä, oliko siinä tautiriskiä. Sihvonen käsittelee nuorten kanssa myös seksitauteihin liittyviä pelkoja ja oikeita tautien testauskäytäntöjä. Esimerkiksi klamydia ja tippuri voidaan testata tikkunäytteellä paikoista, jonne tartunta on seksissä voitu saada.

Hiv, kuppa sekä hepatiitit B ja C puolestaan testataan verikokeella.

”On myös seksitauteja, joita ei testata testeillä, vaan ne todetaan oireiden takia. Näitä ovat kondylooma ja genitaaliherpes. Lisäksi ihminen voi saada HPV-tartunnan, joka on oireeton, ja joka ilmenee papa-seulonnassa tai HPV-testissä.”

Genitaaliherpestä kantaa noin joka viides suomalainen. Sen sijaan herpesviruksen esiintyvyys voi olla jopa 90 prosenttia aikuisista. Suuri osa tartunnoista tulee oireettomalta kumppanilta, joka ei tiedä tartunnastaan. Virus ei ole vaarallinen, mutta vaivana se voi olla kiusallinen. Oireet saattavat kestää muutaman viikon ajan ja aiheuttaa epämukavaa tunnetta.

Virus ei poistu ihmisen kehosta, mutta se ei ole automaattisesti este seksille. Virus tarttuu helpoiten sen oireillessa, mutta tartuntariski laskee huomattavasti oireettomassa tilassa.

Virus ei myöskään ole aina aktiivisessa tilassa. Sen voivat aktivoida stressi, epäsäännöllinen elämänrytmi, sairastelu tai kuukautiset.

Kondomi ja suuseksisuoja ovat tehokas suoja useimmilta taudeilta, mutta kondylooma- ja sukuelinherpestartunnan voi saada myös suojattujen alueiden ulkopuolelta.

 

MINNALLA HERPES oireili vain alussa. Kutina, kirvely ja genitaalialueelle ilmestyneet rakkulat vaivasivat noin kolme viikkoa.

Ajan kuluessa Minnan suhtautuminen muuttui. Aluksi tartunta tuntui kuolemantuomiolta. Sen sisäistäminen vaati aikaa, mutta lopulta vaikutus elämään ei ollut kovin suuri. Useimpina päivinä hän ei edes ajattele tartuntaa.

”Häpeän tunne on kuitenkin säilynyt.”

Seksitaudit ovat aihe, josta puhuminen on monelle vaikeaa.

Tauteihin liittyy stigma. Sitä vahvistavat erityisesti seksiin liittyvät normit, joiden mukaan seksin oletetaan olevan miehen ja naisen välistä parisuhteessa tapahtuvaa ja lisääntymiseen tähtäävää toimintaa.

Tauteihin saatetaan liittää ajatus siitä, että ihmisen seksikäyttäytyminen on vastuutonta.

Erityisen vahva stigma on taudeilla, jotka eivät poistu kehosta. Klamydiaa voidaan hoitaa lääkityksellä, mutta hiv ja herpesvirus eivät poistu.

Hivin tarttuminen seksin aikana on mahdollista estää lääkityksellä, mutta Viivi Sihvonen uskoo, että moni ei tiedä sitä.

”Virukseen liittyy myös kivulias historia, jossa ihmisiä on kohdeltu huonosti pelon vallassa.”

1980-luvulla erityisesti miesten välisessä seksissä levinnyt hi-virus aiheutti paheksuntaa. Tautia kutsuttiin ”homorutoksi”, ja sitä pidettiin rangaistuksena homoseksuaalisuudesta.

Virusta oli myös seksityöntekijöillä ja pistoshuumeiden käyttäjillä, mikä lisäsi stigmaa. Korkean esiintyvyyden maista tulevat joutuivat samalla helposti rasismin kohteiksi, kun heidän oletettiin kantavan virusta.

Vielä nykyään seksistä puhuminen voi olla vaikeaa esimerkiksi terveydenhuollossa, jos henkilö kuuluu seksuaalivähemmistöön. Silloin myös testeihin hakeutumisessa on korkeampi kynnys. Testaajalle pitää kertoa seksitavoistaan, jotta tarvittavat testit voidaan ottaa.

Sihvosen mukaan taudin saamiseen liittyy paljon häpeää, jota voi purkaa esimerkiksi seksuaalineuvojan tai -terapeutin kanssa.

”Häpeän voi oppia tunnistamaan ja nimeämään. Seksitaudin saaminen ei ole oma syy vaan harmillinen sattuma.”

”Lisäksi esimerkiksi herpes itsessään on yleinen eikä tavaton, ja seksistä voi oppia nauttimaan uudelleen tartunnasta huolimatta.”

SEKSITAUDIT JAETAAN tartuntalainsäädännön mukaan: yleisvaaralliset, valvottavat ja muut taudit.

Yleisvaaralliseksi tai valvottavaksi luokitellun tartunnan saaneella henkilöllä on velvollisuus kertoa tartunnastaan kumppanilleen. Jos tartunnasta kertominen on vaikeaa, sen voi tehdä tarvittaessa myös terveydenhuolto.

Herpesvirus luokitellaan muihin tartuntatauteihin. Lain mukaan siitä ilmoittaminen ei ole pakollista.

Mutta jos seksikumppanin terveys on tärkeää ja jos itse toivoisi, että kumppani kertoisi vastaavassa tilanteessa, tartunnasta kannattaa kertoa, Viivi Sihvonen sanoo.

”Näin seksikumppani voi tehdä informoidun ja suostumuksellisen valinnan esimerkiksi suojaamattoman seksin suhteen.”

Taudista tietäminen auttaa myös minimoimaan tartunnan mahdollisuuksia.

Minna on kertonut herpestartunnastaan läheisille ystävilleen, seksikumppaneille, parille perhetutulle ja äidilleen. Suurin vaikutus on ollut seksielämään. Uusien kumppaneiden kanssa asia täytyy ottaa joskus puheeksi, mikä jännittää.

”Ei voi tietää, miten toinen reagoi. Jos jonkun kanssa on synkannut, pelottaa, että kaikki päättyy tietoon tartunnasta.”

Toistaiseksi uudet kumppanit ovat reagoineet hyvin. He ovat kuunnelleet eivätkä ole syyllistäneet Minnaa. Minna kuitenkin ymmärtäisi, jos kaikki eivät hyväksyisi tilannetta.

”Silloin ei voi mitään.”

Ainoa syyllistämiskokemus on kaverilta. Minna päätyi päihtyneenä kaverinsa kanssa sanaharkkaan, ja kaveri toi tartunnan esille syyllistävästi. Hän viittasi huorahtavaan käytökseen.

Riita sovittiin lopulta, mutta kommentti jäi pitkään mieleen.

Minnan suhtautuminen herpeksen tartuttaneeseen mieheen on vaihdellut. Ensimmäisenä hän koki vihaa, nykyään enemmän sääliä. Häntä vaivaa ajatus siitä, keitä muita mies on tartuttanut.

”Ymmärrän, että hän oli humalassa eikä uskaltanut puhua.”

Minna on tavannut miehen kerran tapahtuman jälkeen, mutta he eivät puhuneet asiasta.

 

KOULUN SEKSUAALIKASVATUKSESSA kerrotaan kondomin käytöstä ja muista ehkäisykeinoista.

Hivpointin Jenny Tigerstedtin mielestä kasvatuksessa olisi tärkeää myös keskustella seksuaalisuuden moninaisuudesta, sillä tapoja harrastaa seksiä on useita.

”Esimerkiksi suuseksi on yksi yleisimmistä seksitavoista, mutta siitä ei hirveästi puhuta. Seksuaalikasvatuksen tulisi tarjota nuorille tietoa, joka resonoi heidän oikean elämänsä kanssa.”

Minnan mielestä seksitaudin kanssa elämisestä puhutaan liian vähän. Se aiheuttaa yksinäisyyttä ja erilaisuuden tunnetta. Harva uskaltaa kertoa tartunnastaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

”Pelätään, että aletaan välttelemään. Siksi kukaan ei halua olla se, jolla on tauti.” ▬

 

Minna ei esiinny jutussa oikealla nimellään aiheen arkaluonteisuuden vuoksi.

 

Korjaus 7.11. kello 12.25. Jutun alemman grafiikan otsikossa luki aiemmin virheellisesti, että se kuvaa klamydiatapauksia. Grafiikka kuvaa tippuritapauksia.