Ei hakutuloksia.

Teksti  Erno Mähönen

Ei naisia tai mamuja

Osakunta-aktiivi Philip Neumann antaa miekkailunäytteen. Kuva: Erno Mähönen

Äärioikeistolaiset ajatukset kytevät modernin Saksan vanhoillisissa opiskelijajärjestöissä.

 

Olen menossa tekemään haastattelua yhteen Saksan vanhimmista osakunnista, Alte Breslauer Burschenscaft der Raczeks zu Bonniin. Osakuntatalon julkisivua koristavat väripommien punaiset roiskeet.

”Vanhojen herrojen osaston” Joachim Paul avaa oven, kalju lihaksikas mies mahdollisesti kolmissakymmenissä. Minut toivotetaan ystävällisesti tervetulleeksi.

Mainitsen väriroiskeet, ja Paul toteaa niiden olevan tavallisia: vandalismia esiintyy harva se kuukausi.

Raczekit eivät selvästikään ole suuressa suosiossa. Paul ei myöskään halua kasvojaan lehtikuvaan.

 

Raczekin osakunta on syntynyt Breslaun kaupungissa Preussissa, mutta se sijaitsee nykyään Bonnin yliopistokaupungissa. Raczekeilla on kyseenalainen maine äärioikeistosävytteisenä järjestönä. Useita sen alumnijäseniä on epäilty yhteyksistä laittomiin äärioikeistojärjestöihin, ja ainakin yksi istuu parhaillaan vankilassa. Toinen ex-aktiivi kutsui Hitleriä vastustanutta protestanttipappia maanpetturiksi ja piti tämän kuolemantuomiota ”juridisesti oikeutettuna”.

Osakunnan internet-sivuilla korostetaan isänmaan poliittista merkitystä ja saksalaista kulttuuri-identiteettiä. Viime vuonna järjestö kohahdutti vaatimalla aasialaistaustaisen jäsenen hyväksynyttä osakuntaa eroamaan kattojärjestö Deutsche Burschenschaftista.

Se myös halusi, että kattojärjestö edellyttäisi syntyperätodistusta kaikilta uusilta jäseniltään. Todistuksella olisi täytynyt osoittaa etninen saksalaisuus. Esitys vedettiin kuitenkin pian pois sen vuodettua medialle, jossa se sai lisänimen ”arjalaistodistus”.

 

Osakuntatalo on siisti ja perinteinen. Alakerrassa on keittiön ja olohuoneen lisäksi pieni juhlasali, jossa pidetään kokouksia ja kneipeja, paikallisia vastineita meikäläisille sitseille. Otto von Bismarckin rintapatsas uhkuu keisarillisen Saksan henkeä. Yläkerrassa on asuinhuoneita ja miekkailuhuone.

Raczekit ovat ”lyöntivelvollinen” (pflichtschlagend) osakunta: jokaisen uuden jäsenen on otettava osaa mensuuriin eli akateemiseen miekkailuun. Miekkailuperinnettä perustellaan muun muassa sillä, että se ärsyttää ”vasemmistolaista ylioppilaskuntaa”.

Osakunta-aktiivi Phillip Neumann antaa miekkailunäytteen.

Olen kerran nähnyt videon, jossa mensuurimiekkailu on kuvattu aidossa tilanteessa. Videolla toinen miekkailija sai pitkän viillon korvansa taakse sekä kaksi pienempää kasvoihin. Silmämaski alkoi reunustua verestä ottelun aikana. Ajatus omien kasvojen laittamisesta miekan tielle ei tunnu järin houkuttelevalta.

 

Mensuuri on satoja vuosia vanha perinne Saksan osakunnissa. Kamppailu käydään aidoilla miekoilla, silmät ja suu suojattuna metallisella puolimaskilla. Paikalla on kaksi lääkäriä. Miekka on pidettävä koko ajan paikallaan pään yläpuolella, ja lyönti tapahtuu ranteella. Mensuuri päättyy yleensä haavaan tai haavoihin toisen ottelijan kasvoissa.

Mensuurin rooli on toimia initiaatioriittinä uusille jäsenille. Osallistuminen on pakollista vain osassa osakunnista. Katoliset opiskelijajärjestöt ovat hiukan maltillisempia ja kieltävät mensuurin, sillä Jumala ei tykkää tappamisesta.

Ennen vanhaan mensuuriarvilla ylpeiltiin, ja niitä jopa venytettiin hevosenjouhilla. Nykyäänkään niitä ei liiemmin piilotella, joskaan arpien saaminen ei enää ole itsetarkoitus.

Historiallisesti mensuurin merkitys on ollut harjoittaa opiskelijoita puolustamaan itseään sekä opettaa sotilastaitoja. Osakuntien juuret ovat nationalismin synnyssä, jolloin oli suuri kunnia päästä sotimaan isänmaan puolesta. Mensuuriin kehitettiin ajan saatossa säännöt, jottei meno olisi aivan niin veristä.

 

Miekkailunäytöksen jälkeen istumme alakertaan kahville. Puhumme saksaa ja teitittelemme toisiamme. Perinteet ovat tärkeitä Saksan burschenschafteille.

Raczekit hyväksyvät jäsenikseen vain saksalaisia miehiä. Naiset eivät ole kelvollisia varsinaisiksi jäseniksi, koska Raczekit haluavat pitää tilan ”miehille vapautuneena”. Järjestön internet-sivuilla asiaa perusteella ”herravitseillä” ja sillä, ettei mensuurimiekkailu sovi naisille.

Kysyn, miten määritellään saksalainen. Riittääkö pelkkä passi? Asia on kuulemma monimutkainen, sillä Raczekeille tärkeintä on etninen ja kulttuurinen saksalaisuus. Vanhempien tulisi mielellään olla saksalaisia. Kansallisuus ei ole lähtökohtaisesti määrittävä tekijä, sillä Raczekit katsovat saksalaisen kansakunnan olevan laaja käsite, joka kattaa muun muassa Itä-Euroopassa ja Venäjällä asuvat ”saksalaista syntyperää olevat” sekä myöhäispaluumuuttajat, joilla ei ole virallista Saksan kansalaisuutta.

”Haluamme varmistua siitä, että hakija on omaksunut saksalaiset kulttuuriset arvot ja elämäntavan”, Paul kertoo.

Hän haluaa painottaa, ettei maahanmuuttajatausta automaattisesti estä jäsenyyttä. Raczekit tahtovat pitää itsellään oikeuden määrittää, kuka on riittävän saksalainen.

”Hyväksyttekö sitten homoseksuaalisia jäseniä?”, kysyn Paulilta ja Neumannilta.

”Joo, meillä ei ole ongelmaa asian kanssa”, vastaa Paul.

”Varmasti hyväksyisimme”, lisää Neumann.

Isännät kertovat kuitenkin kannattavansa itse perinteistä avioliittoa.

Raczekien osakuntatalon julkisivu oli sotkettu punaisilla väripommeilla. Osakuntalaisten mukaan sitä tapahtuu harvakseltaan. Kuva: Erno Mähönen

Joachim Paulin mielestä Raczekit eivät ole äärioikeistoa vaan konservatiiveja, joille tärkeintä on perinteinen elämäntapa. Tähän kuuluvat hänen mukaansa muun muassa perinteiset perhearvot, mensuurimiekkailu, kneipe-perinne, sukupuoliroolit ja isänmaallisuus. Vaikka Raczekit järjestävätkin poliittisia keskustelutilaisuuksia ja luentoja, järjestö pyrkii välttämään poliittisia kannanottoja.

”Me kannustamme jäseniämme poliittiseen aktiivisuuteen eri foorumeilla, mutta emme ole vastuussa mahdollisista ylilyönneistä. Emme myöskään ota kantaa puoluepolitiikkaan. Jäseniämme toimii useissa eri puolueissa.”

Kysyn, millainen olisi Joachim Paulin ja Phillip Neumannin mielestä ideaalinen Eurooppa. Tähän Paul siteeraa Charles de Gaullea: ”Isänmaiden Eurooppa”.

”EU:n jäsenmailla tulisi olla vahvempi kansallinen autonomia ja rajojen välistä liikkuvuutta tulisi tarkistaa uudelleen. Saksan osalta tärkeintä olisi, että äidinkielenään saksaa puhuvilla menee hyvin, asuivat he sitten missä hyvänsä. ”

Puhe kääntyy jälleen sijaintiin poliittisella kentällä. Paulin mielestä Raczekeja pidetään oikeistolaisina siksi, että Saksa yleisesti ottaen on siirtynyt vahvasti liberaali-vasemmistoon. Hänen mukaansa esimerkiksi Unkarissa tai Puolassa heidän mielipiteitään ei kummeksuttaisi.

Haastateltavani välttävät selkeästi voimakkaita kannanottoja koko haastattelun ajan. Järjestön nettisivutkin ovat paljon suorapuheisempia. Luulen, että jäsenistön kesken puhe on huomattavasti rajumpaa kuin suomalaisen toimittajan läsnä ollessa.

 

Raczekien puheesta paistaa läpi ajatus saksalaisista yhtenä suurena kansakuntana. Olennaista ei ole kansalaisuus, vaan etnisyys, alkuperäiskulttuuri ja äidinkieli. Sinällään puhe ei suuresti eroa esimerkiksi Putinin venäläisretoriikasta.

Paul ja Neumann kiistävät kuitenkin, että Raczekeihin kohdistuva ilkivalta johtuisi poliittisista mielipiteistä. Sen sijaan he katsovat, että vasemmistoradikaalit ja anarkistit vastustavat Raczekien perinteistä elämäntapaa ja maailmankatsomusta.

Saksassa lähes kaikki kansallistunteen ilmaukset ovat sosiaalisesti pannassa, poikkeuksena ehkä jalkapallon arvokisat. Suomessa ei kukaan ihmettele, jos poliitikko pitää Suomea maailman parhaana maana. Saksassa sekin olisi hyvin epäkorrektia.

Kun kansallistunnetta ei saa normaalioloissa esittää, kerääntyy se sitten Raczekien kaltaisiin radikaaleihin sisäpiirin kerhoihin, joissa siihen sekoittuu aimo annos rasismia ja muukalaisvastaisuutta. Mietin, ettei se välttämättä ole yhteiskunnan kannalta se tervein tapa.

Haastattelu päättyy ja hyvästelen talon isännät. Oven ulkopuolella odottaa jälleen aivan toinen maailma, liberaali ja moderni Saksa.

 

Lue lisää: Turvallisuuspalvelu tarkkailee osakuntia

  1. HJ

    Asiallinen juttu Ernolta. Osakuntien voiman rajoituttua Suomessa ja yliopistoliikkeessä lähinnä Helsingin kiinteistöjä omistaville alueosakunnille täällä on onneksi edetty ylioppilaskuntiin ja ainejärjestöihin, joissa henkilön alkuperällä ei ole merkitystä. Hyvä niin, vaikka omasta pohjalaisidentiteetistä kiinni pidänkin. Burschenschaftit ovat Saksassakin jo harvinaisuus ja niiden saama negatiivinen julkisuus äärioikeistolaisina herrakerhoina tullee ne vähitellen poistamaan järjestökartalta. Sitä odotellessa.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  2. eeerika

    Toivottavasti eivät ikinä katoa. Mieheni on jäsenenä.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *