Tilaukset ja jakelu

JAKELU

Jyväskylän Ylioppilaslehteä jaellaan kampuksella ja kaupungilla lähes 30 paikassa. Lehden löytää muun muassa seuraavista jakelupisteistä: Ilokivi, Liikunta, Lozzi, yliopiston päärakennus, varhaiskasvatuksen rakennus,yliopiston kirjasto, YTHS, Sohwi, Vakiopaine, kaupunginkirjasto, kasvisravintola Katriina, Kampus Data, Väinönkeskus, Matkakeskus, Kolmikulma, Avoin yliopisto, JYYn asukastoimisto, Agora, Rentukka, Mattilanniemi, Ylistö ja Keljon Citymarket.

Jylkkärin paperiversion kokonaislevikki on 7 000 kappaletta. Kaksi kertaa vuodessa lehdestä ilmestyy jokaiseen jyväskyläläistalouteen jaettava kaupunkinumero, jonka painos on 53 000. Samoin Jylkkäristä julkaistaan kolme kertaa 8 000 kappaleen Abinumero, joka jaetaan jokaiseen lähialueen lukioon ja opistoon.

Onko teline tyhjä tai lehti vanha? Ilmoita jakeluhäiriöstä suoraan toimitukseen: p. 010 423 4509 tai paatoimittaja@jyy.fi.

TILAUKSET

Jylkkärin voi tilata myös suoraan kotiin. JYYn jäsenille tilaus maksaa 8 euroa/vuosi, muille 47 euroa/vuosi. Tilauksia hoitaa ylioppilaskunnan taloustoimisto p. 014 60 7226.

Maksa summa tilille SAMPO 800012-695758 ja laita viestiin mukaan osoite, johon lehti lähetetään. Kiitos!

Osoitteenmuutokset toimitukseen jylkkari(at)jyy.fi ja ylioppilaskunnan keskustoimistoon toimistosihteeri(at)jyy.fi.

ISSN: 0356-7362