”Minusta tuli diplomaatti tavallaan vahingossa. Ollessani 1970–1971 Suomen ylioppilaskuntien liiton sihteeristössä kävin ulkoministeriön valmennuskurssin laajentaakseni kansainvälistä katsantoani. Sieltä minut siepattiin ministeriöön.

Kirja, joka oli ollut mielessäni koko 40 vuotta kestäneen diplomaattiurani ajan, ilmestyi juuri. Saatoin kirjoittaa sen vasta jäätyäni eläkkeelle, koska tuon esiin seikkoja, jotka olisivat voineet vahingoittaa työtäni diplomaattina. Kirjaa on luonnehdittu muistelmaksi, mutta enemmän katson sen olevan analyysiä maailman konflikteista, jotka olen nähnyt läheltä.

Tapasin Tiibetin hengellisen johtajan XIV Dalai Laman salaisesti vuonna 1983, jolloin hän oli myös pakolaishallituksen johtaja. Diplomaatti ei voinut silloin julkisesti tavata häntä, koska se olisi haitannut suhteita Kiinaan. Keskustelimme kolmisen varttia muun muassa siitä, millaista on asua suuren naapurin vieressä. Tapaamisessamme hän sanoi myös, että saattaa olla viimeinen Dalai Lama. Tapaamisesta raapustamaani salaista raporttia ei ole löytynyt arkistoista.

Intian pääministerin Indira Gandhin murhan sattuessa vuonna 1984 jouduimme keskelle väkivaltaa, joka uhkasi omaakin perhettämme. Uudeksi pääministeriksi tuli hänen poikansa Rajiv Gandhi, jonka kanssa olin ystävystynyt. Hänetkin murhattiin 1991. Monet muutkin kansan- ja valtionjohtajat maailmalta ovat tulleet tutuiksi, eräät ystäviksikin.

Jotkut näistäkin on murhattu.

Olin mukana neuvotteluissa, kun Suomi ja muut Pohjoismaat edistivät rauhaa Sri Lankassa. Sinne oli onnistuttu saamaan aselepo hallituksen ja Tamilitiikereiden välille. Sitä pidettiin maailman vaarallisimpana terroristiryhmänä. Kutsuimme Tiikereiden poliittisen komitean ja muitakin ryhmiä tutustumaan Ahvenanmaan itsehallintomalliin pyrkimyksenä antaa ideoita pysyvän rauhan aikaansaamiseksi. Ahvenanmaan itsehallinnon kokemuksia on hyödynnetty lukemattomissa konflikteissa maailmalla.

Aloitin sosiologian opinnot Jyväskylän yliopistossa vuonna 1966. Minusta tuli nopeasti ylioppilaskunnan hallituksen jäsen ja olin myös mukana perustamassa Sadankomiteaa ja Opiskelijain YK-yhdistystä. Vuonna 1967 käynnistimme lehtori Erkki Vasaman kanssa kansalaisliikkeen, jonka ansiosta pelastimme Harjun moottoritiehankkeelta. Sukseni menivät ristiin sosiologian proffan kanssa, kun puolustin opiskelijoiden oikeuksia opintovaliokunnan puheenjohtajana. Sosiologian opinnot suoritinkin sitten Helsinkiin.

Kun Yhdysvallat pommitti Pohjois-Vietnamia jouluna 1972, käynnistin eräiden intellektuellien kanssa kampanjan pommitusten tuomitsemiseksi. Saimme koottua mittavan kansalaisadressin, ja heti joulunpyhien jälkeen Suomi tunnusti Pohjois-Vietnamin vastalauseena pommituksille ja aloitti humanitaarisen avun Vietnamiin. Ehkä tässä saatoin vaikuttaa hieman historian kulkuun.”

 

Mikko Pyhälä

  • Syntynyt 1945.
  • Jylkkärin toimittaja 1967–1968.
  • Työskenteli ulkoasiainministeriön palveluksessa 1971–2013.
  • Kunniatohtori tai -professori useissa Latinalaisen Amerikan yliopistoissa.
  • Sai Tieto-Finlandian vuonna 1992 yhdessä Jukka Salon kanssa teoksesta Amazonia.
  • Uusin teos Valtaa ja vastarintaa (2016, Siltala) käsittelee Pyhälän urallaan kokemia konflikteja.