Ei hakutuloksia.

Teksti Minna Tiainen 

Valmistumisen musta aukko

Olette soittanut TE-toimiston vaihteeseen, meillä on nyt ruuhkaa, soitamme teille ehkä ensi vuonna.  Olette soittanut hammashuollon ajanvaraukseen, meillä on nyt ruuhkaa, emme voi ottaa teitä edes jonoon.

Kuuden kuukauden työsuhde, vähintään vuoden vuokrasopimus, muutaman viikon kesäloma. Valmistuminen on huikea muutos.

Opiskelujen päättymisen jälkeen olen täysin vapaa tekemään, mitä haluan. Mutta mitähän minä sitten haluan tehdä? -Nainen, 25 vuotta

Kun yliopisto-opiskelija palauttaa gradua, hän on todennäköisesti hengitellyt erilaisten oppilaitosten sisäilmoja yli 17 vuotta.

Sitten pulpettihiiren pitkä- mutta kapealeipäiseltä uralta pitäisi siirtyä uudenlaisella logiikalla pyörivään arkeen. Poliitikot etsivät kilvan tapoja kammeta haahuilijoita kampuksen kahviloista työpaikkaruokaloihin. He saavat sen kuulostamaan niin yksinkertaiselta.

Pelottavin tilanne olisi, että vain tekisi sen gradun eikä olisi mitään paluuta yliopistolle. Hakisi kesätöitä, mutta mitä sen jälkeen? -Mies, 28 vuotta

Valmistuminen ei ole vain tutkintotodistuksen hakemista. Se on turvaverkosta irrottautumista ja hyppy tuntemattomaan.

Vaikka työnteko olisi tullut tutuksi opiskelujen ohella, yliopisto tarjoaa sylin, jonne vetäytyä kun firman viidennet yt-neuvottelut katkaisevat määräaikaisuuksien putken. Paperit kourassa ei ole paikkaa, jonne palata.

Niinpä opiskelijat pelaavat varman päälle: Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtava ekonomisti Kari Hämäläinen kertoi taannoin tekemässäni haastattelussa, että Suomessa valmistutaan yliopistosta usein vasta, kun työpaikka odottaa valmiina. Nykyään siinä voi tosin kestää.

Valmistumisen jälkeinen elämänmuutos oli suuri. Haaveet ja odotukset työelämästä tai työelämään siirtymisestä eivät ole toteutuneet odottamallani tavalla ja tämä on ollut raskasta. -Nainen, 28 vuotta

Opiskeluoption auki pitäminen osoittaa, ettei raha ratkaise. Opintotuen hyväksikäyttämisestä kohkaavat kirstunvartijat unohtavat, että työttömän leipä on opiskelijan viipaletta paksumpi.

Kyse on tunteesta. On ihan OK olla pienellä tuella kitkuttava opiskelija, jolla on rajattomien mahdollisuuksien tulevaisuus. Opiskelijana voi ajatella, että kun minä vielä tämän kurssin nyt ja tuon sitten ensi syksynä, niin kyllä ne työpaikkojen ovet aukeavat. Sitten tulevaisuudessa.

Opiskelijuus on myös yhteiskunnallisesti hyväksytty rooli. Se on yksi pysäkki radalla koulu-opiskelu-työelämä, ja vaikka juna siellä junnaisi ja kirskuisi, raide on silti oikea.

Työttömän roolissa ei ole samanlaista merkityksellisyyden lupausta ja selkeää suuntaa. Työhakemusten rustaamista on vaikea nimetä päätoimiseksi arkipuhteeksi satunnaisen tuttavan udellessa. Monen täytyy yhtäkkiä kaivella oman identiteetin perustaksi jotain ihan uutta.

On helpompi olla n:nen vuoden opiskelija kuin työtön maisteri.

Minne muutan, onko siellä mukavaa, saanko sieltä uusia kavereita? Jos saan töitä, mahtuuko elämään enää mitään muuta? -Nainen, 26 vuotta

Valmistuessa myös harhailijaopiskelijan täytyy valita suunta, ainakin maantieteteellisesti. Ihmiset eivät tutkitusti ole koskaan niin valmiita muuttamaan työn perässä kuin he ovat opintojensa lopussa. Sen jälkeen valmiuskäyrä myötäilee kesälaitumella röhnöttävän mansikin häntää.

Kerran paikkansa valinnut muuttaa työttömyydenkin kohdatessa korkeintaan vanhempien luo maalle. Siinä se ura sitten olikin, useimmille.

Jyväskyläläisille lähtö opiskelukaupungista on usein välttämätöntä, jos haaveissa siintää koulutusta vastaava työ. Keski-Suomessa akateemisten työttömyysprosentti kun on poikkeuksellisen korkea. Urbaanilegenda kertoo, että täällä majailisivat esimerkiksi maan suurinpiirtein ainoat työttömät psykologit.

Uudessa kotikaupungissa muuttajaa eivät vastaanota tutorit, fuksiaiset eivätkä sadat uutta elämää aloittelevat ikätoverit. Jos paikka on vieras, ystävien löytäminen edellyttää hartiavoimia ja tuuria. Kumppanitarjokkaista puhumattakaan: Lukioaikaisen psykologian opettajani mukaan pikkukaupunkien lukuisat opettajapariskunnat selittyvät kutakuinkin sillä, että valikoiman rajallisuus ohjaa lähimmän omanikäisen käsivarsille. Onhan se vähän masentavaa.

Valmistumisvaiheessa tehtävät päätökset ovat monille elämän suurimpia. Ihmekös tuo, jos Ylä-Ruthin pubivisa kutsuu vielä yhdeksi vuodeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.