JYYn palveluksessa työskentelee tällä hetkellä kahdeksan sihteeriä. Tuoreimpina lisäyksinä rivistöön tulivat kansainvälisten asioiden sihteeri Sanna Patja (vasemmalla) ja jäsenpalvelusihteeri Maria Lilja.
JYYn palveluksessa työskentelee tällä hetkellä kahdeksan sihteeriä. Tuoreimpina lisäyksinä rivistöön tulivat kansainvälisten asioiden sihteeri Sanna Patja (vasemmalla) ja jäsenpalvelusihteeri Maria Lilja.
JYYn palveluksessa toimeen tarttui syksyn alussa kaksi uutta sihteeriä. Toimistosihteerin tehtävä korvattiin uudella jäsenpalvelusihteerillä.

Opiskelijakortteja toimistolla jakaa jatkossa alunperin Rovaniemeltä kotoisin oleva, mutta jo pitkään Jyväskylässä asunut Maria Lilja, 28. Keväällä valitun jäsenpalvelusihteerin tehtäviin kuuluvat ylioppilaskunnan toimistoasioiden lisäksi myös ainejärjestöjen tukeminen, neuvonta ja kouluttaminen.
”Siihen en ole vielä kuitenkaan juuri ehtinyt”, syksyn korttirumban keskellä luoviva Lilja huokaa.
Aiemmin Nuorten Areenan pääsihteerinä toiminut Lilja toivoo voivansa nykyisessäkin työssään kannustaa opiskelijoita aktiiviseen kansalaisuuten. Koulutukseltaan Lilja on yhteisöpedagogi.
Järjestökenttä kiinnostaa vapaa-ajallakin, sillä Lilja tekee vapaaehtoistyötä muun muassa Suomen Punaisessa Ristissä.
”Tärkeintä työssä on se, että saan olla ihmisten kanssa tekemisissä päivittäin”, Lilja kertoo.
Hän toivookin, että opiskelijat uskaltautuvat toimistoon kysymään mistä tahansa aina tilavarauksista vaikuttamismahdollisuuksiin.

Kesän aikana JYY sai uutta verta myös toiseen Ilokiven toimistoon. Sanna Patja, 29, hoitaa ainakin kevääseen saakka Jenni Hirvosen äitiysloman sijaisuutta.
Puolet työajastaan Patja häärää kansainvälisten asioiden sihteerinä JYYllä ja puolet yliopiston kansainvälisten palveluiden puolella T-rakennuksessa.
Patjan tehtäviin kuuluvat muun muassa uusien ulkomaalaisten opiskelijoiden vastaanoton koordinointi sekä heidän tutoreidensa perehdyttäminen.
Kv-opiskelijoita auttaessaan Patja saa vastailla mitä erikoisempiin kysymyksiin, mutta ensimmäisillä viikoilla useimpien huolenaihe on ollut sama kuin Liljan asiakkailla.
”Alkuvaiheessa eniten on tullut kyselyitä opiskelijakorteista.”
Kansainvälisiin asioihin liittyvä pesti vaikuttaa luonnolliselta jatkolta Patjalle. Jo lukion jälkeen hän lähti vahvistamaan kielitaitoaan ensin au pairina Hollantiin ja sitten kesätöihin Pariisin Disneylandiin.
Viittä vaille valmis yhteisöviestinnän maisteri käytti myös mahdollisuuden opiskelijavaihtoon, jonka hän vietti Espanjassa.
”Englantia ja espanjaa puhun aika sujuvasti, ranskaa pienen lämmittelyn jälkeen ja sitten on vielä kouluruotsi”, Patja kertoo kielitaidostaan.
Alkusyksyn Patjan työtunnit kuluivat lähinnä yliopiston puolella, mutta nyt häntä nähdään enemmän myös Ilokiven toimistossa. Tuore kansainvälisten asioiden sihteeri toivottaa kaikki opiskelijat tervetulleeksi juttusille.
”Minulle voi tulla kertomaan, jos on ideoita tai ajatuksia kansainväliseen toimintaan. Olen opiskelijoiden käytettävissä kaikissa kv-asioissa.”

Marja Honkonen
Juha Korhonen