01 cougar_kansiFolkvaikutteista indiepoppia soittava jyväskyläläinen Captain Cougar julkaisi 2007 debyyttilevynsä Chapters, kiitellyn ja omaperäisen omakustanteen. Uuden levyn myötä yhtyettä on entistä vaikeampi kahlita mihinkään kategoriaan: tyyli kulkee omia polkujaan yhtä kauas kuin levyn sanoituksissa Amerikkaan lähtevä mainari. Eva Louhivuoren upean äänen kuljettamia kappaleita ei silti voi kutsua kokeellisiksi, sen verran ammattimainen ryhmä on kyseessä.
Erikoisuuden tavoittelu ulottuu myös muotoon: tarinan muodostava teemalevy ei ole kovin yleinen julkaisu edes indiepiireissä. Kappaleet seuraavat kahden ihmisen kohtaloita 1900-luvun alun tapahtumien keskellä. Amerikansuomalaiset tarinat tuovat luonnollisesti mieleen J. Karjalaisen Lännen-Jukan, mutta Kaput lähestyy aihetta banjon lisäksi vaikuttavalla määrällä eri instrumentteja. Kappaleissa on paljon vaikutteita modernista kansanmusiikista, mikä ei liene vähiten uuden kosketinsoittajan Juha Kujanpään ansiota.
Parhaiten yhtyeen tyyli toimii simppelin menevässä folk-rallissa Too late. Tämä laittaa pohtimaan, olisiko yksinkertainen kuitenkin kauniimpaa lopputuloksen kannalta. Minusta ei. Of Dreams Long Gone muistuttaa, että kunnianhimoista pop-musiikkia tehdään edelleen, ja joskus koittaa päivä jolloin keksitään jotain kokonaan uutta.

Johannes Kotkavirta

”Up yours, formaattiradio!”