Ei hakutuloksia.

Teksti  Minna Tiainen

Potilastietoja väärissä käsissä

Potilastiedot ovat kulkeneet YTHS:llä toisten opiskelijoiden matkassa.

Tutkimustulokset kulkevat Jyväskylässä Terveystalon ja YTHS:n välillä opiskelijoiden mukana. Ainakin yhden asiakkaan matkaan on annettu myös toisen opiskelijan tiedot.

Jyväskyläläinen YTHS:n asiakas sai erikoisen tehtävän käydessään Terveystalolla tutkimuksissa.

”Virkailija kysyi minulta, olenko menossa takaisin YTHS:lle. Kun kerroin meneväni, hän kysyi, voisinko viedä mennessäni sinne toimistoon kirjeen”, opiskelija kertoo.

YTHS:llä hänelle kerrottiin, että kyseessä olivat jonkun toisen opiskelijan röntgen- tai muut kuvaustulokset.

Opiskelijan mukaan syyksi tapaukselle sanottiin, ettei YTHS:n ja Terveystalon välillä ole muuta kuljetusta. Siksi opiskelijat olisivat kuljetelleet välillä myös toistensa tutkimustuloksia.

 

YTHS ostaa Terveystalolta röntgen- ja ihotautitestejä. Tarkoituksena on, että opiskelijat vievät omat tuloksensa Terveystalolta YTHS:lle. Virallisten linjausten mukaan opiskelijoiden ei pitäisi saada toistensa tuloksia käsiinsä.

”Tämä on poikkeus. Käytäntö on, että potilas tuo itse paperinsa”, ylilääkäri Pirjo Paajanen YTHS:ltä toteaa.

Työterveyshuollon pavelujohtaja Unto Palonen Terveystalolta on kuullut vain yhdestä tapauksesta, jossa kuvaustulokset ovat joutuneet vääriin käsiin.

”Meillä ei ole tietoa, että näin olisi toimittu useammin”, hän sanoo.

Palonen kertoo, että hänen tuntemansa tapauksen taustalla oli ajattelemattomuus ja inhimillinen erehdys.

Hän painottaa, ettei kyseessä ole virallinen käytäntö.

”Tietosuoja ilman muuta estää sen”, hän toteaa.

Jos tuloksia ei jostain syystä pystytä antamaan opiskelijalle itselleen, niiden pitäisi kulkea terveydenhoitosäätiölle postin kautta. Lääkärin lausunto tulee tavallisesti perässä faksilla.

Palosen tietojen mukaan potilastietoja ei lopulta ole vuotanut ulkopuolisille, vaan kuori on tuotu YTHS:lle suljettuna.

”Onni onnettomuudessa on ollut, että kenenkään tietoja ei ole karannut minnekään.”

 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston lakimies Pia Liukku sanoo, että potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassa pidettäviä, eikä terveydenhuollon tehtäviä suorittava henkilö saa ilman potilaan kirjallista suostumusta antaa sivulliselle potilasasiakirjoihin sisältyviä tietoja.

Kuljetuskäytännöistä on nyt käyty keskusteluja niin YTHS:llä kuin Terveystalollakin.

 

Palveluja yksityisiltä

YTHS ostaa yksityisiltä terveydenhuollon tarjoajilta palveluita, joita se ei pysty itse tuottamaan. Osastonhoitaja Elina Ristaniemen mukaan Jyväskylän Terveystalolta ostetaan mm. röntgenkuvaukset ja ihotestit, Jyväskylän Mehiläisestä puolestaan ihotautilääkärin palvelut. Jyväskylän Magneettikuvaukseen opiskelija lähetetään puolestaan silloin, kun on tarvetta ultraäänitutkimukselle.

Käytännössä potilas saa lähetteen YTHS:n lääkäriltä, hakee maksusitoumuksen ja toimintaohjeet palveluneuvonnasta ja jatkaa näiden kanssa seuraavaan yksikköön.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.