Ohjaus, käsikirjoitus ja koreografia: Sauli Yksjärvi. Pääosissa: Vesa Partanen, Laura Annala, Mika Partanen, Ilmari Jaaranen, Salla Toikkanen, Auli Toikkanen.

Viisikymppinen JYT on juhlavuotensa ensimmäisessä näytelmässä tarttunut rohkeasti vaikea aiheeseen, vuoden 1918 sotaan. Tanssia, äänitaidetta ja perinteistä näytelmää rohkeasti yhdistelevällä Tuonpuolella on kaikki menestyksen edellytykset: monipäinen tanssijamassa, taitavia näyttelijöitä ja koskettava lähtökohta. Lopputulos on kuitenkin sylkeä, virtsaa ja sekavuutta.
Esittelytekstinsä mukaan Tuonpuoli ei ole toivoton näytelmä, mutta katsojassaan se lietsoo epätoivoa paitsi synkeän sisältönsä puolesta myös siksi, ettei se tunnu millään loppuvan. Niin tekstiin kuin ohjaukseen on jäänyt kosolti tiivistämisen varaa. Asiaa ei auta se, että itseään toistavat koreografiat katkaisevat kehittyvän juonen vähän väliä. Kliseitä viljellään niin repliikeissä kuin liikekielessä.
Näyttelijäsuoritukset kantavat silti Tuonpuolen sen langat sitovaan loppuun saakka. Myös Mikko Räihälän ja Keijo Koskenharjun musiikki luo näytelmään syvyyttä ja sanomaa. Sikäli on siis harmillista, etteivät osaava ohjaaja ja esiintyjäjoukko turvautuneet valmiimpaan tekstiin.
Nyt käsikirjoituksen lapsellisuuksia joudutaan paikkaamaan rujoudella ja ruumiinnesteillä – sillä, missä ylioppilasteatterin aita on aina ollut matalin.

Marja Honkonen

”Sylkeä ja sisälllissotaa.”