Opiskelijakortilla voi saada yllättäviä etuja.

Kaikkien perusopiskelijoiden pussista vuosittain perittävä ylioppilaskunnan jäsenmaksu oikeuttaa esimerkiksi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön palveluihin ja opiskelijakorttiin, jota tarvitsee todistuksena muun muassa opiskelijahintaisen ruuan, junalippujen ja muiden opiskelija-alennusten hankinnassa.
Ylioppilaskunta tarjoaa kuitenkin myös paljon sellaisia etuja, joita ei äkkiarvaamalta osaa penätä.
Esimerkiksi puuttuvaa vuokra-asuntoa tai kämppistä voi etsiä ylioppilaskunnan verkkosivuilla toimivalta asuntopalstalta osoitteessa jyy.fi/asuntopalsta. Palstalla voi myös ilmoittaa vapaasta vuokra-asunnosta.
JYYn verkkosivuilla toimii myös keskustelufoorumi, jonka vilkkaalta kimppakyytipalstalta voi löytää halvan autokyydin äidin lihapatojen ääreen viikonlopuksi.
Mikäli Jyväskylä kuitenkin houkuttelee jäämään viikonlopuksi, tapahtumia kannattaa seurata esimerkiksi Jyväskylän Ylioppilaslehdestä, joka seuraa opiskelijalle tärkeitä asioita ja kaupungin ajankohtaisia tapahtumia. Ylioppilaskunnan tapahtumat on merkattu myös lukuvuosikalenteriin. Sen välistä löytää myös alennuskuponkeja.
Varsinkin viikolla ylioppilastalo Ilokivessä on lukuisia valiokuntien kokouksia, erilaisten järjestöjen tapahtumia sekä bileitä. Erityismaininnan ansaitsee Ilokiven alakerrassa toimiva ylioppilaskunnan oma elokuvateatteri Kampus Kino, jossa esitetään lukukausien aikana kerran viikossa tuoreita elokuvia edulliseen hintaan. Näytökset alkavat tiistaisin kello 19.
Harvemmin  jäsenetujen joukossa ovat ylioppilaskunnan vuokrattavat ja lainattavat tavarat. Ylioppilastalo Ilokivestä saa vuokralle muoviastioita sekä muun muassa dvd-soittimen ja pienen puheäänentoistoon soveltuvan PA-laitteiston.
Ylioppilaskylästä voi puolestaan lainata ilmaiseksi tai vuokrata pientä korvausta vastaan muun muassa alumiinitikkaat, käynnistyskaapelin, lento- ja koripallon, imurin, ompelukoneen, sienikuivurin, soutuveneen, sähkövatkaimen sekä viinipöntön.
JYYn keskustoimistosta ylioppilastalolla ja Vehkakujan asukastoimistosta (Vehkakuja 2 B) voi lähettää fakseja kotimaahan 1,50 eurolla, EU-maihin 2,5 eurolla ja muihin maihin 3 eurolla.

Ja jos rahat loppuvat, opiskelijajärjestö on opiskelijan paras ystävä. Ylioppilaskunta pitää yllä vippikassaa, josta JYYn jäsen voi saada korkeintaan 500 euron vipin korkeintaan kuudeksi kuukaudeksi. Lainan vuotuinen korko on yhdeksän prosenttia ja sitä varten tarvitaan kaksi takaajaa. Lisäksi ylioppilaskunnan jäsen voi käyttää JYYtä vuokransa takaajana. Lisätietoa asiasta saa ylioppilaskunnan sosiaalisihteeriltä.

Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi