11-kansi_jari tervo_koljatti

Koljatti edustaa Suomen kirjallisuudessa harvinaista lajia, poliittista satiiria. Kun pistävä iva kohdistuu johtohahmojen kompurointiin, lukijoiden huomio on taattu. Jari Tervo revittelee kuin vain hän osaa. Herroista tulee narreja ja henkilökuvat piirtyvät häkellyttävän osuvina.
Eniten huomiota herättää päähenkilö Pekka Lahnanen, pääministeri. Vaikka hahmon esikuva on selvästi Matti Vanhanen, hänen toimintansa on absurdia sepitettä. Lahnanen parittelee Lidlin kassajonossa ja haukkuu votkahumalassa Vladimir Putinia kriminaaliksi. Hän haluaa Kekkosen mittaiseksi valtiomieheksi, mutta lukee seiskaa vessassa mediaa peläten.
Koljatti sisältää silti ilkeämpiäkin pistoja muille poliitikoille. Vanhanen on sentään etäytetty fiktiiviseksi mutta Tarja Halonen, Mauri Pekkarinen sekä Paavot Väyrynen ja Lipponen esiintyvät nimillään. Erityisen purevasti kirja kuvaa Jyrki Kataista, Alexander Stubbia ja Timo Soinia.
Koljatin selättäjä  on media, jonka edessä jokainen poliitikko keimailee ja matelee. Myös sen raatelunhalusta ja vallanhimosta teos piirtää satiirin.

Minna Pöyhönen

”Ajankohtainen, roisi ja kuvia
kumartelematon.”