Hyökkäyksen jälkeen kirjaston ovet lukittiin. Poliisit jäivät vartioimaan ja haastattelemaan silminnäkijöitä. Salin ulkopuolella olleet sirpaleet siivottiin pois, ennen kuin tilaisuus loppui. Kuva: Mika-Matti Taskinen

Miestä puukotettiin Jyväskylän kaupunginkirjastolla pidetyssä Äärioikeisto Suomessa –kirjan esittelytilaisuudessa. Lisäksi hyökkääjät heittivät pulloja.

Tilaisuutta ehti kulua vain muutaman minuutin ajan, kun hieman kello 18 jälkeen pienen luentosalin ovelta alkoi kuulua kovaa ääntä.
”Ensin kuului oven rynkytystä, sitten huutoa ja kahakoinnin ääntä”, kertoo paikalla ollut Eero Mäntymaa.
Vähän ajan kuluttua ovella ollut järjestyksenvalvoja tuli verta kasvoillaan kertomaan, että käytävässä yhtä henkilöä on lyöty ja yhtä puukotettu.

Kuva: Mika-Matti Taskinen

Tilaisuus jatkui välikohtauksen jälkeen loppuun saakka ja päättyi suunnitellusti kello 19.30. Ihmisiä kehotettiin lähtemään kirjastolta isommissa porukoissa.

 

Turkulainen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson ja Äärioikeisto Suomessa –kirjan toinen kirjoittaja Mikael Brunila olivat järkyttyneitä tapahtuneesta. Tähän asti Dan Koivulaakso on ollut ainoa, jota vastaan äärioikeistolaiset ovat hyökänneet.

Andersson ja Brunila halusivat kuitenkin vetää keskustelun loppuun asti.

”Emme halua väkivallan rajoittavan meitä.”

 

Andersson ja Brunila olettivat asialla olleen patrioottien, Suomen Kansallisen Vastarintaliikkeen aktiivien.

Tekijöitä ei ole saatu kiinni.