Madventures-sarjassa vierailtiin vuonna 2005 japanilaisen Muni-nimisen pikkuhousuintoilijan luona, joka elefanttinaamari päässään imee odöörejä nenäänsä kuin pölynimuri murusia. Munin piironginlaatikot ovat täynnä pikkupöksyjä.

”I have many panties… but not enough”, Muni huohottaa kameralle.

Kyseinen jakso oli minulle, ja varmaan monelle muullekin, ensimmäinen kosketus pikkuhousufetissin maailmaan.

Pikkuhousut ovat yksi tyypillisimmistä fetisseistä eli seksuaalista kiihottumista aiheuttavista esineistä tai asioista. Käytettyjen pikkuhousujen fetissi taas on yksi tyypillisimmistä pikkuhousufetisseistä. Tietoa siitä on kuitenkin huonosti saatavilla. Esimerkiksi arvioita siitä, kuinka monella sellainen fetissi on, ei ole.

Käytettyjen pikkuhousujen fetissi liittyy useimmiten hajuun, joka alushousuihin jää. Mitä voimakkaampi pillun tuoksu, sitä parempi.

Maailmalla käytettyjen pikkuhousujen myynti on valtava bisnes. Japanissa niin kutsutuista burusera-kaupoista käytettyjä alkkareita saattaa saada automaatista kuin limsatölkkejä. Internet on tietenkin helpottanut fetissin toteuttamista: esimerkiksi Panty Deal, Pantytrust ja Snifffr -nimisissä palveluissa naiset voivat laittaa omia tuoksuvia aarteitaan myyntiin anonyymisti. Kuva nettiin, maksu tilille, pikkarit Minigrip-pussiin ja postiin – helppoa kuin mikä!

Helppous tulee pian testatuksi. Aion myydä käytetyt alushousuni miehelle, jolla on pikkuhousufetissi.

 

Yhdysvaltalaiset palvelut vaikuttavat myyjän kannalta simppeleiltä: tuotteet vain myyntiin ja ostajia odottamaan. Pantytrustin etusivulla silmille lävähtää perseitä, perseitä ja vielä lisää perseitä. Pikkuhousuja löytyy eri väreissä, materiaaleissa ja malleissa. Alkkareiden hinta vaihtelee 15–30 euron välillä. Lähes kaikki myyjät lupaavat lisämaksusta ekstrapalveluita: housuja, jotka jalassa on harrastettu seksiä, jarrutusjälkiä, valokuvia myyjästä kyseiset housut jalassa.

Ilmeisesti jotkut ostajat haluavat esimerkiksi tietyn kokoisen naisen pikkuhousuja tai että myyjä edustaa jotakin tiettyä etnisyyttä, mutta pääasiassa kaikki tuntuu kelpaavan.

Myyntisivustojen houkuttavuutta alentaa kuitenkin myymisen hinta. Kaikissa näissä palveluissa on jonkinlainen maksu, yleensä kuukausimaksu, jotta saa omat kalsarinsa myyntiin. Kun maksun vähentää myyntituotoista, niin millekään kovin kummoisille tienesteille ei pääse. Lisäksi ostajat sijaitsevat yleensä Yhdysvalloissa. Tuntuu vähän tyhmältä lähettää omia haisevia alkkareitaan postipaketissa toiselle puolen maailmaa. Postimaksutkin syövät entisestään pientä voittoa.

Vastaavia suomalaisia palveluja ei ole. Yksittäisiä käytettyjä alkkareita myydään muun muassa huuto.netissä ja tori.fi:ssä – nämä palvelut eivät tosin moista bisnestä sivuilleen halua, ja ne poistavat ilmoituksia sitä mukaa kun niitä huomataan. Kovin luotettavalta kanavalta eivät siis vaikuta nekään.

Joillakin myyjillä on kokonaan omat blogisivunsa, joilla he esittelevät itseään ja tarjoamiaan tuotteita, mutta se tuntuu melkoisen vaivalloiselta.

Lopulta löydän tieni kirpputori.net-sivustolle, jonka k18-osastolta löytyy kaikenlaisten palvelujen myyjiä ja ostajia: kuvia, videoita, rintaliivejä – ja niitä pikkuhousuja.

Yksi ilmoitus nousee esille muiden joukosta. Jyväskyläläinen mies. Hän haluaa ostaa naisten alushousut livenä – niin, että hän näkee myyjän ja sen, kun myyjä ottaa housut pois jaloistaan.

Aloitan sähköpostin: ”Moi! Huomasin ilmoituksesi pikkuhousuista. Olisin kiinnostunut myymään niitä.”

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun pöksyjen myyminen on käynyt mielessäni.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun pöksyjen myyminen on käynyt mielessäni. Olen muutaman kerran elämässäni ollut taloudellisesti todella tiukilla, kuten moni muukin opiskelija. Silloin olen miettinyt, millaista olisi myydä omia alushousujaan. Ei kai se kovin hankalaa voi olla?

Internet on täynnä ryysyistä rikkauksiin -tarinoita, kuten lontoolaisen Yasmin Nightin tarina. New York Postin mukaan Night työskenteli ennen siivoojana ja yritti epätoivoisesti maksaa pois tuhansien puntien kokoista velkaansa. Vuonna 2016 hän löysi netin fetissimaailman.

Night alkoi myydä netissä alushousujaan, sukkiaan, rintaliivejään ja paljon, paljon muutakin. Ei kulunut kauaakaan, kun hän kykeni lopettamaan päivätyönsä. Nykyisin hän elää mukavaa elämää miesten sponsoroimana ja tienaa paremmin kuin siivoja koskaan voisi.

Kannustan kaikkia naisia tekemään tätä elääkseen. Se on helppoa rahaa.

”Kannustan kaikkia naisia tekemään tätä elääkseen. Se on helppoa rahaa”, Night hehkuttaa New York Postin jutussa.

Pari suomalaista mediaa, kuten Me Naiset, taas ovat kertoneet hoitoalalla työskentelevästä Ninnistä ja opiskelija Millasta, joista molemmat ovat saaneet helpotusta rahahuoliinsa sivubisneksillä.

Alkkareiden myynti ei kuitenkaan ole keino rikastua vaivatta. Helpon rahan apajilla on järjetön määrä myyjiä, mutta paljon vähemmän ostajia. Yksistä alushousuista ei saa kovin paljoa rahaa, ja oma tuote pitäisi saada erottumaan tuhansista muista. Moni tarjoaakin mukana muitakin palveluja, kuten valokuvia tai videoita.

Me Naisten jutussa Ninni kertoo pyytävänsä yksistä alkkareista 15–20 euroa, ja Milla sanoo tienanneensa 200 euroa muutamassa kuukaudessa. Sellaisilla rahoilla ei vielä vuokraa makseta.

Toisin kuin Yhdysvalloissa tai Japanissa, Suomessa ei todennäköisesti ole pikkuhousujen ”ammattimyyjiä”, kertoo Sexpon puheenjohtaja, seksuaalineuvoja ja seksityöntekijä Tiia Forsström.

”Hommaan ei kannata lähteä, jos ei saa myynnistä kiksejä itsekin.”

Forsström on koulutettu seksuaalineuvoja, mutta myös seksityöläinen, joka myy puolisonsa kanssa muun muassa sadomasokismiin ja fetisismiin liittyviä palveluita. Pikkuhousujen myyminen on hänelle tuttu ilmiö, vaikka hän ei ole tehnytkään sitä itse.

”Ostotarjouksia totta kai välillä tulee, mutta minä en ole kiinnostunut mainostamaan asiaa.”

Forsström kohtaa jatkuvasti kaikenlaisia fetissejä ja kiihottumisen kohteita, ja pikkuhousut ovat yksi tavallisimmista, hän sanoo. Niissä yhdistyy monta asiaa: ihmistä voi kiihottaa pitsi tai alushousut vaatekappaleena, ja niitä voi käyttää seksisession aikana. Joku haluaa nähdä ne naisen päällä, toinen haluaa pukea ne itse, kolmas haluaa tulla nöyryytetyksi niillä. Ja tottakai se haju: nehän haisevat, noh, pillulta.

”Ei ole mitään yhtä naisten pikkuhousut -fetissiä, vaan variaatioita on tsiljoona.”

Forsströmin asiakkaille pikkuhousut ovat ”helppo” fetissi: niistä on helppo puhua eikä niihin liittyvää kiihottumista pidetä kovin erikoisena. Toki silloin, kun asiakas päättää ottaa yhteyttä Forsströmiin, hän on jo ylittänyt jonkin kynnyksen mielessään.

 

Pyörin ympyrää halpavaateketjun alusvaateosastolla. Olen päättänyt ostaa tätä projektia varten aivan upouudet alkkarit.

Valinnanvaikeus iskee päin naamaa. Viivyn pikkuruisten riepujen välissä niin kauan, että pelkään myyjän luulevan minua varkaaksi. Tässähän pitää tosissaan miettiä housujen jälleenmyyntiarvoa.

Millaiset menevät parhaiten kaupaksi? Stringit kai näyttävät seksikkäimmiltä, mutta niissä ei ole kovin paljoa kangasta, johon hajuaan levittää. Vai onko hajun imeytymisen maksimoinnin kannalta parempi, että pöksyt kaivautuvat syvälle vakoon? Minkä väriset valitsisin – musta olisi klassinen valinta, mutta pitääkö tahrojen näkyä? Tai itse asiassa ne taitavatkin näkyä mustaa vasten aika hyvin. Vai sittenkin naisellisen punaiset?

Lopulta kassaan skannataan viivakoodi 3 in 1 -pakkauksesta, jossa on sekä mustat ja vaaleat tangat. Ja yhdet leopardikuosisetkin. Onpahan mistä valita.

Olemme vaihtaneet miehen kanssa kymmeniä sähköposteja. Hän on innostunut, mutta selkeästi epäluuloinen siitä, olenko liikkeellä rehellisin aikein.

Hän kyselee motiivejani ja vaatii kuvia, jotta tietää, että olen se, joka väitän olevani. Olen kertonut miehelle olevani toimittaja, joka tekee juttua aiheesta. Mies lähinnä ihmettelee, miksi kerron hänelle moisesta.

Itse hän kertoo olevansa normaali mies, joka käy töissä ja elää tavallista elämää. Mitä nyt kiihottuu poikkeavasta asiasta.

”Hävettää itteeni tää asia, mutta minkäs teet”, mies kirjoittaa.

En tiedä miksi, mutta luulin, että tämä olisi helpompaa ja mutkattomampaa. Kuin möisi käytettyä polkupyörää Facebook-kirppiksellä, av, yv, tulen tänään hakemaan, haluatko käteistä vai löytyykö Mobilepay. Sen sijaan vakuutan yhä uudelleen, että olen oikea ihminen enkä aio esimerkiksi paljastaa miehen salaisuutta koko maailmalle.

Eräänä aamuna Eedenissä Jumala etsi Aatamia ja Eevaa, muttei löytänyt heitä mistään. Myöhemmin Jumala näki Aatamin puutarhassa ja kysyi, missä hän ja Eeva olivat aikaisemmin olleet.

Aatami vastasi: ”Olimme rakastelemassa ensimmäistä kertaa.” Jumala kysyi, missä Eeva on nyt. ”Puhdistamassa itseään tuolla joessa”, Aatami vastasi.

”Pahus!” Jumala tiuskaisi. ”Nyt kaikki kalat haisevat oudolle!”

Heh heh.

Vitun sairasta. Jos on ujo vanhapoika niin voisin ymmärtää jotenkin. Mutta hyi helvetti.

Oikeasti vulva ei haise kalalle, ainakaan kovin voimakkaasti. Eikä lihalle, eikä ruosteelle, eikä mädälle. (Jos haisee, on lääkärireissun paikka.)

Asiantuntijoiden mukaan on helpompi määritellä, mille pimpin ei pidä tuoksua kuin sitä, mille pitäisi, sillä monet yksilölliset asiat vaikuttavat hajuun: ruokavalio, hikoilu, hormonit, alkoholinkulutus, kuukautiskierron vaihe. Emättimen pH on luontaisesti hapan, joten happamuus hajussa on tavallista. Haju voi olla myös kirpeä tai makeakin.

Varmaa kuitenkin on, että monen viisari värähtää, kun haarovälin ominaistuoksua päätyy heidän hajunystyröilleen.

Biologian kannalta on ihan ymmärrettävää, että hajut vaikuttavat kiihottumiseen. Kehon hajut voivat kertoa potentiaalisen kumppanin terveydentilasta, geneettisestä materiaalista ja lisääntymismahdollisuuksista. Tuoksut ja feromonit vaikuttavat alitajuisesti siihen, ketä me pidämme houkuttelevana ja ketä emme – ja kun luonnolliset hajut eivät riitä, turvaudumme ruusun ja myskin tuoksuisiin hajuvesiin ja deodorantteihin.

Haju on myös voimakkaasti muistiin liittyvä aisti – itse asiassa kykenemme muistamaan asioita paremmin hajun kuin minkään muun aistin avulla. Seksiin ja intiimialueeseen liittyvä haju voi tuoda mieleen voimakkaita muistoja hyvistä seksisessioista ja sen myötä kiihottaa.

Kuitenkin, kun googlaan tietoa käytetyistä pikkuhousuista, törmään lukuisiin keskustelupalstoihin ja seuraavanlaisiin viesteihin:

”Mä en tajua viehtymystä käytettyihin alushousuihin, ja en täten kyllä lähtis tuollaista liiketoimintaa harrastamaankaan. Tulis vähän sellainen olo, että alemmas ei voi ihminen vajota.”

”Vitun sairasta. Jos on ujo vanhapoika niin voisin ymmärtää jotenkin. Mutta hyi helvetti.”

Jotkut naiset kertovat kriiseilevänsä siitä, että heidän miehensä tykkää haistella heidän pikkuhousujaan ja harkitsevansa jopa eroa asian takia. Miten se kehtaakin kiihottua vaimonsa tuoksusta!

Miksi näin luontevaa seksuaalisuuden osaa pidetään ällöttävänä?

”Kaikki, mikä meidän kulttuurissamme liittyy likaan tai eritteisiin, on ihan valtava tabu”, Forsström sanoo.

”Mehän emme halua kulttuurisesti melkein myöntää sitäkään, että seksissä saisi olla mitään eritteitä tai tuoksuja.”

Forsström kertoo seksuaalineuvojana törmäävänsä joskus kummallisiin asenteisiin, mitä tulee eritteisiin ja hajuihin seksissä: ihmisiä saattaa häiritä tai hävettää se, että genitaaleista tulee eritteitä tai jopa se, että seksin aikana tulee hiki.

”Eritteet ja hajut ovat äärettömän luonnollisia asioita, mutta kulttuurisesti haluttaisiin, että olisi jotenkin puhtaampaa.”

Pikkuhousufetissi ei ole koskaan itsessään väärin. Ongelma siitä voi tulla, jos se rajoittaa merkittävästi elämää tai jos ei kykene lainkaan kiihottumaan ilman sitä. Siihen voi liittyä häpeää ja pelkoa vaikkapa siitä, että kumppani saa tietää.

Forsström kehottaa hakeutumaan seksuaalineuvojan puheille, jos oma fetissi aiheuttaa huolta tai häpeää.

”On mielettömän luonnollista, että nolottaa. Häpeä on ihan kuolettava tunne, jota luonnollisesti haluaa välttää keinolla millä hyvänsä. Ei kannata soimata itseänsä siitä, että hävettää. Ei kannata jäädä miettimään asiaa yksin.”

Pikkuhousujen myynnistä kiinnostuneita hän taas kehottaa etsimään tietoa internetistä ja kyselemään kokeneemmilta. Samoja varotoimia kannattaa noudattaa kuin seksipalveluissa muutenkin.

”Jos tapaat asiakkaan, niin tavatkaa julkisella paikalla ja kerro jollekin luottoystävälle, mihin olet menossa ja milloin. Lieveilmiöitä liittyy kaikkeen, ja maalaisjärkeä saa käyttää.”

Nostan hameen korviin ja lasken alushousut alas.

Saan vakuutettua miehen vilpittömyydestäni ja sovin kaupat sähköpostitse. Kun mies kysyy hintaa, heitän tarjoukseksi viisikymmentä euroa. Hän hyväksyy sen mukisematta.

Päätämme tavata minun kotonani. Koen, että se on turvallisempi vaihtoehto kuin mennä miehen asunnolle. Järjettömän tyhmää ja riskialtista, tajuan jälkeenpäin: olisi pitänyt vaikka varata hotellihuone.

Vuorokautta ennen tapaamista vaihdan suihkun jälkeen jalkaan aikaisemmin ostamani mustat tangat. Myynti ei käy mielessäni montaakaan kertaa päivän aikana.

Tiedän miehen nimen, mutta se on liian tavallinen, että sillä löytyisi googlaamalla mitään.

Sovimme poikaystäväni kanssa turvatoimista: Laitan viestin, kun mies on ovella. Jos minusta ei kuulu mitään kymmeneen minuuttiin, hän soittaa. Jos en vastaa, hän tulee saman tien paikalle. Jos ostaja onkin kirvesmurhaaja, ainakin hän jää nopeasti kiinni.

Hieman ennen tapaamista tarkastelen vessassa pikkuhousuja, joista luovun pian. Pohdin, ovatko ne marinoituneet mehuissani tarpeeksi. Vai liikaa?

Niskassani kihelmöi, kun ovikello soi.

Mies astuu sisään ja tervehtii hiljaa. Emme kättele, se tuntuisi jotenkin tyhmältä, mietin. Mies puristaa käsiään nyrkkiin.

Mies on tavallisen mittainen, hiukan roteva ja noin kolmekymppinen, kuten hän sähköpostissakin sanoi. Jos hän kävelisi kadulla vastaan, unohtaisin kasvot nopeasti. Vaatteista päätellen mies tekee jotain fyysistä työtä, ehkä rakennustyömaalla tai jossain vastaavassa paikassa, mutta muuten olemus on siisti.

Hän kyselee minulta, olenko tehnyt vastaavaa aikaisemmin. En, vastaan totuudenmukaisesti. Seisomme edelleen eteisessä.

Mietin, tarjoaisinko kahvit, kun mies jo ojentaa seteliä. Otan sen ja vien sen makuuhuoneen pöydälle. Mies seuraa perässä.

”Tehdäänkö se sitten, tässä vaan”, kysyn. Mies nyökkää.

”Mua jännittää ihan helvetisti”, mies sanoo ja naurahtaa.

Nostan hameen korviin ja lasken alushousut alas. Mies katsoo tiiviisti, muttei sano mitään tai tee mitään. Ojennan miehelle alkkarit, jotka katoavat housujen taskuun. Kiitos, hei.

Koko toimituksessa kului aikaa alle kymmenen minuuttia. Ei ollut raiskaaja eikä kirvesmurhaaja. Laitan jalkaani toiset pöksyt ja kaadan itselleni kupin kahvia.

Olenko loppuiäkseni traumatisoitunut? No en. Löysinkö uuden fetissin itselleni? No en kyllä sitäkään. Aionko jatkaa? Miksipä ei, mutta mitään suurta intoa siihen ei kyllä ole. Voimakkain tunne jälkeenpäin on ilo viidenkympin setelistä.